Miehet ovat maasta, naiset maasta

Tämänkertaisen tekstin aihe tuli mieleeni suihkussa.Siinä kun oma sukupuoli oli kovin selvästi esillä, aloin pohtia miesten ja naisten eroja. Itselläni on aina ollut mutkaton suhtautuminen vastakkaiseen sukupuoleen. Minulla on paljon sisarruksia, eikä meistä kasvatettu erityisen sukupuolittuneesti. Kaikki osallisutivat maatalon töihin sen kuin ehtivät. Ainoa asia, missä sukupuoli tuli esiin, oli raskaiden tavaroiden nostelu. Minun nirunaru-käsillä ei nosteta vasikoita yhtä kepeästi kuin veljeni muskeleilla. Tuollaiset asiat olivat mielestäni itsestäänsevyyksiä, joten hämmenyin kovasti kun lähdin opiskelemaan ja tapasin aivan erimieltä olevia ihmisiä. Tunnen paljon miespuolisia teekkareita, joiden kokemukset vastakaisesta sukupuolesta ovat peräisin lähinnä Ylilaudalta, joten olen joutunut väittelemään naisten ja miesten eroista aika usein. Yleensä keskustelu pyörii rankkojen stereotypioiden ympärillä: naiset ovat huonompia matematiikassa, miehet ovat sosiaalisesti taidottomampia  jne jne. Olen myös saanut paskaa niskaan ihmisiltä, jotka eivät siedä puhettakaan sukupuolten eroista.

Kuinka naiset ja miehet sitten oikeastaan eroavat? En pidä mutuilusta, vaan haluan mitattua tietoa. Sukupuolieroja käsitteleviä tutkimuksia julkastaan aina silloin tällöin. Muun muassa tällaisia asoita on havaittu:

1. Naiset ja miehet ovat keskimäärin yhtä hyviä matematiikassa..

...muta miehet ovat enemmän edustettuina sekä parhaiden että huonoimpien oppiaiden keskuudessa, sanoo eräs tutkimus.

2. Miehet ovat parempia arvioimaan henkilön koon tämän äänen perusteella

Hieman hämmentävä taito, mutta tutkijat arvelevat sen olevan tärkeä sosiaalisessa kanssakäymisessä. 

3. Naiset ahdistuvat herkemmin kodin sotkuisuudesta

Naiset eivät ole automaattisesti siistimpiä kuin miehet, mutta Arizonan yliopiston tutkimuksen mukaan KESKIMÄÄRIN naiset ärsyyntyvät sotkuisuudesta helpommin kuin miehet, joten he myös tarttuvat herkemmin toimeen ja tekevät enemmän kotitöitä. Tämä päti silloinkin kun heteropariskunnan mies ei käynyt lainkaan päivätöissä. Homopareilla on työt jakautuvat tasaisemmin.

4. Miehet ja naiset suunnistavat eri tavoin

Naiset käyttävät miehiä enemmän maamerkkejä, kun taas miehet  seuraavat reittiohjeita. Näin ainakin mikäli uskotaan reesusapinoilla teetettyä testiä.

5. Naiset huolestuvat helpommin

Naisilla on miehiä enemmän reseptoreja serotoniini-nimiselle aivojen välittäjäaineelle. Naisilla on myös vähemmän proteiinia, joka kierrättää tätä välittäjäainetta. Serotoniini vajaus aiheuttaa alakuloisuutta sekä masenuneisuutta, mikä onkin paljon yleisempää miehillä kuin naisilla.

Kummassakin sukupuolessa on hyvät ja huonot puolet. Emme ole samanlaisia, mutta molemmat ovat yhtä tarpeellisia. Ei viitsitä tapella näistä asioista enää. Loppuun vielä kissavideo, koska internet:

-Ninni

P.S. En innostu lasten kasvattamisesta sukupuolirooleihin sen enempään kuin sukupuolettomastakaan kasvatuksesta. Lähipiirin lasten perusteella totean, että lapsi on onnellisimmillaan, kun saa itse päättää leikkiikö nukeilla vai traktoreilla.

Kuulumisia

Meinasin kirjoittaa vihdoin ja viimein soijasta, mutta lykkääntyi taas sekin juttu. Perjantaina on tämän kevään viimeinen tentti ja tämä loppukevät on ollut aika väsyttävää ja olen lähinnä rämpinyt kursseja ja tenttejä läpi osittain myös sen takia, että olen välillä laiskotellut ja aikatauluttanut hommia aika huonosti. Lisäksi on myös ollut paljon aikavieviä opintojen ulkopuolisia velvollisuuksia. Perjantaina on biokemian pääsykokeet ja jos ennätän omasta kokeesta ajoissa pois käyn kurkkaamassa, josko näkisin muutaman tulevan fuksulaisen.

Ensi viikko onkin sitten viimeinen viikko Oulussa ennenkuin lähden Tukholmaan työharjoitteluun kesäksi. Toivon kovasti, että maisemanvaihto ja harjoittelu lataisivat akkuja syksyn maisterikursseja varten ja ehkä opiskelumotivaatio nousisi siinä samalla.

Tämän viikon postauksessa ei nyt oikein ollut mitään pointtia, mutta lähden tästä kohta pyöräilemään Kristalle enkä ehdi miettiä tätä enempää.

Aminohappohistoriaa

Muinaisosastolta päivää, on taas pienen historiatuokion aika!

Väitetään, että hyvä biokemisti tuntee aminohappojen yksi- ja kolmekirjaimiset lyhenteet sekä osaa piirtää vähintään kaikki 20 luonnollista aminohappoa tuosta vaan ulkomuistista. Tästä syystä niitä myös jankataan biokemian kursseilla aika ajoin. Aminohappojen nimissä on suurta vaihtelua eivätkä ne yksi- ja kolmekirjaimiset lyhenteetkään aina mene ihan loogisesti. Tästä syystä niiden ulkoa opettelu ei aina mene kuten Strömsössä. Mistä tämä sitten johtuu, miksei ole kehitetty jotain helpompaa ja loogisempaa systeemiä aminohappojen nimille? Tässä hieman historiaa aminohappojen nimien takaa.

Aminohappojen löytäminen

Saffranin artikkeli vuodelta 1998 (Amino acid and parlor games: from trivial names to a one-letter code, amino acid names have strained students' memories. Is a more rational nomeclature possible? Biochem Educ. 26, p. 116-18) kuvaa lyhyesti, mutta silti yllättävän kattavasti aminohappojen nimeämisen logiikkaa ja historiaa sekä ehdottelee parannusideoita nimeäniseen. Kannattaa vilkaista jos kiinnostaa.

Suurin osa aminohapoista (18 kpl) on pystytty eristämään ja tutkimaan jo 1800-luvulla pääasiassa saksalaisten tutkijoiden toimesta. Tämän ajan menetelmät proteiinien hajotukseen oli kohtalaisen kova: keittäminen joko hapossa tai emäksessä. Tästä syystä kahden aminohapon löytäminen jäi seuraavalle vuosisadalle, koska eiväthän sen ajan tutkijat arvanneet, että kyseinen käsittely saattaisi hajottaa myös aminohappoja.

Jotain logiikkaa aminohappojen nimien takaa

Let's face it, paras logiikka aminohappojen nimien takana on loppuliite -iini, joka tulee sanasta amiini. Typpiryhmähän löytyy jokaisesta aminohaposta. Muutoin nimi viittaa yleensä lähdemateriaaliin, erikoispiirteeseen  tai kemialliseen rakenteeseen.

Juustoa, parsaa ja vehnää - niistä on pienet aminohapot eristetty!

Alaniini - Tämän aminohapon ajateltiin sisältävän aldehydi(AL)-ryhmän, vaikka näin ei ollut. Nimi jäi silti.

Arginiini - Eristettynä muodostaa vaaleita, hopeisena kimaltavia kiteitä. Etuliite tulee kreikan hopeaa tarkoittavasta sanasta, argyros.

Asparagiini ja aspartaatti - Molemmat eristettiin alunperin parsan (engl. asparagus) mehusta.

Fenyylialaniini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: bentseeniryhmä (engl. phenyl), joka on kiinnittynyt alaniiniin.

Glutamiini ja glutamaatti - Molemmat eristettiin alunperin vehnäproteinista, gluteiinista.

Glysiini - Maistuu makealta, etuliite gly(glu) tulee kreikan makeaa tarkoittavasta sanasta, glykos.

Histidiini - Eristettiin alunperin kudoksista. Etuliite tulee kreikan kudosta tarkoittavasta sanasta, histos.

Isoleusiini - Nimi perustuu kemalliseen rakenteeseen tai oikeammin ajatukseen siitä, että isoleusiini on leusiinin isomeeri (sama molekyylikaava, eri rakenne). 

Kysteiini - Eristettiin alunperin virtsasta ja virtsahan tulee virtsarakosta, tai kuten aikoinaan kyseistä elintä nimitettiin, kystasta (engl. cyst).

Leusiini - Eristettynä muodostaa valkoisia kiteitä. Etuliite tulee kerikan valkoista tarkoittavasta sanasta, leukos.

Lysiini - Eristettiin alunperin hajoamassa (lyysi) olevista kudoksista.

Metioniini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: ME (metyyli) + TIO (rikki) +N + IINI (amiini). 

Proliini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: PyrROL (pyrroliinirengas) + IINI (amiini).

Seriini - Eristettiin alunperin silkkiin kiinnittyvästä proteiinista. Etuliite tulee latinan silkkistä tarkoittavasta sanasta, sericus.

Treoniini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: Rakenne muistuttaa tiettyä sokeria, treoosia (engl. threose). Toinen myöhemmin löydetyistä aminohapoista!

Tryptofaani - Toinen myöhemmin löydetyistä aminohapoista ja siitä syystä myös nimikin perustuu vähän erikoiseen asiaan, nimittäin proteiinin hajotuksessa käytettyihin entsyymeihin: TRYP (trypsiini) + T (pepTiini-entsyymi) + OFAANI (täysin keksitty liite, sama kuin sellofaanissa).

Tyrosiini - Eristettiin alunperin juustosta. Etuliite tulee kreikan juustoa tarkoittavasta sanasta, tyros.

Valiini - Nimi perustuu kemialliseen rakenteeseen: VAL(valeriinihappo) + IINI (amiini).

Avautumispostaus osa 2: Koe-eläimet

No nyt! Nyt suoni puhkesi ohimolta! Olen valmis avautumaan koe-eläimistä!

Miksi kannatan koe-eläinten käyttöä? 

Kuten aiemmin olen ilmaissut, minä kannatan koe-eläinten käyttöä lääketieteen tutkimuksessa. Olen myös valmis paasaamaan asiasta suu vaahdossa, koska TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ. 

Älkää nyt käsittäkö väärin. En missään tapauksessa nauti eläinten kiusaamisesta, ja pyrin omassa työssäni tuottamaan niin vähän tuskaa koe-eläimille kuin mahdollista on. Tosiasia kuitenkin on, että tutkimuksen nimissä eläimille aiheutetaan stressiä ja kipua, joka päättyy eläimen lopettamiseen. 

Mitä koe-eläinten hyväksi tehdään tällä hetkellä?

Eläinten kärsimystä koetetaan vähentää monilla lainsäädännön keinoilla. Tärkeimpänä mantrana kaikille tutkijoille opettetaan 3 R:ää,  replacement, reduction, refinement, eli suomeksi korvaa, vähennä ja paranna menetelmää (tai jotain sinne päin). Käytännössä siis eläinkokeiden sijaan pyritään tekemään testaukset esimerkiksi soluviljelmillä ja jos eläikokeet ovat välttämättömiä, eläinmäärän täytyy olla mahdollisimman pieni. Lisäksi tutkimusmetodeja pyrtään kehittämään niin, että tutkimus olisi mahdollisimman tarkkaa ja tehokasta, jolloin pienempikin eläinmäärä riittäisi.

Tästä on seurannut monta hyvää asiaa. Koe-eläinten olot ovat inhimillistyneet ja niille esimerkiksi tarjotaan virikkeitä. Eläimiä ei saa kuka tahansa tomppeli käsitellä, vaan tutkijoita koulutetaan lajikohtaisesti suorittamaan perustoimenpiteitä oikein. Käytämme valtavasti aikaa eläimen hyvinvoinnin varmistamiseen, ja niin sen kuuluu ollakin. Mutta myös huonoja puolia on.

Jatkuva paine pienentää eläinmääriä on tutkimuksiin, joiden tuloksista ei oikeastaan voi sanoa mitään. Tiedettä ei nimittäin tehdä hienoilla olettamuksilla, vaan tilastotieteellä. Jos eläimiä on esimerkiksi kolme, ja yhdellä sattuu olemaan käyttäytymistestiä tehdessä huono päivä, voi tilastollisen merkittävyyden vetää pöntöstä alas. Sellaista tutkimusta tehdessä tulee tuhlanneksi aikaa, rahaa ja eläimiä. Jos tutkijat tekisivät tutkimuksen hieman isommalla eläinmäärällä, tulokseen voisi luottaa, eikä koko koetta tarvitsisi uusia. Onneksi tähän ollaan reagoimassa, hitaasti tosin. Huhtikuussa uutisoitiin, että Britannian apurahanmyöntäjät alkavat vaatia hakijoilta laskelmia projektin tilastollisesta merkittävyydestä -toisin sanoen, onko eläimiä tarpeeksi.

Ja mikä sai suonen puhkeamaan?

Viimeisimpänä se, kun tuttavaani pyydettiin pitämään esitelmä tutkimuksestaan, ja häntä neuvottiin välttämään mainitsemasta koe-eläimiä. Jotenkin tuntuu, että koe-eläinten kanssa tekemisissä olevia saa vapaasti vihata. Tutkijoita hyssytellään olemaaan hiljaa omasta työstään, koska joku eläinaktivisti voi olla kuulolla. Miksi tutkijan pitäisi vaieta? Hän ei riko lakia, toisin kuin eläinsuojelijoiden ääriaines. Eri tutkijatahot ovat kertoneet auton renkojen puhkomisesta, vaatteiden töhrimisestä ja uhkausviesteistä. Monet aktivistit jaksavat myös inttää vaihtoehtoisista toimintatavoista. Kyllä, sitä me tutkijatkin haluaisimme, mutta se ei ole aina mahdollista. Mitä meidän pitäisi tehdä tätä ihmeellistä kaikenkattavaa vaihtoehtoa odotellessa? Lopettaa tutkiminen?

Lisäys: Luin viimeisintä Naturen numeroa (14.5.2015). En tiennyt, että EU:ssa on ollut vireillä kansalaisaloite eläinkokeiden lopettamisesta kokonaan. Aloitteen kuuleminen ei ollut kummoinen, mutta on huolestuttavana, että aloite ylipäätään keräsi tarvittavat miljoona nimeä. Toisekseen jutussa mainitaan, kuinka Max Planck -instituutin kädellisiä tutkiva ryhmä siirtyi rottiin, koska ryhmän johtaja, neurotutkija Nikos Logothesis, ei kestänyt jatkuvaa itseensä ja perheeseensä kohdistuvaa uhkailua. Melkoinen menetys neurotieteelle.

Ebin vappupostaus

Haalarikansaa paheksuvaa kommenttitulvaa odotellessa on hyvä hetki muistella omaa vappuhistoriaa.

Ninni - Viimeinen opiskelijavappu (meni jo)

Normaali-ihmisen vappu koostuu vappuviikon munkki-simasta ja vappupäivän vappumarssista. Opiskelijalle vappu on huomattavasti pidempi ja hurjempi, ei kuitenkaan ihan siinä suhteessa, mitä legendat kertovat. Monta mukavaa, monta häiritsevää ja muutama omituinen tapahtuma on mahtunut neljään opiskelijavappuun, tässä niistä muutama:

Ruokatauko viime vappuna.

Minua pyysi tanssimaan kolmekymppinen, kauan sitten valmistunut jyväskyläläinen. Jännästi ei iskenyt, mutta mukava oli rupatella. Muuten alaston mies mankineissä, toinen tutussa. Kolme grillausta kaatosateessa, yksi auringonpaisteessa. Monta raukeaa sunnuntaita Histonin vappulöhöilyssä. Kuorossa laulavan kaverini ilme, kun kannustimme hänen esitystään kylttien kanssa. Muumimusiikin ja pokemonin tunnarin popitus rotuaarilla piparilaatikosta tehdyllä soittimella. Pyöräily kotia kohti aamuauringon noustessa. Random työmiehet samaisella kotimatkalla, jotka lauloivat soittamamme musiikin mukana. Birdemic-elokuvan katsominen. Silliaamiainen katsellen nurmikolle kuviosammuneita teekkareita.

Täman vapun vietän lähinnä töitä tehden. Vappuaattona on tarkoitus käydä katsomassa, kuinka kuopiolaiset uittavat professoria. Vähän antiklimaattinen tämä minun opiskelijavappu. Tuntuu että viimeinen oikea vappu oli viime vuonna, kun hyvästelin Oulua. Lohdutan itseäni kuuntelemalla Rattoradiota.

Suosikkitapahtuma Oulun vapussa: Ashematunnelin örinät. Älkää kysykö, kokekaa: 1.5. klo 3.33.33 Oulun juna-aseman tunnelissa.


Krista - Viimeinen opiskelijavappu meneillään (mutta voihan vappua viettää valmistumisen jälkeenkin?!?)

Tädit viime vappuna.

Tämä on jo allekirjoittaneen kuudes vappu, todennäköisesti myös viimeinen näin perustutkinto-opiskelijana. Vaikkakin luulen, että ensi keväänä löydän itseni kuitenkin vielä vapputapahtumista erään nimeltämainitsemattoman Memmun paikalle raahaamana :3

En ole ikinä ollut sitä villisti bilettävää ja korkean alkoholipitoisuuden omaavaa tyyppiä, vaan enemmänkin olen käynyt läpi kaikkia rauhallisempia tapahtumia. Jotenkin kaikista vapuista nousee esille tapahtumia, joissa olen nukahtanut (Ainolanpuistossa pressulle, kaverin luo sammuneita vahtiessa jne) ja tai melkein nukahtanut. Ilmeisesti näytän puoliunisena hyvin krapulaiselta, kun niin moni (tuntematon yleensä) tulee tarkastamaan vointia :D Parhaita muistoja ovat tuttujen tapaamiset sattumalta, lämmin pikaruoka (varsinkin jos on kylmä ilma ja pitkä yö takana), pitkät more-or-less syvälliset keskustelut vaikkapa saunassa, jatkot paikassa x random porukalla, Ainolanpuisto... Oikeastaan se kiireetön ja päämäärätön tunnelma. Kaikkialla tapahtuu jotain, mutta oikeastaan menemisiään ei tarvitse suunnitella valmiiksi vaan voi kulkea miten sattuu ja vaihtaa porukkaa lennosta.

Tänä vuonna on plakkarissa jo kirkkovenesoudut, vappusauna ja vappulöhöily (mm-m, tuoreita munkkeja!). Vielä ainakin vappuaattona Ainolanpuistoon syömään OYY:n munkkeja, katsomaan ku teekkarifuksit uitetaan ja viettämään histonien kanssa aikaa. Siitä sitten jatkoille ja itse vappupäivänä kuuntelemaan vappukonsertteja ja ostamaan torilta metrilakua ja munkkeja. Munkkeja ei koskaan voi syödä liikaa, nimimerkillä 10+ munkkia syöty jo tälle vappua :D

Suosikkitapahtuma Oulun vapussa: Teekkarifuksien uitot Ainolanpuistossa vappuaattona klo 14 alkaen. Histonin pressulla nähdään!


Henna - Kolmas opiskelijavappu meneillään

Toisin kuin Ninnillä ja Kristalla, itsellä on ollut tapana viettää Vappua noh... vähän "villimmin" (anteeks äiti, jos tämä tuli järkytyksenä). Baaribileet tai reivit eivät ole koskaan juurikaan napanneet, mutta olen kyllä lähtenyt innokkaasti suunnistuksiin, sitseille ja puistoon istumaan ja sieltä sitten yleensä jonkun luo jatkoille. Opiskelijoiden suunnistukset siis eroaa perinteisestä suunnistuksesta siinä, että pääosassa ei ole suinkaan rastien löytäminen ja nopeus, vaan suunnistuksesta saa pisteitä sen mukaan miten hyvin joukkue suorittaa rastilla tehtäviä. Tehtävä voi olla esimerkiksi pienimuotoinen näytelmä tai lähes mitä vaan. En nyt ala sen tarkemmin kuvailemaan yksityiskohtia, mutta hauskoja ne on. Lisäksi pisteitä saa osoittamalla hyvää tiimihenkeä ja lahjomalla tuomareita ruoalla tai alkoholilla.

Jigglypuff Team Spugémonissa

Ulospäin opiskelijavappu näyttää varmaankin hirveältä perseilyltä ja tottahan se on, että alkoholia käytetään silloin yleensä enemmän kuin normaalisti. En kyllä itse kuitenkaan koe, että opiskelijat olisivat sen pahempia kuin muutkaan, mutta on tietysti helppo lokeroida koko haalarikansa samaan porukkaan, vaikka joukossa olisi vain muutama ihminen joka aiheuttaisi kovasti pahennusta. Samalla lailla ne tavalliset työssäkäyvät keski-ikäiset osaa käyttäytyä huonosti ja vetää perseet.

Opiskelijavapun pointti ei itselle ainakaan ole se juominen, vaikka sitäkin tulee välillä harrastettua, vaan se, että kerrankin voi keskittyä hauskanpitoon kavereiden kanssa ja huilata pikkuisen opiskelukiireistä. Ja tämä on tärkeää tehdä juuri vappuna, koska silloin voi. Kesälomalla opiskelijat lähtee muualle kesätöihin, koska lyhyenkin kesäloman viettäminen on yleensä mahdotonta. Luonnontieteilijöillä ei ole myöskään syyslomia tai talvilomia, joten vappuna on oikeasti aika ihanaa, kun voi hetken vain haahuilla menemään eikä tarvitse ottaa itseään niin vakavasti. Vappu on täynnä sellaista opiskelijakulttuuria, jota tiedän että tulen kaipaamaan valmistumisen jälkeen. Kaikille tuntemattomillekkin haalariasuisille voi vain mennä juttelemaan, vaikka ollaan Suomessa. Oululaiseen Vapun opiskelijakulttuuriin kuuluu esimerkiksi Cassiopean vappukonsertti, Rattoradio ja Ööpinen (siis paljon kaikkea muutakin sen juomisen lisäksi).

Tänä vappuna olen: tarjoillut Histonin, Tiiman ja YMP:n vappusitseillä, katsellut kirkkovenesoutuja Tuiran rannalla ja osallistunut OLuT:in vappusuunnistukseen Team Spugémonissa, "auttanut" vappumunkkien leipomisessa ja syönyt niitä sitten Histonin Vappulöhöilyssä. Lisäksi olen kadehtinut suunnattomasti niitä, jotka pääsivät HopLopiin Vapun avajaisiin.

Suosikkitapahtuma Oulun vapussa: Jatkot anonyymin kaverin luona.

Elämänvalintoja - Henna

Hei! Mulla on nyt lykkääntynyt tosi paljon tämä oma elämänvalintojapostaus. Ei suinkaan siksi, että aihe olisi jotenkin vaikea, vaan enemmänkin opinnot ja Supernatantti-kiltalehden päätoimittajuus ovat pitäneet niin kiireisinä, etten ole ehtinyt edes miettiä tätä.

Yläasteella olin tosi hikipinko, mutta vielä ihan hukassa sen kanssa, mitä haluaisin tehdä isona. Selailin ammattikoulun koulutuslinjoja, mutta mikään ei oikein iskenyt erityisesti ja hain sitten lukioon. Lukiossa aloin kiinnostumaan vielä enemmän kemiasta ja joskus lukion tokalla löysin netistä biokemian ja otin sen sitten siitä eteenpäin tähtäimeen.

No miksi sitten juuri Oulu? Sovimme poikaystävän kanssa, että muutetaan samaan kaupunkiin opiskelemaan. Meidän oli alunperin tarkoitus muuttaa Tampereelle ja olin katsonut Tampereen yliopiston nettisivuilta, että siellä voi opiskella biokemiaa. Sitten kun menin hieman myöhemmin uudestaan katsomaan nettisivuja, joita luulin Tampereen yliopiston nettisivuiksi, en löytänytkään enää biokemiaa vaan biotekniikan. Olin siis Tampereen teknillisen yliopiston nettisivuilla. Ei käynnyt mielessäkään, että yhdessä kaupungissa voi olla kaksi eri yliopistoa... Luulin, että olin silloin ensimmäisellä kerralla löytänyt sen biotekniikan ja jotenkin luullut sitä biokemiaksi. Muistaakseni vielä selasin vahingossa jotain maisteriopintoja ja katselin, että "oho enhän mä voikkaan hakea tänne" ja hylkäsin sitten Tampereen yliopiston ja Teknillisen yliopiston kokonaan.

Nyt naurattaa, että miten ihmeessä olinkin niin pihalla kaikista yliopistojutuista silloin lukiossa, mutta enpä minä toisaalta edes tuntenut ketään, joka olisi opiskellut yliopistossa. No sovittiin sitten poikaystävän kanssa, että se hakee Ouluun opiskelemaan, koska siellä ainakin voi opiskella biokemiaa ja minä haen sitten vuotta myöhemmin, kun olen itse abi. Oulu oli ainakin lähempänä kotikaupunkia.

Hain sitten yhteishaussa Oulun yliopistoon biokemialle ja Oulun ammattikorkeakouluun bioanalytiikalle. Vaikka biokemia olikin se ensisijainen tavoite, kävin kovaa sisäistä kamppailua hyväksymiskirjeiden tullessa. Mielessä pyöri erityisesti työllistyminen ja se pärjäisinkö yleensäkkään yliopistossa. Biokemian pääsykokeen jälkeen Histoni oli järkännyt salin läheisyyteen ständin, jossa pystyi katsomaan oikeat vastaukset ja tarjolla oli mehua ja keksejä. Siinä oli myös muutamia opiskelijoita (mm. Niina). Kaikki ständillä olleet vaikuttivat tosi mukavilta ja ystävällisiltä ja kun muistelin sitä se antoi jotenkin itseluottamusta, että kyllä mää pärjään ja ilmoitin vastaanottavani opiskelupaikan Oulun yliopistosta biokemian koulutusohjelmasta.

Vaikka tänne päätyminen olikin osittain sattumaa, en ole katunut yhtään. En kuitenkaan varsinaisesti suosittele tällaista menetelmää opiskelupaikan valitsemiseen.

Biokemiaa Oulussa 50 vuotta

Niinku otsikostakin voi päätellä, tänään juhlittiin. Tässä more-or-less lyhyt katsaus päivän seminaareihin, niiltä osin ku allekirjoittanut oli niitä katsomassa. Harmillisesti rahatilanne ei ihan antanut periksi ilmoittautua myös iltajuhlaan (akateeminen pöytäjuhla, pukusitsit ilman lauluja) :/

Päivä alkoi lyhyillä ylistys- ja historiikkipuheilla tiedekunnan silmäätekevien toimesta (koulutusdekaani Peppi Karppinen, professori Taina Pihlajaniemi ja dekaani Kalervo Hiltunen). Vaikka kaikilla puhujilla oli hieman eri teemat niin samoja nimiä ja asioita nousi silti esiin. Tykkäsin varsinkin Kalervon historia-puheesta, koska opin siitä niin paljon pikkujuttuja, mm. sen miksi meille tulee filosofian maisterin paperit (aikoinaan kun biokemian opetusta aloitetttiin vuonna 1965 meidän opetus oli filosofian tiedekunnan alla. Seuraavalla vuosikymmenellä filosofian tiedekunta jakaantui sitten luonnontieteelliseen ja humanistiseen tiedekuntaan) tai että biofysiikka oli aikoinaan osa biokemiaa eikä fysiikkaa (erosi omaksi laitoksekseen vuonna 1980). Saatoin myös tahattomasti naurahtaa ku tuli tilastoja biokemialta 50 vuoden aikana valmistuneista opiskelijoista, yhteensä 666 (YEAH) kappaletta :D All in all, tykkäsin.

 

Dystrofinen epidermolysis bullosa (Medenica J & Lens M, 2008).

Seuraavaksi oli kahden kutsutun puhujan vuoro. Ensimmäinen puhuja oli professori Leena Bruckner-Tuderman, aikoinaan väitöskirjansa Oulussa biokemialla tehnyt kollageenitutkija, joka on nykyään professorina Saksan Freiburgissa (Albert Ludwikin yliopistossa). Leenan puhe kävi läpi historiaa ja nykypäivää kollageeni VII:n löytämisestä ja siihen liittyvään tautiin, dystrofiseen epidermolysis bullosaan (DEB), kehitellyistä hoitomuodoista. DEB on tälläinen "kiva" pieni genettinen tauti, joka aiheuttaa sen, että ihon kerrokset eivät kunnolla kiinnity toisiinsa jolloin pienikin hankaus aiheuttaa vesirakkuloiden muodostumista. Siinä ku iho on kokoajan rikki tai vähintäänkin rakoilla niin yllättäen arpeutumista tapahtuu, mikä sitten voi johtaa vaikkapa sormien tai varpaiden yhteenkasvamiseen (katso kuva). Ai niin, ihosyövän riski on myös suuri tätä tautia sairastavilla. Että, nami nami vaan teillekkin. Pisteenä iin päällä on se, ettei parantavaa hoitokeinoa vielä olla löydetty, vaikkakin prof. Bruckner-Tuderman (ja muutkin tutkijat, tietenkin) tekee kovasti töitä asian eteen ja on saattanut löytää lääkkeen, joka helpottaa potilaiden oireita. Jotain edistystä sentään. Ja aivan, tärkeää on myös, että tutkimuksissa oli mukana hra (?) Venu Mittapalli, höhö. 

Toinen puhuja oli myöskin aikoinaan Oulun yliopistosta biokemialta väitellyt, nykyään Kiinassa (Pekingin yliopisto) professorina toimiva Yong-Mei Qin. Yong-Mein tutkimusaihe on hieman erikoisempi ainakin näin oululaisen biokemistin korviin, sillä hän tutkii puuvillakuitujen kehitystä (Oulussa ei tehdä kasveihin liittyvää biokemian tutkimusta ollenkaan). Aiheelle on tietenkin aika kova tilaus, onhan Kiina yksi maailman suurimpia puuvillan tuottajamaita ja mitä fluffimpi puuvillapallero, sitä kehittyneemmät ja pidemmät puuvillakuidut, mikä taas tarkoittaa isompaa satoa (ja sitä kautta enemmän tuotetta ja enemmän rahaa). Yong-Mein tutkimuksissa oli selvinnyt, että rasvahappoaineenvaihdunnalla on osansa puuvillakuitujen kehityksessä ja että mm. fosfatidyyliinositolimonofosfaatti (phosphatidylinositol monophosphate, PIP, tarkemmin 34:3-muoto) on tärkeä kuitujen kehitykselle ja se voi jopa palauttaa kuitujen kehityksen takaisin raiteilleen, jos kehitystä on estetty vaikkapa wortmanniinilla. Jos olisin muistanut enemmän rasvahappoaineenvaihdunnasta niin olisin varmaan saanut tästä esitelmästä enemmän irti, mutta tykkäsin silti, vaikka puhujaa selvästi jännittikin puheen pitäminen (hyvin meni silti).

Alumnipinssi ja seminaariohjelma.

Tässä vaiheessa oli lounastauko ja posterien katselua (vähintään yksi posteri per tutkimusryhmä). Allekirjoittanut livahti lounaan jälkeen yläkertaan omaan "työhuoneeseen" etsimään artikkeleja PubMed:n avulla, koska seuraavat seminaarit eivät vaikuttaneet niin kiinnostavilta. Seminaarisarjaan palasin mukaan sopivasti kahvitauon aikana, toisin sanoen join ilmaiset kahvit! Pullaakin oli röykkiöittäin tarjolla, mutta muuta ilmaisroipetta ei :( Eli ei käynyt niin hyvää tuuri kuin Niinalla. Yliopiston alumnipinssin sentään sain nyysittyä, vaikka en virallisesti alumni vielä olekaan (,mutta pian kuitenkin).

Seminaarisarja jatkui Marjo Kestilän (THL:n oikeusgeneettisten isyystutkimusten yksikön päällikkö, hänkin Oulusta väitellyt, ylläri pylläri) urakertomuksella. Mietin jo nimen nähdessäni, että mistä tämä dejavu-tunne tuli, mutta sitten esitelmää seuratessa tajusin, että tämä henkilöhän kävi puhumassa meille neljä vuotta sitten järjestetyllä perinnöllisten sairauksien biokemiaa-kurssilla! Arvaattekin varmaan, että TYKKÄSIN! Aihealue oli siis osittain sama kun tuolla kurssilla (Marjon ura lähti alkuun perinnöllisiä suomalaisia sairauksia tutkimalla), mutta Marjo kertoi myös nykyisestä työstään isyystutkimusten parissa. Vaikka aihe onkin vakava, eikä kukaan varmasti joudu huvikseen tilanteeseen, jossa isyystutkimus pitää suorittaa (en siis nyt halua että kukaan pahoittaa tästä mielensä), niin silti hymyilytti aika paljon esitelmän aikana. Esimerkiksi, yleensähän isäehdokkaita on siis vaan yksi (80% tapauksista), mutta joskus jopa kaksi (15% tapauksista) tai useampia (5% tapauksista). Ilmeisesti tämän vuoden ennätys on kuusi isäehdokasta :D Huhhu, on siinä kiirettä pitänyt. Muutenkin Marjon urassa oli paljon mielenkiintoisia asioita, joita toivoisin omalle tulevalle työurallenikin.

Tämän jälkeen olivat vuoroissa vain päätössanat (professori Thomas Kietzmann), jossa vedettin vähän yhteen päivän antia ja nostettiin esille samoja, biokemian opetukseen vahvasti vaikuttaneita henkilöitä, joita oli noussut esille jo aiemminkin päivän aikana. Erityisesti kolmea henkilöä haluttiin kunnioittaa ja heidän mukaansa sitten nimettiin tiedekunnan infastruktuuria. Ettäs tiedätte seuraavan kerran kun menette luentosaliin L101A niin kysessä on Kivirikon sali (Kari Kivirikon kunniaksi), L101B-sali on tästedes Hassisen sali (Ilmo Hassisen kunniaksi) ja näiden luentosalien edessä oleva aula on Tryggvasonin aula (Karl Tryggvasonin kunniaksi).Tälläistä tällä kertaa.