Unohdus

Arvatkaa kuka unohti kirjoittaa blogitekstin oikeana päivänä ? *heiluttaa kättään vimmatusti*

Miten mää ees onnistuin tässä?!?!? Vielä aiemmin päivällä muistutin itseäni, että illalla pitää sitten kirjoittaa blogiteksti. Ja itse asiassa mainitsin asiasta jopa Henullekkin. Mutta jossain iltapäivän ja illan välissä tämä ajatus oli kokonaan kadonnut mielestäni. Vasta tänä aamuna yliopistolle pyöräillessäni se ajatus sitten iski tajuntaani kuin tuhat uruk-haita ja suustani pääsi vieno kuiskaus: "...vittu.".

Aloin sitten kuitenkin miettimään, että mistähän tälläinen unohtelu johtuu tai unohtaminen ylipäätänsä. Eikö ois hirveän kätevää, jos muistais kaiken? Ei tarttis tentteihin lukea ku muistaa kaiken luennoilta, mitään virallisia dokumentteja ei tarvittaisi kun kaikki muistaa vaikkapa kokousten tapahtumat ulkoa jne jne. Mitkä mahdollisuudet! Realisti sisälläni kuitenkin huutaa, että tuohon kaiken muistamiseen menisi varmaan aivan hillittömät määrät energiaa enkä ole aivan varma haluaisinko edes muistaa kaikkia aivan noloimpia tapahtumia oman elämäni varrelta. Ehkäpä on ihan hyvä unohtaa välillä?

Hypin nyt vähän Ninnin territorialle kun alan puhumaan aivoista, mutta puhumpa silti. Aivot ovat tottakai muistamisen keskus, mutta muistamisen tarkka ja täydellinen mekanismi on edelleenkin vähän hämärän peitossa. Teorioita on toki useita, joista vallalla ollut, ns. vanha teoria väittää, että unohtaminen on passiivinen prosessi. Kuitenkin vuonna 2012 julkaistu tutkimus antaa viitteitä siitä, että unohtaminen onkin aktiivinen prosessi. Tässä tutkimuksessa banaanikärpästen dopamiini-välitteistä DAMB-reseptoria joko inhiboitiin tai signaalia vahvistettiin oppimiskokemuksen jälkeen jolloin huomattiin seuraavat asiat: DAMB-reseptorin inhiboiminen paransi kärpästen muistia ja vastaavasti signaalin vahvistaminen aiheutti muistikadon. Tämä johti allaolevassa kaaviossa esitellyn teorian syntyyn. Dopamiini (kuvassa punaisella merkityt pallot) siis aiheuttaa muistijäljen syntymisen dDA1-reseptorin kautta, mutta tämän jälkeen pienikin määrä dopamiinia aktivoi DAMP-reseptorin kautta tapahtuvan muiston katoamisen (ellei muistoon liity jotain vahvaa/pysyvää ominaisuutta, vaikkapa erikoisen vahva tunne jne.).

Model of dopamine-mediated learning & forgetting. Berry J et al. 2012.

Luulen, että omassa tapauksessani kyse on kuitenkin ihan vaan stressistä. Stressinhän on nimittäin todettu heikentävän muistia, ilmeisesti vereen erittyvät stressihormonit vaikuttavat aivojen toimintaan negatiivisesti. Eli juuri silloin kun niitä aivoja tarvitsisi niin ei kyllä varmasti ole käytettävissä. Mitä tästä opimme? Helpota stressiä - muista paremmin.

Terveisin

Otinkohan-sittenkin-liikaa-kursseja Krista