Suomalaisia tieteentekijöitä: Artturi Iivari Virtanen

Helsingissä syntynyt Viipurin kasvatti

Source: Wikipedia

Artturi Ilmari Virtanen syntyi tammikuun 15. 1895 Helsingissä veturinkuljettajan perheeseen. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi seitsemän poikaa, joista tosin vain Artturi ja Aarne elivät yli 20-vuotiaiksi. Neljän pojan kuolinsyyksi on merkitty keuhkokuume, mutta Artturi itse epäili pääsyyn olleen huono ravitsemus ja erityisesti A-vitamiinin puute.

Perhe muutti Artturin varhaislapsuudessa Viipuriin, jossa Artturi kävi lyseon. Artturin sanotaan olleen jo nuorena hyvin kiinnostunut luonnosta – hän muun muassa keräsi yli 700 kasvin herbaarion. Tämän liäski hän oli ahkera lukija, joten ei kai ole ihme että hän suuntautui luonnontieteelliselle alalle. Lyseon jälkeen (1913) hän lähtikin opiskelemaan biologiaa, kemiaa, matematiikkaa ja fysiikkaa silloiseen Keisarillisee Aleksanterin yliopsitoon, nykyiseen Helsingin yliopistoon. Kemia valikoitui myöhemmin suosikkiaineeksi ja Artturi väitteli tohtoriksi jo 1919 – eli vain 24-vuotiaana- otsikkonaan Tutkimuksia pinabietinihapon konstitutiosta. Tämän on varsin kunnioitettava saavutus jo siksikin, että hänen yliopistossaoloaikanaan Suomi itsenäistyi ja kävi läpi sisällisodan.

Pitkä ura Valion laboratoriossa

Mietittäessä A.I. Virtasen uraa tutkijana täytyy muistaa minkälainen Suomi oli tuolloin. Ensimmäinen maailmansota Euroopassa sekä Suomen sisällissota aiheuttivat pitkäksi aikaa tarvikepulan. Tuohon aikaan Suomen tärkeimpiä vientituotteita oli voi ja Virtanen päätyi Valtion vointarkastuslaitoksen väliaikaiseksi assistentiksi (mikä titteli!). Omien sanojensa mukaan Virtanen vietti aikaansa ”laiturilla meduusoja katsellen”, koska laboratoriolla ei ollut tarvikkeita työntekoa varten. Tuon pestin kautta Artturi pääsi kuitenkin kemistiksi Valiolle, joka lähetti hänet ulkomaille opsikelemaan maatalouskemiaa, mikrobiologiaa ja biokemiaa.

Virtasen tärkeimmät tutkimuskohteet pyörivät maanviljelyn ja erityisesti voin ympärillä. Tärkeimpiä voin vientimaita oli tuolloin Iso-Britannia. Pitkän etäisyyden vuoksi voi vanheni ja siihen tuli kalamainen, äljyinen maku ennen saapumistaan määränpäähän. Virtanen keksi, yhdessä työtoverinsa Henning Karströmin kanssa sekoittaa voihin puskurisuoloja, jotka nostivat voin pH:ta ja paransivat säilyvyyttä. Tämä dinatriumfosfaatilla ja natriumkarbonaatilla puskuroitu suola sai nimekseen AIV-voisuola ja sen koostumus oli pitkään tarkoin varjeltu salaisuus, joka takasi Valiolle merkittävän vientiedun.

Toinen maatalouden ongelma oli maidon laadun heikkeneminen talvisin, mikä puolestaan liittyi rehussa olevien mikrobien lisääntymiseen ja rehun käymiseen. Virtanen fiksuna kemistinä tajusin ensimmäisenä maailmassa, että tämä voidaan estää laskemalla rehun pH nopeasti alle neljän. Tämän hän teki lisäämällä suolahappoa rehun sekaan. Valitettavasti suolahappo oli tuohon aikaan (1928) kallista, joten se korvattiin aluksi Valion ylijäämä voihapolla ja myöhemmin rikkihapolla. Tänä päivänä maanviljelijät käyttävät muita happoja, esimerkiksi muurahaishappoa. Tämän takia maalla puhutaan silloin tällöin ”aiveesta” – AIV-rehusta.

Kemian Nobel 1945

AIV-voisuola ja AIV-rehu olivat taloudellisia menestyksiä, mutta suurimman palkinnon A. I. Virtanen sai 1945, kun hänelle myönnettiin Nobelin kemian palkinto. Tuohon palkintoon liittyy muutamakin skandaali. Nobel-puheessan Virtanen esitteli assistenttinsa tuloksia, jotka myöhemmin paljastuivat väärennetyiksi. Hups. Tuohon aikaan Virtanen myös riitautui Urho Kekkosen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Virtasen myöhemmästä tutkimuksesta mainittava on, että hän tutki eläimille annettavan rehun yhteyttä ihmisten ravitsemukseen. Suurimpana ongelmana Virtanen piti A-vitamiinin puutetta, minkä hän epäili olevan syy myös neljän sisaruksensa kuolemaan. Köyhät ostivat usein halpaa rasvatonta maitoa, josta oli kerman erotuksen yhteydessä lähtenyt suurin osa A-vitamiinista. Toisekseen Virtasen laboratoriossa osoitettiin, että jodin puutteella on yhteys struumaan, mistä syystä nykyäänkin ruokasuola on jodioitua.

Virtasella piti kiirettä. Hän perusti Kemiantutkimus-säätiön 1929. Vuonna 1931 hänet valittiin Helsingin Teknillisen korkeakoulun biokemian professoriksi ja edelleen Helsingin yliopiston kemian professoriksi vuonna 1939. Vapaa-aikansa Virtanen vietti maatilallaan, joka toimi samalla koe-alueena rehun laatua tutkittaessa. 

Virtasella oli nykyprofessoreihin verrattuna melkoinen poliittinen elämä. Virtanen ilmoitti jo Nobel-juhlassa vastustavansa Karjalan luovutusta, mikä suututti silloisen oikeusministerin, Urho Kekkosen. Kekkosen ollessa presidentti hänellä ja Virtasella oli erimielisyyksia, ilmeisesti koska Kekkonen ei jostain syystä pitänyt Suomen akatemiasta, jonka johdossa Virtanen oli. Kekkonen yritti useaan otteeseen syrjäyttää Virtasen muun muassa soluttamalla itselleen mieleisen tutkijan Akatemiaan haastamaan Virtasen.

Virtanen käytti paljon aikaa turvatakseen tieteen rahoituksen ja hän puhui voimakkaasti monitieteisyyden puolesta. Virtasen ansiosta esimerkiksi 1953 hallituksen kaavailemat radikaalit leikkaukset tieteen ja taiteen määrärahoista peruttiin. Virtasen ansiosta tiedemyönteisyys kasvoi ja hänen vaikutuksensa oli suurimmillaan 1950 luvun alussa. 

Kaiken kaikkiaan Virtaselle kertyi uran aikanaan yli 1300 tieteellistä julkaisua. Hän sai useita kansainvälisiä ja kansallisia teidepalkintoja. Häen muun muassa kutsuttiin saksalaiseen  Pour le Mérite –ritarikuntaan. Virtanen kuoli 78-vuotiaana marraskuun 11. päivä vuonna 1973 saatuaan keuhkokuumeen.

Virtanen jätti jälkeensä suomalaiseen ravitsemus- ja maataloustutkimukseen. Monista hänen oppilaistaan tuli professoreita ja sitä kautta hänen vaikutuksensa näkyy edelleen suomalaisessa yliopistomaailmassa ja täällä Kuopiossa on hänen nimeään kantava tutkimusinstituutti. Kaikki ansiot yhteen luettuna, A. I. Virtanen on kiistatta 1900-luvun tunnetuin suomalainen kemisti.

-Ninni

Lähteen:

https://fi.wikipedia.org/wiki/A._I._Virtanen#Kuolema

http://www.helsinki.fi/kemia/opettaja/aineistot/loytoretki/virtanen.html