Väsyneen tohtoriopiskelijan mietteitä

Nämä pari viimeviikkoa ovat olleet tosi väsyttäviä. Jotkut tätä blogia lukevat ovat ehkä saattaneet nähdä minut pelaamassa sählyä tai lentopalloa ja ehkä muistavat, että olen, noh, aika tohelo kentällä. Mutta en ole ikinä tuntenut olevani niin huono missään kuin, mitä olen tällä hetkellä ollut labrassa ja niillä parilla kurssilla, joilla olen ollut. Ja tiedän, että en oikeasti ole huono, mutta teen vain vaikeita juttuja ja ne jutut on aluksi vaikeita ennen kuin opin ne. Täytyy vain sanoa, että tutkimus on ihan älyttömän vaikeaa ja tiedän kyllä, että sen kuuluu olla vaikeaa (muutenhan kaikki asiat olisi jo löydetty). 

Syksyinen Haga-puisto

Lisäksi tunnen olevani hieman yksin näiden tunteiden kanssa, sillä en tunne ketään toista tohtoriopiskelijaa täällä kovinkaan läheisesti ja en halua olla sosiaalisesti poikkeava ja ottaa puheeksi kahvipöydässä "hei, mites teillä muuten? tuntuuko koskaan, että ootte ihan älyttömän surkeita siinä mitä teette? Siis en tarkota, silleen vaan vähän vaan silleen ihan älyttömän". Tilannetta ei todellakaan helpota myöskään se, että on ollut aika shokki muuttaa ympäristöstä, jossa on valtavat sosiaaliset tukiverkot (poikaystävä ja opiskelukaverit) lähes tyhjän päälle, jossa usean kuukauden yrittämisen jälkeen olen onnistunut saamaan ensimmäisen kaverin, joka ehdottaa itsekkin tapaamisia. Valitettavasti tämä kaveri on täällä vain vaihdossa ja on lähdössä pois Tammikuussa.

Pari päivää sitten istuin bussissa ja päätin googlata "tips for new PhD students" ja ilahduin, kun löysin tämän blogikirjoituksen ja hoksasin, että tämä onkin ihan yleinen aloittelevan väikkäriopiskelijan ongelma! On siis ihan yleinen ongelma, että vaikka on yrittänyt suunnitella ja opetella aikatauluttamaan juttuja jo monta kuukautta se ei siltikään suju. Ja ei tietenkään suju, sillä tutkimusta ei voi aikatauluttaa samalla tavalla kuin jotain opiskeluprojekteja tai harjoittelu, jotka joku on suunnitellut valmiiksi niin, että ne voi toteuttaa kyseisessä ajassa. Lisäksi jutut menee pieleen. Vietin eilen neljä tuntia labrassa (Sunnuntaina) pipetoiden soluja kuoppalevyille, vain tajutakseni tänä aamuna, että olin laittanut miljoonaan pilkun väärälle kohdalle ja niinpä soluja oli jokaisella kuopalla 10 kertaa vähemmän, ja kaikki työ oli mennyt hukkaan, enkä saannut tämänpäiväistä koetta tehtyä. Vähän ärsytti, mutta tulipa hoksattua taas kerran, että olisi ehkä voinnut vaan levätä koko Sunnuntain ja ehkä olisin ollut vähän keskittyneempi ja skarpimpi tänään.

Tiedän, että tämä saattaa ehkä kuullostaa tosi masentavalta postaukselta, mutta jos jollain muulla sattuu olemaan sama tilanne, niin hei et ole yksin. Lisäksi, jos joku on astumassa lähiaikoina väikkäriopiskelijan saappaisiin, niin saatat ehkä kuvitella, että "nyt on tärkeää keskittyä töihin ja siihen, että opin jutut nopeasti ja mietin sitten muuta elämää ja arkea, kun nämä työjutut alkaa sujua." En tajunnut miten hankalaa arkielämän hallinta voi olla, kun muuttaa ulkomaille. Työmatka vie oikeasti aika paljon aikaa päivästä. On vaikea ehtiä hoitaa asioita, jos työpäivä venyy. Alussa oli esimerkiksi tosi vaikeaa löytää tarpeeksi aikaa ruoanlaitolle ja söin (ja välillä syö edelleenkin) lounaaksi Felixin pakastepiirakoita. Kaupassa käyntiin meni älyttömästi aikaa, puhumattakaan siitä, että pitää kokata ja syödä ja miettiä myös, mitä syödä lounaaksi seuraavana päivänä. Lisäksi helpottaa ihan älyttömästi, jos on sosiaalista elämää.

Kaikesta tästä valituksesta huolimatta, en halua että kenellekkään jäisi sellainen mielikuva, että tämä olisi ihan surkeaa. Olen silti tosi innoissani tämän hetkisestä projektista ja sitä on tärkeää tutkia. Kun pääsen (toivottavasti pian) siihen vaiheeseen, että alan saamaan kunnolla tuloksia, se tulee olemaan jännää! Lisäksi minulla on ollut aikaa tehdä myös kivoja juttuja. Tein esimerkiksi viikonloppumatkan Roomaan ja olen pelaillut sulkapalloa, kokeillut joogaa ja käynyt Halloween-bileissä :) Lisäksi aina piristää päivää, kun kuulee kuulumisia Suomen kavereilta tai perheeltä. Toivottavasti voin muutaman kuukauden päästä kirjoittaa uuden postauksen siitä, miten tästä tuskallisesta vaiheesta pääsee yli ja miten stressin kanssa oppii elämään.

Roomassa

Vakavaa kahvinjuontia