Doctoral student association - Jatko-opiskelijoillekin on opiskelijajärjestö!

Noniin, josko viimeinkin aktivoituisi ja laittaisi blogi-postauksen tälle viikkoa. Se onkin hyvä tehdä näin sunnuntaina kahvikuppi kädessä. Tulee ainakin leppoisampi teksi kun ei ole työpäivää takana. Tai no, ei ole työpäivä takana tälle päivää, mutta eilen olinkin koko ajan liikkeessä, koska olin järjestelemässä Tohtoriopiskelijoiden yhdistyksen kesägrillausta.

Olen tainnut muutamaan kertaan mainita, että liityin viime vuonna Itä-Suomen yliopiston tohtoriopiskelijoiden järjestöön, englanniksi UEF Doctoral Student Association, eli DSA. Mihinkäs järjestöaktiivi tavoistaan pääsisi. DSA:lla on melko lailla sama tehtävä kuin kaikilla opiskelijajärjestöillä: toimia linkkinä yliopiston ja opiskelijoiden välillä sekä järjestää vapaa-ajan ohjelmaa. Viime vuonna olin sihteeri ja tänä vuonna tulikin hypättyä isompiin kenkiin, kun minut valittiin puheenjohtajaksi!

Vaikka olenkin ollut jos jonkinlaisessa järjestössä, niin DSA on kyllä luonut haasteita. Ensinnäkin yhdistys on ollut olemassa vasta viisi vuotta, eikä sillä ole valmista mainetta kampuksella. Jatkuvasti tulee vastaan niitä, jotka eivät ole koskaan kuulleetkaan meistä. Yksi puheenjohtaja-aikani suurimpia haasteita onkin tehdä DSA.sta tunnetumpi.

Toisekseen, väitöskirjaopiskelijoilla on erilaisia tarpeita kuin perusopiskelijoilla. Mikä yllätti minut, on monien muualta tulevien yksinäisyys. Enkä nyt puhu vain ulkomailta tulleista, vaan myös muista Suomen kaupungeista tulleista. Perusopiskelijana oli helppo solmia ystävyyssuhteita, koska oli olemassa kokonain ”luokka”, jonka kanssa jakaa saman elämäntilanteen. Jatko-opiskelijat sen sijaan tulevat tipoittain eri aikoihin vuodesta, meillä ei ole mitään yhteistä tekemistä, eikä oman tohtoriohjelmani tapauksessa lainkaan pakollisia kursseja. Siinä mielessä tämä on kuin työpaikka. Monesti työkaverit ovat joko reilusti eri ikäisiä, eri elämäntilanteessa tai heillä on jo valmiit kaveripiirit, joten uudella väitöskirjatyöntekijällä on usein hankaluuksia tutustua. Kun tähän vielä laittaa päälle talven pimeyden, joka tulee monille ulkomaalaisille täytenä yllätyksenä, en ihmettele, että monilla on aika epätoivoinen olo. 

Tämä johtaakin seuraavaan ongelmaa, jota yritän ratkoa puheenjohtajana. Suurin osa suomalaisista on ollut erilaisissa järjestöissä ennen yliopistoon tuloaa tai ainaki kaikki ovat koulussa käyneet läpi kokouskäytännöt. Sen sijaan toisesta maasta tulleelle voi tulla täytenä yllätyksenä, että yhdistys ei olekaan mikään vapaa-ajan huviklubi, vaan yhdistys-statukseen liittyy paljon lain määräämiä velvollisuuksia. Kokuksen kulku, budjetointi, pöytäkirjojen kirjoitus, allekirjoitusoikeudet... Kaikki nämä tulivat aika monille yllätyksenä. Mutta kyllä tämä tästä. Ongelmia tuottaa myös aika. Kun koko hallitus tekee täyttä työpäivää, on vaikea jaksaa enää sen jälkeen innostua tapahtumien järjestämisestä. Tämän takia DSA:lla ei ole tapahtumia yhtä usein kuin esimerkiksi Histonilla on. Yritämme sen sijaan järjestää matalan kynnyksen tapahtumia, jonne kaikkien olisi helppo tulla.

 

Yritän tällä sepustuksellani sanoa, että Histoni ja muut opiskelijajärjestöt tekevät valtavan hyvää työtä, jonka arvon ymmärtää vasta kun siirtyy työelämään. Uuteen kaupunkiin muutaessa tulee todella yksinäinen olo. Toivon DSA:n voivan lievittää ainakin väikkäriläisten yksinäisyyttä. Tällaisia järjestöjä pitäisi olla enemmän.