Miten vaikeaa loman vietto voi olla???

Noniin, täällä sitä ollaan. LOMALLA. Viime viikolla potkaisin käyntiin kolmen viikon loma, jonka aikan minun on tarkoitus askarrella, leipoa ja ennen kaikkea tehdä massiivinen 19 sivun kotitehtävä.

En tiedä miksi, mutta aloitan lomat sairastamalla. Tällä kertaa nousi kuume ja röörit tukkeutuivat jo viimeisenä työpäivänä. Kaksi päivää sängyssä vietettyäni pääsin toisen ongelmani kimppuun. Mikä siinä on etten minä osaa olla ilman jatkuvaa puuhailua. Suunnittelen aivan liikaa asioita, aliarvioin ajantarpeen ja lupaudun kaikkeen. Huomenna olisi videoneuvottelu ja ensi viikolla kaksi kokousta. Voi minua...

MUTTA! Olen aloittanut myös kaikkea kivaa. Ensinnäkin aloitin lukemaan Richard Dawkinsin Jumalharhaa. Pitäisiköhän laajentaa blogin repertuaaria ja tehdä kirja-arvostelu? Olen myös ostanut ihania kankaita, jotka odottavat inspiraatiota! Ole hurahtanut 20-luvun tunnelmaan ja haluaisin tyylikkään hatun. Löysin ihanan ohjeenkin siihen: http://www.sewmamasew.com/2015/06/rosabelle-hat-free-pattern-tutorial-from-elsewhen/ . Kun vain aika riittäisi!

Tänään heräsin seitsemältä tekemään läksyjä että kerkeän saada kaiken valmiiksi. Silti kirjoitan blogia yömyöhällä (minun mittapuulla). Olotilan tiivistää seuraava kuva:

Tästä syystä Ninni painuu nyt nukkumaan -->

Opintomatkalla Norjassa

Pari vuotta sitten vanhempi opiskelijatoveri kertoi lähtevänsä Norjaan, tarkemmin sanottuna Tromssaan, syöpäkurssille. "Oh, cool" ajattelin silloin ja tasaisin väliajoin on tuo kurssimaininta pulpahtanut mieleen. Jossain vaiheessa väikkäriopintoja aloittaessani sitten ihan oikeasti selvitin että mikä kurssi tämä oikein on, milloin se järjestetään jne. Sitten kun opiskelija- ja nykyään väikkärikollega Tiia kysyi, että pitäiskö lähtä niin se oli sillä selvä. Me lähdettäisiin syksyllä Tromssaan kahden viikon intensiivikurssille!

Tähän väliin maininta, että töissä on ollu hektistä joten en oo hirveesti ehtiny stressata koko reissua, mutta ny sentään sen verran että nousi kaks stressifinniä naamalle. Jei.

Tässä vaiheessa on kai hyvä sanoa että Tromssaan menee Oulusta suora lentoyhteys. Me menimme autolla. Tähän on montakin hyvää syytä, mutta pääasiassa: 1. hinta JA 2. epäluuloni sitä lentoyhteyttä kohtaan. Kerran olen yrittänyt lentää kyseenomaisella yhteydellä ja lentomme peruttiin huonon sään takia. Toisaalta myös itse kone oli siitä pienemmästä päästä (lue: sardiinipurkki) eli en usko, että sen kokoisella koneella on mukava lentää ku pienikin tuulenvire kääntää koneen pois reitiltä. Autoillessa tulee myös nähtyä maisemia, jotka on Suomen puolella lähinnä tasoa "meh" (vaivaiskoivua silmänkantamattomiin), mutta Norjan puolella jo ihan käypää kamaa (vuorilla oli lunta!). Suomen puolella oli sen verran autiota että ei nähty porojakaan kuin seitsemän koko matkalla! Seitsemän!

Ajoreitti, matkaan meni pysähtymisineen noin 10 tuntia.

Kurssin spektit on nopeasti sanottuna: Kurssin nimi on Molecular and Clinical Aspects of Cancer (Bio-8302). Se on kahden viikon intensiivikurssi, jossa on 6 päivää luentoja, 2  noin 30 min esitelmää per neesu (artikkeleihin pohjautuen) ja essee (6 viikkoa palautusaikaa kurssin lopusta laskien). Eli kiirettä pitää, mutta opintopisteitä ropisee samalla yhteensä 10 nopan verran.

Kurssi järjestelyistä voin sanoa sen verran, että ne on kohtalaisen hyvät - tätä kurssia on selkeästi vedetty vuosia joten tietyt jutut hoituu hyvin rutiinisti. Kauempaa tuleville opiskelijoille on tarjolla suhteellisen edullinen hotellimajoitus kurssin ajalle ja tiedotus on tullut ajallaan. Ainoa mitä olisin ehkä hieman kaivannut on käytännön asioista (e.g. pysäköinti, bussiaikataulut) tiedottaminen, mutta kyllähän nyt aikuinen ihminen itsekkin löytää (ja oppii samalla norjaa, koska kaikkea tietoa ei todellakaan ole saatavilla englanniksi). Ensimmäisenä iltana (maanantai) oli luentojen jälkeen kevyttä ryhmääntymistä paikallisen tunturin huiputuksen ja poroburgerin mättämisen muodossa. Voin kertoa, että tällainen tasamaan asukki ei pärjää tuollaisessa 75 asteen rinteessä ihan hirveän hyvin...

Laittaisin tähän nätin maisemakuvan Tromssasta Fjelheisenilta kuvattuna muttaku sumu...

Entäs ne luennot? No näin kolmen päivän (eli puolet luennoista ohi) perusteella voin sanoa että kattavia. Puhujat ovat alansa huippuja ja osaavat (ylläri pylläri) perusperiaatteet hyvin ja bonuksena vielä se, että osaavat välittää ne myös kuulijalle niin, että tämäkin ymmärtää. Ihmisinäkin ovat oikein  mukavia tyyppejä, joiden kanssa uskaltaa jopa jutella muustakin kuin luentomateriaalista (esimerkiksi oluesta)! Luennoitsijoita on niin USAsta (emeritus professori Stephen Baird, professori Eric Stanbridge, professori Channing Der ja professori Geoffrey Baird), Norjasta (professori Terje Johansen, professori Geir Bjorkroy, tutkija Tonje Fiskaa) ja yksi Suomestakin (post-doc-tutkija Tuomas Tammela). Pro-tip: älkää etsikö PubMedistä näiden henkilöiden julkaisuluetteloa, tulee vaan paha mieli ku tajuaa kuinka hyviä jotku on.

Tromssan yliopistolla oli joku näyttely meneillään, mmm-m, aivoja Ninnille.

Tässä vaiheessa pitää kyllä hieman mainostaa lisää, sillä kurssilla kävi kummallinen osallistujakato tänä vuonna (vrt. 25 opiskelijaa viime vuonna ja 9 tänä vuonna): Näin kattavaa ja hyvin syövän (biokemiallisia) perusteita käsittelevää kurssia ette Suomesta löydä tai jos jostain löytyykin niin luennoitsijat eivät ole näin huipputasoa ja kansainvälisiä. Bonuksella tällä kurssilla on myös tosi mukava ja lämmin yleishenki ja keskusteluun kannustetaan vahvasti. Ja saahan siitä nyt puolet väikkäriin tulevista opintopisteistäkin eli 10 op (ainakin Oulussa se on tällä alalla puolet vaadituista). TU-LU-KAA. Ja jos tätä nyt lukee joku enemmän syövän kliinisestä puolesta kiinnostunut niin keväällä maaliskuussa järjestetään vastaavanlainen kurssi, mutta kliinisemmällä painotuksella (se täydentää kivasti tätä syksyn molekyylipohjaista kurssia jos haluaa käydä molemmat!). 5/5, suosittelen (katsotaan muuttuko mieli tuon esseen jälkeen ku en tuosta kirjoittamisesta niin välitä :D ).

Aikamatka ulkomaille

Hob... Memmutti - sinne ja takaisin 

Tässä kaksi päivää interreililtä palattuani on hyvä sulatella tuntemuksia. Kävin siis kahden viikon kesälomalla reilaamassa Saksa-Slovenia-Itävalta -akselilla. Aloitin Jenasta ja lopetin Wieniin, koska niissä minulla on eniten keski-eurooppalaisia kavereita, joita kävin tervehtimässä. 

Jena. Vuosi sitten kotiuduin Jenasta 8 kuukauden jälkeen takaisin Suomeen. Tuona gradulabra-aikana luonnollisesti ehdin tutustua mukaviin ihmisiin ja sen labran käytäntöihin. Nyt näin muutamia entisiä "työkavereita" ja paljon on ehtinyt vuodessa muuttua. Ihmiset vaihtuneet (tai ainakin osa), tilat vaihtuneet ja ilmapiiri vaihtunut. Oli mielenkiintoista kuulla ja kuvitella miten erilaista omakin elämä olisi, jos olisinkin jäänyt vielä kirjoittamaan graduni Saksaan tai muuten töihin. Sattumalta eräs suomalainen tutkija, joka oli 2 kk yhtä aikaa kanssani Jenassa, oli nyt myös käymässä. Hänen kanssaan oli mukava rupatella tiedemaailmasta ja ulkomailla olemisesta näin suomalaisten näkökulmasta. Me molemmat palasimme Jenan jälkeen Suomeen, mutta nyt hän on lähdössä muutamaksi vuodeksi rapakon taa töihin. Respect. Tapasin myös muutaman nyt graduaan tekevän saksalaisen ja juttelimme valmistumiskriisistä ja työelämään siirtymisestä. Kasvukysymyksiä siis ilmassa.

Ja sitten niistä muistoista! Kyllä Jena oli edelleen kaunis kaupunki ja ihmiset ihania, mutta minulle se ei tuottanut suurta kaipausta, kuten viimeksi Wien. Silti Jenassa on vahvat perinteet tieteen (varsinkin biotekniikka/optiikka/fysiikka) tekemisestä ja voin lämpimästi suositella opiskelijakaupunkia kaikille, jotka haluaisivat kokea saksalaista kulttuuria, mutteivät mennä miljoonakaupunkeihin. Jena on turvallinen about Oulun kokoinen, mutta tiiviimmin asuttu, lämminhenkinen elävä kaupunki.

Vanha kuva, kun tällä reissulla keskityin ihmisten tapailuun.

#Matkan varrella kävin myös Deutches Museumissa Münchenissä. Erittäin mukava ja iso museo, mutta itse kiersin lähinnä farmasian ja bioteknologian osastot, jotka jo tiesin. Voisin suositella kaikille, jotka harkitsevat biokemiaa ja kaipaavat kosketusta mitä kaikkea se voi pitää sisällään. Hyvin olivat popularisoineet ja mm. aspiriinin kipua hellittävä mekanismi tuli selville! Oli myös mielenkiintoinen Ginkgo-video, jossa se prosessoitiin ja tehtiin luontaistuote. Sitten tuli itselle yllättävä ilmiö vastaan! Museosta sai ostettua olutta, niin saksalaista!#

Memmu ja mitokondrio -selfie, yolo

Matkan viimeinen etappi oli tuttu ja turvallinen Wien. Siitä on jo 3 vuotta, kun palasin Wienistä Suomeen. Wienissä asuin 5 kk eli yhden Erasmus-vaihdon ajan. Tapasin nyt jälleen vanhoja vaihtokavereitani, sekä muutamia itävaltalaisia kavereitani. Oli mukava kuulla kurssikavereiden edenneen tekemään väikkäriä, tosin eräs ei-kurssikaveri, vaan paras-itis-kaveri, kirjoitti vieläkin graduaan (siellä tyylinä on 9 kk labraa +  3 kk kirjoitusta, mutta hänellä venyi - ei olla siis ainoita Suomessa keillä voivat opinnot venyä!). Siinä sitten mietittiin hänenkin kanssaan tulevaisuutta, mutta hänelllä ei ole pelkoa työllistymisen suhteen, kun asuu Wienissä, jossa biotieteet ovat korkealla. Jälleen kasvukysymyksiä. Kunnon itsetutkiskelumatka kavereiden näkemisen lisäksi. Tällä hetkellä olen kyllä tyytyväinen omaan tilanteeseeni projektitutkijana maisterin papereilla :)

Muistoja: Wien oli kuten aina ennenkin - kaunis ja välillä sateinen ja välillä liian kuuma! Ihania ihmisiä, mutta kuten Jenakin - ei minun kaupunkini. Wieniä voin suositella kyllä nuorille opiskelijoille, sillä kaupungissa riittää hulinaa ja monenlaisia puistoja ja kulinaristisia elämyksiä ja kaikkea! Helppo ja turvallinen kaupunki. Myös lapsiperheille voin suositella Wieniä. Vaan itselle se on liian iso/tiiviisti asuttu kaupunki. Mukava käydä, mutten haluaisi asua.

Tällaisia mietteitä tällä kertaa! Jos kasvukysymykset kiinnostavat, niin ottakaa yhteyttä allekirjoittaneeseen - pohditaan yhdessä :)

Liebe Grüsse,
Memmu

Lehmä nimeltään Huomen

Yksi tämän blogin perustamiseen sysäävä tekijä oli halu kertoa biokemian opiskelusta nimenomaan Oulussa. Otsikon alla lukee vieläkin ”Oululaisten biokemistien ja biokemistiopiskelijoiden mietelmiä”. Vaikka pidän Oulua (vielä) henkisenä kotinani, täytyy minun pikkuhiljaa totutella ajatukseen, että olen nyt Itä-Suomen yliopiston leivissä. Välillä tuntuu että me A.I. Virtanen Insituutin väki olemme ylhäisessä yksinäisyydessä erillään muusta Kuopion kampuksen väestä. Tämä on fyysisessä mielessä ihan totta, sillä olemme kampusalueen laidalla omassa rinteen rakennetussa Bioteknia-rakennuksessa. Uuteen identiteettin tottuakseni päätin kertoa jostain hyvin aivilaisesta. AIVI ylpeilee huippututkimuksella, mutta Bioteknian pääovesta sisään astuttaessa vastassa ole marmoria tai muuta krumeluuria, vaan täytetty lehmä.

Kyllä. Täytetty lehmä.

Kyseessä ei ole mikä tahansa lehmä, vaan aito ja alkuperäinen Huomen. Huomenen ja AIVI:n historia ovat toisissaan kiinni, eikä yhtä olisi ilman toista. Ymmärtääkseen täytetyn lehmän alkuperän täytyy mennä ajassa taaksepäin muutamia vuosikymmeniä.

Tieteessä rakastetaan suuria voimahahmoja. Tämänkertaisen tarinan aloitamme professori Juhani Jänteestä. 80-luvun lopussa ja 90-luvun alussa elettiin bioteknologiabuumia, jonka nosteessa silloiseen Kuopion yliopistoon perustettiin vuonna 1987 bioteknologian professuuri, jonkä Jänne sai. Jännettä on kiittäminen sekä A.I. Virtanen –intituutista, että Huomen-lehmästä, mutta tarinaan liittyy paljon muutakin.

Neuvostoliiton romahtamista seuranneen 90-luvun laman aikaan bioteknologian piti nostaa Suomi jaloilleen. Kaikki yrittivät kuumeisesti löytää ”uutta nokiaa” aikana ennen Nokiaa. No lopultahan Suomen nosti lamasta juurikin Nokia, mutta alunperin Suomesta piti tulla aivan erilaisia innovaatioita. Piti parantaa syöpä, piti parantaa aids. Kuopiossa panostettiin tosissaan bioalan tutkimukseen ja vuonna 1989 perustettiin hammaslääketieteen kuoppaamisesta saaduilla kompensaatiorahoilla yliopiston kruununhelmi, biotieteen tutkimusinstituutti, joka nimettiin vaatimattomasti nobelisti A.I. Virtasen mukaan. Kuohuvia päästiin nauttimaan jo 1993 kun Professori Jänteen ideoimana ja suurten odotusten saattelemana Kuopion yliopiston eläinlääketieteellisessä koe-navetassa syntyi Pohjoismaiden ensimmäinen siirtogeeninen vasikka, jonka oli tarkoitus tuottaa maitorauhasissaan erytropoietiinia, eli EPO:a. EPO:n avulla voidaan hoitaa muun muassa munuaisen vajaatoiminna aiheuttamaan anemiaa. ”Kultaiselle vasikalle” annettiin mahtipontinen nimi Huomen.

Huomenta on hyvästä syystä pidetty aikansa symbolina. Lehdistö paisutteli lääkemaidon mahdollisuuksia (”miljardi markkaa kilo” –kirjoitti Helsingin Sanomat) ja useampia yrityksiä perustettiin lääkelehmien ympärille. Kuopioon virtasi sekä yksityistä että julkista rahaa. Professori Jänne sai 1994 Matti Äyräpään palkinnon, joka on Suomen arvostetuin lääketieteellisen tutkimuksen palkinto.

Kuten arvata saattaa, juhlaa ei jatkunut kauaa. Vuosituhannen loppua kohti tultaessa Suomessa alettiin muun maailman malliin kritisoida geeniteknologiaa epäeettisyydestä. Samaan aikaan Huomenta ei uskallettu tiineyttää, koska pelättiin, että siirtogeenikontruktio leviää  seuraavalla sukupolvella maitorauhasista muuhun kehoon. Monet bioteknologia-yritykset ajautuivat toimivan tuottteen puuttuessa rahallisiin vaikeuksiin. Huomen kärsi ylipainosta ja nivelvaivoista, joten se jouduttiin lopettamaan syksyllä 2001.

Huomen lehmä täytettiin, ja nykyään se seisoo Bioteknian ala-aulassa makaaberina muistutuksena ajasta jolloin bioteknologian piti pelastaa Suomi. Huomenen tarina ei kantanut pitkälle, mutta sen tuoma hetkellisen menestyksen ansiosta Kuopiolla oli nyt kokonainen tutkimusinstituutti täynnä genetiikan huippuosaamista. Joitakin yrityksiä kaupallistaa osaamista on ollut myöhemminkin, näistä kuuluisimpana professori Seppo Ylä-Hertualan geenilääkettä tuottava Ark Therapeutics, joka yritti tuota markkinoille ensimmäistä geenilääkettä. Toistaiseksi yritys ei ole onnistunut saamaan lupaa lääkkeen myyntiin, mutta Ylä-Herttuala jatkaa edelleen tutkimustaan. Instituuttilla on maailman huippua oleva kuvantamisyksikkö ja viimeisimmässä strategiassaan Itä-Suomen yliopisto valikoi neljän tärkeimmän painotusalueensa joukkoon kaksi AIVI:n nykyistä vahvuutta, kardiovaskulaarisen ja metabolisen tutkimuksen sekä neurotieteet. Instituutilla on tällä hetkellä 14 tutkimusryhmää, sekä kaksi akatemiaprofessuuria.

Tämän viimeisimmän laman alussa joku yritti taas huudella biotieteistä löytyvän uusi Nokia. Eipä sellaista ole vielä kuulunut. Pari kuukautta sitten Huomen siirrettiin paraatipaikaltaan vähän syrjemmälle portaikon alle. Olikohan kyseessä symbolinen yritys siirtää menneisyyden haamu pois uuden, paremman innovaation tieltä?

-Ninni 

Huomen vanhalla paikallaan. Kuva otettu kun allekirjoittanut tuli aikanaan Kuopioon haastateltavaksi. Pakkohan tuosta oli ottaa kuva, hämmensi sen verran paljon.

Kiinnostuneille (samalla lähteet):

AIVI:n etusivu: https://www.uef.fi/en/web/aivi

AIVI:n tutkimusryhmät: https://www.uef.fi/en/web/aivi/research

Itä-Suomen yliopiston strategisia painopisteitä: https://www.uef.fi/en/research/top-level-areas
Matti Äyräpää -palkinnon saajat kautta aikain (bongaa Oululaiset?): https://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_%C3%84yr%C3%A4p%C3%A4%C3%A4n_palkinto
Huomen ikioma Wikipedia-artikkeli: https://fi.wikipedia.org/wiki/Huomen-lehm%C3%A4
Erytropoietiinista (ketäpä ei EPO kiinnostaisi, eiku..): https://fi.wikipedia.org/wiki/Erytropoietiini

Mustikkamuffini-resepti (ainakin melkein)

Hei hoi! Aion aluksi kirjottaa teille mustikoista, koska nyt niitä saa ja niiden väriin liittyy monta hauskaa biokemiallista ominaisuutta, joista olisin voinut praatata. Mutta sitten menin aloittamaan PudMedointia hakusanalla "blueberry" jolloin PubMed alkaa automaattisesti ehdotella muita sanoja, tällä kertaa se ehdotti sanoja "blueberry muffin". Mutta hetki pieni, miksi lääketieteellisen tutkimuksen hakemistosta löytyy mustikkamuffinireseptejä?!?!? WTF! Totuus olikin taas tarua ihmeellisempi.

Purppuraisia leesioita leukemiaa sairastavalla lapsella, Mehta et al.

Tummanpunainen näppy, punasoluja muodostumassa, Mehta et al.

Blueberry muffin tai tarkemmin blueberry muffin baby/syndrome viittaa tilaan, jossa vastasyntyneellä tavataan ihottumaa, joka muodostuu purppuraisista, selvärajaisista näppylöistä torsossa, raajoissa ja kasvoissa ja joka ei häviä painamalla ihottuma-aluetta. Tämä ihottuma johtuu punasolujen muodostumisesta verinahassa, mikä on epänormaalia sillä yleensä vastasyntyneellä verisolujen muodostus on jo siirtynyt luuytimen hoidettavaksi. Ihottuma helpottaa yleensä 3-6 viikon kuluessa syntymästä eikä elinikäisiä merkkejä jää.

Ensimmäinen julkaisu mustikkamuffini-ihottumasta on vuodelta 1925 (Dietrich). Mustikkamuffinivauvat on yhdistetty jo aikaisessa vaiheessa (1960-luku, amerikkalaiset tutkijat) vahvasti vihurirokkoon sairastumiseen sikiöaikana ja nykyään mukaan liitetään muutkin sikiöajan virusinfektiot niin sanotusta TORCH-syndroomasta (engl. toxoplasmosis, other, rubella, cytomegalovirus, herpes) sekä verisairaudet kuten leukemia. Mustikkamuffini-ihottumasta löytyy myös paljon potilaskertomuksia joissa tämä tila on yhdistetty mm. äidin raskauden aikaiseen anemiaan. Vaikka itse ihottuma ei olekaan vaarallinen voi se liittyä johonkin vakavampaan tautiin tai tilaan (äidillä tai lapsella).

Laaja mustikkamuffini-ihottuma vastasyntyneellä, Pansy et al.

Sairastaminen on (minusta) aina henkilökohtainen prosessi, joka riippuu useista tekijöistä kuten henkilön immuunivasteesta, geneettisistä muutoksista, fysiologiasta ja ympäristöstä - eli sama tauti vaikuttaa eri ihmisiin eri tavalla. Esimerkiksi toinen sairastaa kausi-influenssaa kuukauden ollen koko ajan hieman tukossa ja väsynyt, toisella taas nousee kuume muutamiksi päiviksi, jonka jälkeen helpottaa. Vieressä on kuva lapsesta, jolle mustikkamuffinisyndrooma iski vähän kovempana (eli ns. kun asiat menee päin helvettiä").

Aina oppii uutta ja löytää järkyttäviä kuvia.

Viitteitä:

Diethrich, Arch Klin Chirug 1925;134:166.
Mehta et al., Dermatol Online J 2008; 14 (2) : http://escholarship.org/uc/item/53q852nc
Pansy et al., Arch Dis Child Fetal Neonatal Ed 2015;100:F115: http://fn.bmj.com/content/100/2/F115.long

-Krista