Neuroscience 2015 - Ninnin ajatuksia

Reilun viikon kestänyt Chicagon reissu on nyt takana. Suoritimme lenkin välillä Kuopio-Helsinki-Chicago-Lontoo-Helsinki-Kuopio. Yhteensä 22 tuntia lentämistä, kuutisen tuntia lentokentillä pyörimistä, toista tuntia eri jonoissa seisomista, seitsemän yötä hotellissa sekä massiivinen määrä kävelyä. Aikaero Suomen ja Illinoisin välillä oli rapoisat kahdeksan tuntia - ei siis toivoakaan järkevästä online-yhteydenpidosta läheisten kanssa.

Mutta miksi päädyinkään Chicagoon?

Neuroscience on maailman suurin neurotieteiden tapahtuma ja joka vuoden merkkitapaus, joka järjestetään vuodesta riippuen Chicagossa, Washingtonissa tai San Diegossa. Tapahtuman järjestää Society of Neuroscience (SfN). Kyseinen järjestö koostuu lähes 40000 neurotieteilijän kansainvälisestä yhteisöstä. Sfn:n tehtävänä on yhdistää tutkijoita, levittää tietoa neurotutkimuksesta sekä edesauttaa tieteen huomioonottamista poliittisella tasolla. SfN julkaisee myös viikottain Journal of Neuroscience -lehteä, jonka impact factor oli 6.34. Ihan sivun mennen selitellen, impact factor siis kuvaa lehden laadukkuutta (tästä voidaan toki kiistellä). Itselläni on nyrkkisääntönä, että alle yhden on epäilyttävä, kahden pintaan on luettava ja yli viiden on hyvä. Mutta takaisin asiaan.

Kulttuurishokki 

 

Saavuimme Chicagoon alkuillasta paikallista aikaa, aamuyöstä henkistä aikaamme. Heti sisälle päästyämme oli vastassa massiivinen USA:n lippu. Ettei vain kenellekään jää epäselväksi missä ollaan. Jouduimme seisomaan yli puoli tuntia jonossa turvatarkastukseen valtavassa huoneessa, jonka katto oli liehuvan lipun mallinen sinisillä raidoilla. Jep, edelleen oikeassa maassa. Meidät kuvattiin johonkin tulliviranomaisten tietokantaan ja jouduimme vastailemaan kysymyksiin matkan tarkoituksesta. Oikein vastaneet pääsivät jatkamaan toiseen terminaaliin, jossa oli lipuin koristeltu McDonalds. Jep, jep.

Hotellimme sijaitsi "hyvällä" alueella, mikä ei tarkoittanut sitä, että palvelu olisi pelannut, mutta ainakaan emme nähneet torakoita. Olimme varanneet työkaverini kanssa huoneen kahdelle, mutta saimme vain yhdet lakanat. Todettuamme sohvasängyn  nukkumiskelvottomaksi päädyimme nukkumaan siskonpedillä... Kiusallista, mutta onneksi sänky oli mallia XXXXXXL. Hotellin naapurissa oli valtava McDonalds sekä hämmentävä kahvila, jota valvoi jättisammakko helvetistä.

Ensimmäisen päivän käytimme reilusti aikaeroväsymyksen kanssa taisteluun sekä maisemien katsomiseen. Paikalliset näyttivät mieltyneen hervottoman kokoisiin pilvenpiirtäjiin sekä nykytaiteeseen. Kaupunki pidetään todella siistinä ja koska kadut ovat monen kaistan levyisiä, ahtaanpaikankammo ei pääse iskemään.

Muutama huomio ihmisistä. Kaikilla tuntui kiire, mutta silti kadulla kompastunutta rouvaa riensi auttamaan viisi bisness-miestä. Kaikki myös kantoivat mukanaan take-away-kahvia. Tai no, "kahvia". Starbucksin supermakean Pumpkin Spice Latten (300 kcal) jälkeen yritimme löytää ehtaa tavaraa. Vinkiksi kaikille Chicagoon meneville suomalaisille: Trump-Towerin lähellä on Corner Cafe -niminen paikka, josta saa "European Style" -kahvia, jossa on noin 95% vähemmän makeutusaineita sekä oikeaa maitoa muiden paikkojen kasvisrasvakorvikkeen sijaan. Tämä ei ole mainos, vaan hengissäselvitymisopas. Paikalliset juovat kahvinsa barbaarisesti kävellessä, joten meille turisteille riitti mukavasti istumapaikkoja jopa lounasaikaan.

Vaikka nautinkin Chicagon maisemista ja rohkeammasta katukuvasta, en voi olla mainitsematta isoja ongelmia, jotka suorastaan hyppäsivät silmille. Joka kulmassa oli kerjäläisiä. Suurin osa oli miehiä, ikähaitari vaihteli parikymppisestä eläkepapparaiseen. Aamuisin heitä näki nukkumassa metron ilmanvaihtoventtiilin päällä. Toisekseen  ihmisiä oli paljon enemmän ns. paskaduuneissa, joista osa tuntui käsittämättömän turhilta. Seurasimme jonkin aikaa nuorta naista, joka vietti päivänsä seisten paikallisjunan laiturilla soittaen sireeniä aina kun juna oli tulossa. Toinen nainen valvoi liukuportaiden käyttöä. Erään kuuttakymmentä käyvän miehen ainoa tehtävä oli kantaa hotellivieraiden laukkuja. Konferenssikeskuksessa oli kengänkiillottaja. Kyllä vain, KENGÄNKIILLOTTAJA.

Neuroscience 2015 - Paljon melua (tyhjästä?)

Tämän vuoden Neuroscience järjestettiin McGormick Place -nimisessä kongressikeskuksessa, joka oli on valtava tila valtavalle tapahtumalle. Vaikka kävijöitä oli 29 000, erilaisia esityksiä, lähinnä postereita 15 000 ja yrityksiä 517, täytimme hädin tuskin yhden sivurakennuksen. 

Päivät kuluivat hyviä postereita metsästäessä ja luennoilla käydessä. Ohjelmaa oli aamu kahdeksasta iltakymmeneen, mutta pääantina oli muiden tutkijoiden tutkimukseen tutustuminen. Itsellänikin oli posteri esillä yhtenä aamupäivänä. Vaikka tapasin muutaman todella mielenkiintoisen tutkijan, yleisesti ottane olin vähän pettynyt. Turhan moni oli sortunut oksentamaan kaiken tiedon valtavaksi tekstimuuriksi, jota ei jaksanut lukea tai posterin sisältö ei vastannut lainkaan otsikkoa. Olin myös pettyny miten moni esittelijä ei vain saapunut paikalle.

Toisijainen anti

Neuroscienceen kuului myös yritysten esittelypöytiä. Sain saaliikseni kymmenen ilmaista teepaitaa, muistikkuja, mukeja, pinssejä, magneettejä ynnä muuta "hyödyllistä". Varsinainen seikkailu oli yrittää saada kaikki tullistä läpi. Painoraja ei onneksi ylittynyt, mutta pelkäsin, että laukku herättää huomiota läpivalaisussa...

Takaisin Suomeen...

...monen turvatarkastuksen läpi. Meidät skannattiin Chicagossa ja heti koneesta päästyämme Lontoossa. En tiedä mitä tullivirkailijat olettivat matkalla tapahtuneen. 

Ette muuten usko miten hyvältä tuntui kääntää kello taas Suomen aikaan. Ensi vuonna Neuroscience järjestetään San Diegossa, joka sijaitsee USA:n länsirannikolla lähellä Meksikon rajaa. Saas nähdä päädynkö vielä sinnekin!

-Ninni

P.S. Viralliset Chicago-selfiet:

Graduttaa ála Memmu

Hej på alla!

Nyt tuntuu, että vähän jokaisella on syksyn tohinat päällä, eikä oikein aikaa mihinkään. Itsellä pukkaa gradun deadline jo nyt päälle, vaikka varsinainen palautuspäivä onkin vuoden vaihteessa. Ei se auta kuin istua ja kirjoittaa. Tälle viikolle oli suunnitteilla viime kerran tapaan vähän asiapitoisempi postaus, mutta se taitaa jäädä ensi kuulle, sillä nyt pitäisi torstai-illalle saada yhden osion luonnos valmiksi ohjaajalle lähetettäväksi!

Otetaanpa vähän mietteitä gradun teosta näin minun näkökulmasta tähän väliin. Kristahan on jo aiemmin kirjoittanut omia tuntemuksiaan täällä ja täällä, ja Ninni täällä ja täällä.

Noh, sehän on selvää, että vaikka kuinka tekisi mieli katsella kissavideoita, niin mielihalut täytyy vaan juntata jonnekin nurkkaan ja istua koneen ääressä. Odottamassa inspiraatiota. Joka iskee. Joskus. Toivottavasti. Olen huomannut tässä parin kuukauden aikana, että yksin en saa tehtyä mitään. Jokaisella on tietenkin yksilönä erilaiset mieltymykset, että kirjoittavatko kotonaan vai tiedekunnan atk-luokassa, mutta mielestäni kotona ollaan kotona ja töissä töissä. Silti en välttämättä ole tehoikkaimmillani ilman henkilökohtaista tsemppaajaa. Huomasin tämän silloin, kun Henu tuli istumaan viereen tekemään kouluhommia koko päiväksi, verrattuna, kun typy oli pari viikkoa harjoittelussa. Kuitenkin jonkinlaista motivaatio-orjallisuutta tuottaa Henun täällä kirjoittama pomodoro-opiskelutekniikka.

Alkuun minua harmitti ja ärsytti suunnattomasti tämä gradun kirjoittamisen aikainen eristäytyneisyys. Sillä yleensä (ainakin minusta tuntuu, että yleensä) opiskelijat jäävät vielä samaan ryhmään ja laboratorioon gradun kirjoitusajaksi, jos ei töihin niin kirjoittamaan. Eli että on oma työpiste, johon tulla motivoitumaan ja vieressä omat ryhmäläiset, joilta kysellä tyhmiä. Ah, kun kuulostaa ihanalta! Vaan ei. Kävin Jenassa tekemässä gradulabrat, niin nyt olen näin etä-tsemppi-yhteydessä Saksaan. Pääsin kuitenkin yliopiston järjestämään poikkitieteelliseen graduryhmään, josta saa hyvinkin paljon vertaistukea ja vinkkejä. Alkoi graduahdistus ja stressitasot hieman laskemaan. Vinkkinä siis stressaantuneille, että hakekaa sitä apua, jos tuntuu, että jäätte yksin! Jos ohjaajan tuki ei tunnu olevan tarpeeksi tai häneltä ei viitsi vaatia asioita, niin on olemassa muitakin kanavia. Enkä tässä nyt sano, että itse en saisi tarpeeksi ohjausta, mutta lähinnä asiat stressaavat paljon ja kaipaan kirjoittamisvinkkejä.

Ehkä tärkein juttu, minkä olen huomannut tässä kirjoitusaikana on, että siihen omaan aiheeseen täytyy osata "ihastua" aina uudelleen ja uudelleen. Kirjoittamisesta tulee välillä mukavaa, kun on mielenkiintoinen aihe, mutta tottakai ei kaikki asiat jaksa aina kiinnostaa. Silloin, kun on flow päällä, niin ei muutakun lisää halkoja pesään ja gradumaraton päälle! Sitten jäljestäpäin tietenkin koko teksti pitää uudelleen kirjoittaa, mutta tärkeintä on, ettei ole sitä tyhjän taulun ongelmaa, joka luo henkisen blockin kirjoittamisen aloittamiselle. Vaan ei sillä; kukaan ei ole koskaan kirjoittanut gradua yhdeltä istumalta, se teksti täytyy kuitenkin käydä useaan otteeseen vielä läpi, joten ei kannata lähteä kirjoittamaan sillä mentaliteetillä, että kirjoittaa suoraan valmista tekstiä.

Vielä viimeisenä vinkkinä; merkatkaa kalenteriin ne ajat, jotka omistaudutte gradulle, niin ei jää se stressaaminen enää vapaa-ajalla päälle, vaan pääsette tyhjentämään päätä ja lataamaan akkuja, niin jaksatte seuraavalla uurastuskerralla taas kahta paremmin!

                                                  "Tuu meille ja kato mun kaa kissavideoita"


Gradu-ahdistus on kirosana.
-Memmu

Tieteen erikoisuuksia, osa 1

Henu oli sen verran kiireinen tällä viikolla, että ei ehtinyt kirjoittaa blogitekstiä. Ensi viikolla sitten toivottavasti :)

Internetin ihmemaassa kun pyörii niin tasaisin väliajoin törmää kummallisiin asioihin (enkä nyt puhu lonkeropornosta tai japanilaisten game show-kulttuurista). Tässäpä kolme kovaa, kohtalaisen uutta juttua keskiviikkoanne piristämään. Bon appetit!

Sitten kun tavallinen agaroosi ei riitä...

Niin voi alkaa käyttämään Pumpkin Spice-mausteella höystettyä agaroosia (tuoksuu niin paljon paremmalta kuin normaali agaroosi! Mutta ei ilmeisesti paranna tuloksia :( ). Ilmeisesti Thermo Fisher on alkamassa valmistaa kyseistä tuotetta, juttu siitä täällä (Kiitos Benulle linkkaamisesta). Tässähän pitää tietää kaksi asiaa: 1) agaroosi on sitä tavaraa, jolla tehdään agaroosigeelielektroforeesin geelit, jolla taas voidaan erotella molekyylejä niiden kokoon perustuen. Samanlaista hyytelöittävää tavaraa kuin liivate, mutta possun luiden sijasta se eristetään merilevästä. 2) Pumpkin spice on mausteseos, joka koostuu ainakin kanelista, muskottipähkinästä, neilikasta ja inkivääristä (vrt. glögimauste tai piparkakkumauste) ja joka kahviin sekoitettuna vetää valkoihoisia naishenkilöitä puoleensa kuin paljaat tissit hetero-teinipoikia.

Ritarillista uhrautuvuutta tieteen nimissä

Tämän artikkelin kirjoittaja sai aivan syystä tämän vuoden fysiologian Ig Nobelin (palkinto, joka jaetaan erikoiselle, usein huvittavallekin tutkimukselle). Tuolta nettisivuilta voi tarkistaa myös muiden alojen Ig Nobelistit tälle vuodelle. Voitte myös lukea alkuperäisen artikkelin tuolta linkin takaa, mutta pääpiirteissään tutkimusasetelma on seuraava.

Pistopaikat. Lähde PeerJ.

Schmidt sting pain index on arvoasteikko (0-4, mehiläinen saa arvon 2), jolla arvioidaan erilaisten hyönteisten pistojen aiheuttamaa kipua. Pistopaikan merkitystä kivun tuntemukselle ei kuitenkaan ole aiemmin arvioitu ja tätä lähdettin selvittämään tässä tutkimuksessa. Pistopaikkoja valittiin 25 eri puolilta kehoa (ks. kuva) ja sisäiseksi kontrolliksi valittiin käsivarren alaosa. Pistoja suoritettiin vähintään kolme per ruumiinosa ja pistoja annettiin noin 5 minuutin välein.
Kivuttomimmat pistopaikat olivat käsivarren yläosa, keskimmäisen varpaan kärki ja päälaki, kivuliaimmat taas sierain, ylähuuli ja peniksen varsi. Nyt, arvatkaapa kuinka monta vapaaehtoista koehenkilöä tähän tutkimukseen saatiin? No ei yllättäen ketään. Tällöin koehenkilöitä oli vain yksi ja se oli tutkija itse (eli Michael L. Smith). Aika vahva usko saa olla omaan tutkimukseensa, että suostuu mehiläisen pistämäksi edes kerran saatikka että lähemmäs sata kertaa.

Ebolaepidemia on ohi! vai onko sittenkään?

Ebolaepidemia riivasi länsi-Afrikkaa viime vuoden aikana. Viimeisin WHO:n tekemä arvio on, että noin 28 tuhatta ihmistä on sairastunut ebola-viruksen aiheuttamaan kuumetautiin ja noin 11 tuhatta kuollut, mutta tätäkin arvioita pidetään alakanttiin olevana. Epidemia on kuitenkin saatu hallintaan, eikä se enää leviä räjähdysmäisesti, vaikkakin tietyissä maissa (esim. Sierra Leone) sairastumistapauksia ilmenee vieläkin säännöllisesti. Yleensä virustaudit leviävät eritteiden ja ruumiinnesteiden mukana (veri, ulosteet jne), mutta nyt on huomattu, että virus säilyy kehossa yllättävän pitkään alkuperäisen tartunnan jälkeen ja voi levitä myös, ylläri pylläri, seksin välityksellä (tarkemmin, siemennesteen välityksellä). Että kannattaa niitä kortsuja käyttää ihan muunkin kuin sukupuolitautien varalta (ainakin Afrikassa).

Alla olevassa videossa vähän tämän ilmiön löytämisestä.

Valkoista, ravintoainerikasta nestettä erittävät elimet ja niiden importanssi

Eli tissit ja niiden tärkeys. Tässä tulee teille perverssi-tieteellinen analyysi rinnoista, niiden rakenteesta ja merkityksestä mm. jälkikasvulle, teini-ikäiselle miespuoliselle yleisölle ja erilaisille taudeille. Ja nyt puhutaan siis naisten tisseistä, vaikka anatomisesti ne eivät hirveästi poikkeakaan miesten vastaavista.

Rintojen tärkeimmät anatomiset osat

Rinnan ulkopuolelta nähtävissä olevat osat ovat nimeltään nänni ja areola.  Nänni on se kohollaan oleva alue rinnan keskellä, johon maitotiehyet avautuvat. Nänniä ympäröi väriltään muusta ihonväristä poikkeava, muodoltaan yleensä pyöreä alue, jota kutsutaan areolaksi. Areolan merkityksestä ei olla aivan varmoja, mutta todennäköisesti se suojaa naarmuilta ja hiertymiltä sekä antaa tähtäyspisteen vielä lähes sokealle vauvalle.

Sisältä rinta on silkkaa rasvaa. Ja maitorauhasia sekä hieman sidekudosta, maitotiehyeitä, verisuonia ja imusolmukkeita. Mutta pääasiassa rasvaa ja mitä rasvaisemmat tissit, sitä isommat tissit! Että muistakaapa tytöt voidella ne leipänne kunnolla. Tämä hienostunut rasvapatti-erityselin-kombinaatio lepää rintalihaksen päällä.

Ryhmäkuva eri eliöiden rinnoista. Lähteet: National Cancer Institute, Aegis ja HuniePop.

Rintojen evolutiivinen merkitys

Lisää voi lukea tästä kirjasta.

Let's face it, me ei oltaisi nisäkkäitä ilman tissejä. Sen lisäksi, että rintojen (tai tarkemmin nännien ja niiden käyttötavan) takia kuulumme samaan luokkaan yhdessä kenguruiden ja hevosten kanssa, on rinnoilla ollut myös tärkeä evolutiivinen merkitys. Huffington Postin parin vuoden takaisessa jutussa PhD Larry Young (biokemisti muuten hänkin) kertoo evolutiivisen syyn rintojen rakenteelle ja erityisesti sille, miksi miehet tuntuvat niin kovin kiinnostuneilta naisien rinnoista. On erikoista (lue, millään muulla nisäkkäällä näin ei ole), että ihmisnaisilla rinnoista tulee ulkonevat jo puberteetin aikana. Tämän erikoisen rakenteen on ajateltu muistuttavan takapuolta, eli juuri sitä osaa kehosta, jolla useat muut nisäkäsnaaraat (esim. paviaanit) viestivät sukukypsyyttä ja lisääntymishalukkuutta. Olennoille, joiden pääasiallinen seksiasento on doggy-style (eli käytännössä kaikille muille nisäkkäille), on takapuoli kummallisen tärkeä ja hyvässä paikassa oleva viestiväline. Meille lähetyssaarnaaja-asentoa eniten käyttävälle (eli kasvot vastakkain) ihmispopulaatiolle on siis tarvittu tuohon naisen etumuksellekkin jotain sellaista, mistä mies voi tietää että nainen on sukukypsä. Simple as that.

No, tämä selittää tissien tuijottelun (aka sukukypsyyden arvioinnin), mutta ei sitä miksi miehet tuntuvat aina haluavan myös päästä käsiksi tisseihin. Tähänkin on tohtori Youngilla vastaus. Kyseessä on halu saada aikaan naisen aivoissa sama reaktio kuin mitä tapahtuu naisen imettäessä jälkikasvuaan. Lapsen imiessä ja painellessa rintaa naisen aivoissa vapautuu oksitosiinia, joka aiheuttaa maidon vapautumisen rinnoista. Fyysisten vaikutusten lisäksi oksitosiini vaikuttaa myös henkisesti yhdessä dopamiinin kanssa - imetykseen liittyy positiivisia tuntemuksia ja vauvan sekä äidin välille syntyy vahva tunneside. Samanlaista efektiä hakee takaa tietämättään myös mies, joka hyväilee naisen rintoja.

Mikä voi mennä vikaan tissien kanssa? 

Mondorin syndrooma. Lähde: The New England Journal of Medicine.

Niinkun Murphyn lakikin toteaa; mikä voi mennä vikaan myös menee vikaan. Nännejä voi olla muodostunut useita sikiönkehityksen aikana tai ne voivat olla sisäänpäin kääntyneitä, rintojen sisään voi kertyä kalsiumia ylimäärin (mikro ja makrokalsifikaatiot) ja nänneistä voi valua maitomaista nestettä vaikka imettämisestä tai raskaudesta ei olisi tietoakaan. Erilaisia patteja ja pahkuroita voi olla rinnat täynnä - aina kaikkea agressiivisesta rintasyövästä harmittomiin nesteen täyttämiin kystiin asti. Lukuiset infektiotaudit pitävät naisen rinnoista vähintään yhtä paljon kuin teini-ikäiset heteromiehetkin, kaikkea kupasta bakteeriperäisiin rintatulehduksiin (mastiitti) on olemassa. On myös tila, jota kutsutaan Mondorin syndroomaksi. Tässä tilassa ihonalaisen, mutta pinnallinen iso verisuoni on tulehtunut samaan tyyliin kuin se tulehtuisi veritulppien yhteydessä.