lauantai 30. huhtikuuta 2016

Wappu 2016

Kuopio


"Saanko minäkin?"
Eka puhtaasti aikuisten-oikea-valmistuneen-vappu. Tein simaa. Töissä oli munkkeja. Jee? Vähän on ikäistäni vanhempi olo.  Mitähän normaalit kaupunkilaiset tekevät vapun aikaan? Sen verran ajattelin relleestää, että menen Torille katsomaan kun professori pudotetaan suihkulähteeseen. Sunnuntaina grillaamme työkavereiden kanssa. Ehkä. Jos sää sallii ja etelänvahvistukset tarkenevat :)

-Ninni

 

Kajaani

 

Simaa
Heissan! Wappuviikonlopun ympäryspäivät ovat täyttä tohinaa töissä, joten en lähtenyt verestämään vastavalmistuneena opiskelijawappua Ouluun, vaan jäin tänne sateiseen, mutta lämpimään Kainuuseen. Viikolla laitoin omat simat pörisemään (fariinisokeripussin kylkiohjeella) ja ajatuksena on viedä siitä pullo per mummola viikonloppuna. Aikalailla luontobongaukseksi menee tämä wappu, toivotaan, että aurinko alkaa paistamaan!

-Memmu



Työmatkan sateinen joutsen.
Tein tänä vuonna lime-simaa, raikasta!

Oulu

Taisin väittää viime vuonna, että silloin olisi mahdollisesti viimeinen opiskelijavappu. No, valehtelin hieman. Nyt kun vappu sattuu viikonlopulle niin ajattelin vielä kerran vetää haalarit päälle ja lähtä Ainolanpuistoon remuamaan. Ruoka vaikuttaisi silti olevan tämän vapun teema, sillä olen miettinyt koko viikon pelkästään, että mitä aion syödä viikonloppuna :D Ilmakin näyttäisi suosivan, joten eikun puistoon ja mansikka-vaahtokarkkivartaita napostelemaan!

-Krista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti