Kantasolupäivä

Yliopistomaailmassa kaikki opiskelevat läpi elämän. Enkä nyt viittaa korniin elämänkouluviisasteluun, vaan oikeasti ihmiset käyvät kursseilla kauan valmistumisen jälkeen. Yleensä ei kuitenkaan luentokursseilla vaan enemmänkin seminaareissa tai lyhyissä workshop-tyylisissä tapahtumissa. Seminaaripäivät rakentuvat yleensä jonkin tietyn aiheen ympärille ja niihin osallistumalla pääsee näkemään sen hetken tietotason asioista vuosia vanhojen kurssikirjojen sijaan. Osallistuin viime viikolla Itä-Suomen yliopiston Stem Cell Day 2015 -teemapäivään. Puhujat olivat hyviä ja aiheet yllättävän mielenkiintoinen (en ole koskaan innostunut kantasoluista), joten päätin aukaista tähän päivän kulkua:

klo 9.00

Kahvia ja keksejä. Jokainen osallistuja saa nimikyltin ja sponsoreiden mainoksia. Tällaiset tapahtumat ovat aika usein alan yritysten sponsoroimia. Ennen kuin foliohattu heilahtaa, tahdon huomauttaa, että tämä on yrityksille loistava tilanne kertoa tuotteistaan kohdeyleisölle. Kaikkien ei katsokaas kannata mainostaa telkkarissa. Opiskelijalle tämä on loistava tilaisuus saada ilmaista ruokaa ja pullakahvit. Ja tietenkin mainostuoteita. Krääsäsaldo: kynä, paperilehtiö, kansio ja nippu mainoksia. Mainoksista oppii uusia asioita: karvattomille hiirille on omanlaista virikepurua, joka on hellempää iholle.

Sponsoritavaraa. Harmi ettei tällä kertaa ollut pehmoleluja...

Kansiosta löytyy yllättäen myös tiivistelmät päivän puheista. Arvostan tätä kovasti.

klo 9.15

Päivän avaavat Itä-Suomen yliopiston Jukka Jolkkonen ja vieraileva tähti Barbara Lumoska Mossakowskin lääketieteellisestä tutkimuskeskuksesta (vapaa käännös, sijaitsee Varsovassa). Näissä tilaisuuksissa on aina puheenjohtaja, joka alustaa päivän alun ja esittelee seuraavan puhujan. Päivät on myös yleensä myös rytmitetty kahvitauoilla siten, että peräkkäiset puheet liittyvät toisiinsa. 

Ensimmäinen puhuja on Miroslaw Janowski John Hopkinsin yliopiston lääketieteelliseltä laitokselta (School of Medicine, Baltimore, USA). Aiheena kantasolujen kuvantaminen in vivo, eli elävässä organismissa, magneettikuvauksen avulla. Tarkoituksena on siis laittaa kantasolujen mukana eliöön (tässä tapuaksessa ilmeisesti hiiren/rotan aivoihin) jotain magneettikuvassa näkyvää molekyyliä ja seurata solujen kulkua ja erilaistumista. Helpommin sanottu kuin tehty. Puhuja mainitsee ainakin rautaoksidin, solussa ylituotetun ferritiinin ja MagA:n (proteiineja) ja oman suosikkinsa tantalumin. Kaikissa menetelmissä on hyviä ja huonoja puolia. 

Seuraavana vuorossa Piotr Walczak, myös John Hopkinsin yliopistosta. Tällä kertaa aiheena on hermosolun myeliinitupen korjaaminen ja magneettikuvauksen käyttäminen apuna. Monien sairauksien, kuten MS-taudin yhteydessä myeliinitupet katoavat.. Yhdessä projektissa myeliinituppien vähyydestä kärsiville hiirille ruikutettiin joko hiiren tai ihmisen kantasolun tapaisia aivosoluja (glial restricted progenitors, joku hihkaisee jos näille on joku oikea suomenkielinen nimi. Siis aivojen soluja, jotka voivat erilaistua tietyiksi soluiksi, mutta eivät samassa laajuudessa kuin kantasolut). Jostain syystä hiiren kantasolut eivät auttaneet, mutta ihmisen kantasoluja saaneet hiiret elivät moninkertaisesti normaalia kauemmin. Puhuja spekuloi, että ihminen on isokokoisempi eliö, ehkä ihmisen kantasolut jostain syystä jaksavat vaeltaa kauemmas, kun taas hiiren soluille on aina riittänyt pienempi liikkuminen. Jännä ilmiö.

Kolmantena on vuorossa Adam Nowakoski sieltä Mossakowski medical Research Centre:stä (Varsova, Puola) mistä aamun aloittanut rouvakin. Punaisena lankana puheessa on aikuisen kantasoluja erinnäisten sairauksien hoitoon, mutta ei sellaisenaan, vaan geneettisesti optimoituna juuri kyseiseen sairauteen. Käytännön puolena mainitaan erilaisia tapoja vaikuttaa kantasolun geenien ilmentymiseen. Kantasoluihin voi siirtää muun muassa virusten, neulan tai kemikaalien avulla DNA tai RNA:ta,. DNA:n sörkkiminen on aika riskialtista, koska kantasolut riehaantuvat helposti syöpäkasvaimiksi, joten RNA on yhä suositumpaa näissä piireissä.

Viimeisenä ennen ruokaa esiintyy Johannes Boltze (Institute for Cell Therapy and Imunology, Leipzig, Saksa). Puheen ensimmäisessä osassa Boltze kertoo tutkimuksesta, jossa rotille siirrettiin rasvakudoksesta saatuja kantasoluja aivojen verenkiertohäiriön parnatamiseksi. Tyt-ty-dyy, auttoihan se, mutta ajoitusta ja annostusta pitää miettiä vielä pitkään ennen siirtymistä ihmisten hoitoon. Jälkimmaisessä osiossa puhuttiin luuytimestä saatavien solujen ja erään verenkiertohäiriöihin auttavan molekyylin yhteiskäytöstä.

Noin klo 12.30

Ruokailu alkaa yli puoli tuntia myöhässä. Se on aika tavallista. Saamme supertäyttäviä salaatteja, leipää ja jälkiruokakahvit.Oh-nom.

Ruokailu kolmen hengen voimin maailman pienimmän pöydän ääressä. 

Noin 13.15

Lounaan jälkeisessä osiossa vuorossa on valtavasti käytännön asioita kun ryhmä Itä-Suomen yliopiston väitöskirjatyöntekijöitä pitävät yksi kerrallaan esitelmän joko omasta tutkimuksestaan tai muusta aiheeseen liittyvästä. Franziska Nitzsche (puolittain Kuopiossa, puolittain Leipzigissa Franhover Institute for Cell Therapy and Immunology:ssä) puhuu aikuisten kantasoluista ja käytännön ongelmista, joita niiden käyttö aiheuttaa laboratoriossa. Päivän opetus: hakkaa päätä seinään kunnes homma toimii. Bhimashankar Mitkari kertoo kantasolujen käytöstä aivojen verenkiertihäiriöiden tutkimuksessa käytettävän hiirimallin kanssa. Eläimissä on se hankala puoli, etteivät ne oikein osaa kertoa tuntemuksistaan, joten hoidon tehoa pitää arvioida lukuisilla käyttäytymistesteillä. Lili Cui pitää mietteitä herättävän puheen kantasolujen käytön vaaroista. Suurin osa tutkimuksista viittaa kantasolujen turvallisuuteen, mutta joissakin tapauksissa hoito aiheuttaa komplikaatioita. Loppujen lopuksi jokainen meistä on yksilö. Katja Puttosen piti tulla pitämään indusoiduista pluripotenteista kantasoluista (en edes yritä aukaista, katsokaa täältä). Valitettavasti flunssaaalto vei hänet mukanaan ja puheen pitää sen sijaan Sarka Lehtonen. Parasta olisi, jos sairauksia voitaisiin hoitaa ihmisen omilla kantasoluilla. Japanissa on aloitettu 2014 maailman ensimmäinen ihmisillä tehtävä potilaan omia kantasoluja käyttävä kokeilu. Siinä naisen silmään laitettiin kantasoluja näön korjaamiseksi. Nice to know.

Noin 14.40

Kahviaaaaaaaaaaa!!!! Mikään tapahtuma ei ole onnistunut ilman vähintään kolmea ilmaista kahvikupillista.

Noin 15.00

Sarka Lehtonen palaa lavalle ihan oman esityksen kanssa. Aiheena on Parkinsonin taudin tutkiminen tautia sairastavan kantasoluja käyttäen. Lehtonen on mukana projektissa, jossa potilaan kantasoluja erilaistettiin neuroneiksi ja astrosyyteiksi. Kyseisillä potilailla oli tietty mutaatio, joka ilmeisesti liittyy taudin kehittymiseen. Hurjaa, miten yhdenkin aminohapon muutos proteiinissa voi vaikuttaa taudin puhkeamiseen.

Yuriy Pomeshchik pitää esitelmän kantasolujen käytöstä selkäydinvamman hoidossa, Tämä on ehkä kliseisin kantasoluihin liittyvä aihe. Ja silti opin paljon uutta. En ole aiemmin uhrannut paljoa ajatuksia varsinaisen vamman jälkeisille tapahtumille, joihin sisältyy muuan muassa ohjelmoitua solukuolemaa ja tulehdustila. 

Viimeiset puheet ovat sponsoreiden pitämiä. Nämä ovat itse asiassa hyödyllisiä. On hyvä tietää tuotteiden taustaa, ennen kuin niitä käyttää. 

Päivä päättyy Jari Koistinahon päätössanoihin. Hyvä päivä, mielenkiintoisia puhujia ja tarpeeksi kahvia. Seuraavaa odotellessa.

-Ninni

Vieraskynä: Lichtstadt Jena 2015

Seuraava kirjoitus ei varsinaisesti keskity tieteelliseen ongelmaan tai ilmiöön, vaan minulle ajankohtaiseen asiaan, sillä olen tekemässä gradulabroja täällä Jenassa. Voisipa melkein siis sanoa kirjoitusta "vaihtokynäksi" vieraskynän sijaan. ;)

Valon kaupunki - http://www.city-of-light.com/en/

Tänä vuonna vietetään kansainvälistä valon vuotta ja tämän hetkinen asuinkaupunkini Jena on saanut kunnian olla Valon kaupunki. Kansainvälinen valon vuosi on UNESCO:n ja kansainvälisten tieteellisten organisaatioiden yhteistyöhanke, jonka tarkoituksena on tuoda suuremmalle yleisölle esiin valoon pohjautuvan teknologian merkitys nykypäivänä. Tai näin ainakin vapaasti suomennettuna tuolla valon kaupungin sivuilla kerrotaan. Kuten tiedetään, valoa tutkitaan paljon, mutta sitä käytetään myös työkaluna tutkimuksessa. 

Mitä sitten tämmöiset valoon pohjautuvat teknologiat ovat?

Hyvä kysymys. Näin biokemistinä ensimmäisenä pomppaa silmään tieteelliseen käyttöön suunniteltu mikroskooppi. Tavallisella valomikroskoopilla näkee kyllä ihan mukavasti kontaminaatiot solumaljoilla tai voi halutessaan tarkastella värjättyjä solunosia,  mutta on kehitetty myös erikoisempia mikroskooppeja kuten fluoresenssimikroskooppi (jota käytetään esimerkiksi immunoflueresenssimikroskopiassa) tai elektronimikroskooppi (jonka resoluutio menee valomikroskoopin mikrometrien sijaan nanometreihin, sillä EM käyttäänkin valon sijaan elektroneja kuvantamiseen). Mikroskoopeista ja solurakenteista enemmän täällä.

Jos mietitään jokapäiväisiä teknologioita, niin esimerkiksi kamerat perustuvat valoon ja optiikkaan. Menemättä sen suurempiin yksityiskohtiin totean vain, että varmasti ihminen on saanut uppoamaan paljon aikaa tutkiessa ja kehittäessä erilaisia linssejä ja objekteja kameroihin. Varsinkin, kun nykyään kamera on kutistettu pieneksi osaksi älypuhelinta, tablettia yms.

Toinen arkinen esimerkki ovat silmälasit. Ilman niitä ei kyllä moni vanhempi henkilö enää pärjää ja ne perustuvat täysin optiikkaan ja silmän biologiaan. Jenassa on optinen museo, jossa on näyttely silmälasien ja linssien kehityksestä, sekä optisista illuusioista. Eräs tämän teemavuoden aiheista on optinen biometriikka, jota käytetään hyväksi, kun määritetään kaihipotilaille silmän tekolinssin ominaisuuksia (kun kaihipotilaan linssi vaihdetaan).

Miksi juuri Jena on Valon Kaupunki 2015?

Jenalla on pitkät perinteet (yli 150 vuotta) mm. optiikassa ja fotoniikassa tieteen ja teollisuuden saralla. Tälläkin hetkellä Jenassa on kauhean paljon optiikkaan pohjautuvia yrityksiä (>100) ja täällä on asunut mm. fyysikoille historiankirjoista tuttuja nimiä kuten Ernst Abbe, Carl Zeiss ja Otto Schott. Myös maailman vanhin vieläkin toiminnassa oleva (Zeiss) planetaario löytyy täältä. Virallisilla nettisivuilla mainostetaankin, että Jena on Euroopan optisen teollisuuden kehto!

Carl Zeiss Jena GmbH

Yhä toiminnassa oleva Zeiss planetaario

Kollegani ystävällisesti tuhahti minulle töissä, että kuulostaa ihan elitisti touhulta tämmöiset Valon kaupungin nimitykset. Vaan tällaisia teemavuosia tarvitaan silloin, kun haetaan julkisuutta.

Vaan tähän väliin täytyy vielä mainita, että löytyy täältä paljon biotieteellistä tutkimustakin, vaikka nyt kovasti mainostetaankin fysiikkaa ja optiikkaa. Beutenberg-kukkulalla on monia instituutteja, joita kutsutaan yhteisesti Beutenberg Campukseksi. Tutkimusta löytyy laidasta laitaan mm. infektiobiologiasta virologiaan. Vieraskynäilijän voi bongata labrasta ikätutkimusinstituutissa.

Käytännöntasolla?

Tänä vuonna Jenassa järjestetään monia erilaisia tapahtumia (sekä tieteellisiä että taiteellisia), joiden teemana on valo. Käytännössä pitäisi siis jokaiselle, jota vähääkään kiinnostaa valo, niin löytyä jotain. Itselleni silmään pisti nuo kahdesti kuukaudessa järjestettävät pubi-tietovisaillat, joiden aiheena on fysiikka, valo, universumi ja kaikki muu. Ei siis ihan allekirjoittaneen tietämyksen kiintopisteet, mutta ainahan sitä voi yrittää testata yleissivistystään! ;) 

Liebe Grüβe,
Memmu

PS: Saksalaisilla (ja oikeastaan itävaltalaisillakin) akateemisilla on hassu tapa koputtaa pöytää rystysillä luennon/esityksen päätteeksi taputtamisen sijaan.

More info:
http://www.jena.de/
http://www.city-of-light.com/en/about-us/
http://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/NBK21629/
http://www.city-of-light.com/en/topics/topics-detailpage/?tx_ttnews%5Btt_news%5D=230&cHash=2857c77ff6344e77fb53e98e2a810f0e
http://www.beutenberg.de/en

Jena pimeällä

Mikä proteiineissa voi oikein kiinnostaa?

Joskus pienenä ekaluokkalaisena biokemistinä ihmettelin, mikä proteiineissä voi olla niin jännää, että joku haluaisi tutkia niitä työkseen, vaikka minulla alkoi jo olla jonkinlainen käsitys siitä, mitä proteiinit ovat. Proteiineista tulee yleensä ensimmäiseksi mieleen ravinto, proteiinirahkat ja "#fitlife, protskuja pitää saada paljon ravinnosta, että haba kasvaa". Todellisuudessa proteiinit ovat paljon muutakin kuin pelkkää ravintoa.

Kun lukiossa ensimmäisen kerran puhuttiin proteiineista, jäi aika epäselväksi mitä ne oikein on. "Ne on valkuaisaineita, elimistön rakennuspalikoita, ne muodostuu aminohapoista." No sellaisiahan ne on, mutta oma käsitys proteiineista oli aika pitkään vaan, että ne on jotain pikkujuttuja, jotka vaan tekee elimistössä jotain.

No mitä kaikkea proteiinit sitten tekee? Jos vastaan tähän, että ne tekee melkein mitä vaan, mitä elimistössä pitää tehdä, niin se ei oikeastaan kerro mitään. Ajattelinkin siis liittää tähän muutaman esimerkin.

Kinesiini

 

Kinesiini on siis tuo, juttu, joka "kävelee" tuota "nauhaa" pitkin. Solussa, tuman ja solukalvon välillä risteilee tuollainen putkista (eli mikrotubuluksista) muodostuva verkko, jota pitkin voidaan kuljetella kaikenlaisia rakkuloita ja soluelimiä, tai niitä siirtelemällä voidaan esimerkiksi muokata solun muotoa. Tässä videossa kinesiini siis kuljettaa rakkulaa mikrotubulusta pitkin. Kinesiini on moottoriproteiini ja se saa energiansa ATP:stä. On ihan uskomatonta miettiä, miten jotain noin monimutkaista syntyy toisiinsa liitetyistä aminohapoista: tuollainen pikku "robotti", joka käppäilee menemään. (1)

Tässä on esimerkki siitä, miltä mikrotubulusten muodostama verkko näyttää oikeassa solussa. Mikrotubulukset on värjätty vihreällä ja tumat sinisellä. Kuva on otettu Solun biologia -kurssilla.

GroEL-GroES

En saa jostain syystä upotettua videota tähän, mutta linkki on tässä: https://www.youtube.com/watch?v=--NcNeLc1mo 

Tämä on siis E. coli -bakteerin proteiini, joka auttaa muita proteiineja muokkautumaan sellaiseksi kuin niiden pitää. Jos proteiini ei ole muodostunut oikein, GroEL (purnukka) nappaa sen sisäänsä ja GroES (kansi) peittää GroEL:n. Olosuhteet muuttuvat "suljetun purnukan" sisällä, niin, että sisällä oleva proteiini kääntyy oikean muotoiseksi. (2)

Ja nyt tällaista aasinsiltaa pitkin pääsenkin kertomaan vähän kandiaiheeseeni liittyviä juttuja. Muhahhahaa.

Matriksin metalloproteinaasi-8 (MMP-8)

Ensimmäinen mielikuva matriksin metalloproteinaaseista. Ei oikea proteiini.

Kiinnostuin matriksin metalloproteinaaseista oikeastaan jo viime keväänä Proteiinikemian kurssilla. Kurssin aikana piti pitää esitelmä jostakin proteiinista, joka liittyy jotenkin lääketieteeseen tai teollisuuteen. Huomasin yhtenä aamuna, että tänään pitää ilmoittaa minkä proteiinin on valinnut ja googlasin nopeasti "cancer protein" tai jotain sen tapaista ja valitsin ensimmäisen proteiinin, joka tuli vastaan. Tässä vaiheessa jonkun yksittäisen proteiinien toiminta, puhumattakeen rakenteen miettimisestä, tuntui vielä aika tylsältä ja irralliselta.

MMP-8 on siis yksi monista matriksin metalloproteinaasista. Matriksin metalloproteinaasit eivät sinänsä ole mitään syöpäproteiineja. Niiden tehtävä on normaalissa elimistössä muokata solujen välissä olevaa tilaa, jossa on kaikenlaisia solujen erittämiä aineita, kuten kollageenia (eräänlaista kovaa säiettä), joka on siis tarkalleen ottaen se molekyyli mitä MMP-8 katkoo. Solujen välinen tila säätelee siihen yhteydessä olevia soluja (selviytymistä ja kehitystä jne.). Esimerkiksi rintojen solujen välistä tilaa muokataan sen mukaan, millaisia hormoneja munasarjat tuottavat. Kollageenia siis rakennetaan ja pilkotaan tarpeen mukaan.

Aluksi ajateltiin, että MMP-8 tehtävä oli ainoastaan kollageenin pilkkominen, sitten huomattiin kuitenkin miten paljon se lähettää viestejä, jotka vaikuttavat siihen mitä muita proteiineja aletaan tuottamaan. Syöpäsolut tuottavat yleensä normaalia enemmän matriksin metalloproteinaaseja, sillä niiden täytyy päästä leviämään isolle alueelle ympäristöön, jolloin solujen välistä tilaa täytyy rikkoa. Alunperin ajateltiin, että on tosi huono homma, jos syöpäsolu erittää matriksin metalloproteinaaseja, koska se lisää syöpäsolun leviämistä. Useimmat matriksin metalloproteinaasit toimivatkin näin, mutta MMP-8 saattaa olla jonkinlainen "hyvis" esimerkiksi rintasyövässä. Asia on vielä aika epäselvä, mutta korkeat MMP-8 pitoisuudet rintasyövissä on yhdistetty parempaan selviytymistodennäköisyyteen ja kasvaimen pienempään kokoon alkuvaiheessa useissa tutkimuksissa. Myöhemässä vaiheessa se lisää etäpesäkkeiden syntymistä. Kuitenkaan vielä ei tiedetä tarkalleen (tai ainakaan en löytänyt sellaista tutkimusta), jossa kerrottaisiin miten MMP-8 toimii "syöpää vastaan", mutta sen tiedetään olevan eräänlainen säätelijä. Tämä on tosi mielenkiintoista, koska MMP-8 tiedetään myös lisäävän sellaisten tulehdusaineiden määrää, jotka lisäävät etäpesäkkeiden syntymistä.

(3)(4)(5)

Lähteet:
1) Heino J, Vuento M: Biokemian ja solubiologian perusteet (2010) s. 207 - 208
2) Voet D. et al: Principles of Biochemistry (2008) s. 165 - 168
3) http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18366705
4) http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23632023
5) http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/18413742

Unohdus

Arvatkaa kuka unohti kirjoittaa blogitekstin oikeana päivänä ? *heiluttaa kättään vimmatusti*

Miten mää ees onnistuin tässä?!?!? Vielä aiemmin päivällä muistutin itseäni, että illalla pitää sitten kirjoittaa blogiteksti. Ja itse asiassa mainitsin asiasta jopa Henullekkin. Mutta jossain iltapäivän ja illan välissä tämä ajatus oli kokonaan kadonnut mielestäni. Vasta tänä aamuna yliopistolle pyöräillessäni se ajatus sitten iski tajuntaani kuin tuhat uruk-haita ja suustani pääsi vieno kuiskaus: "...vittu.".

Aloin sitten kuitenkin miettimään, että mistähän tälläinen unohtelu johtuu tai unohtaminen ylipäätänsä. Eikö ois hirveän kätevää, jos muistais kaiken? Ei tarttis tentteihin lukea ku muistaa kaiken luennoilta, mitään virallisia dokumentteja ei tarvittaisi kun kaikki muistaa vaikkapa kokousten tapahtumat ulkoa jne jne. Mitkä mahdollisuudet! Realisti sisälläni kuitenkin huutaa, että tuohon kaiken muistamiseen menisi varmaan aivan hillittömät määrät energiaa enkä ole aivan varma haluaisinko edes muistaa kaikkia aivan noloimpia tapahtumia oman elämäni varrelta. Ehkäpä on ihan hyvä unohtaa välillä?

Hypin nyt vähän Ninnin territorialle kun alan puhumaan aivoista, mutta puhumpa silti. Aivot ovat tottakai muistamisen keskus, mutta muistamisen tarkka ja täydellinen mekanismi on edelleenkin vähän hämärän peitossa. Teorioita on toki useita, joista vallalla ollut, ns. vanha teoria väittää, että unohtaminen on passiivinen prosessi. Kuitenkin vuonna 2012 julkaistu tutkimus antaa viitteitä siitä, että unohtaminen onkin aktiivinen prosessi. Tässä tutkimuksessa banaanikärpästen dopamiini-välitteistä DAMB-reseptoria joko inhiboitiin tai signaalia vahvistettiin oppimiskokemuksen jälkeen jolloin huomattiin seuraavat asiat: DAMB-reseptorin inhiboiminen paransi kärpästen muistia ja vastaavasti signaalin vahvistaminen aiheutti muistikadon. Tämä johti allaolevassa kaaviossa esitellyn teorian syntyyn. Dopamiini (kuvassa punaisella merkityt pallot) siis aiheuttaa muistijäljen syntymisen dDA1-reseptorin kautta, mutta tämän jälkeen pienikin määrä dopamiinia aktivoi DAMP-reseptorin kautta tapahtuvan muiston katoamisen (ellei muistoon liity jotain vahvaa/pysyvää ominaisuutta, vaikkapa erikoisen vahva tunne jne.).

Model of dopamine-mediated learning & forgetting. Berry J et al. 2012.

Luulen, että omassa tapauksessani kyse on kuitenkin ihan vaan stressistä. Stressinhän on nimittäin todettu heikentävän muistia, ilmeisesti vereen erittyvät stressihormonit vaikuttavat aivojen toimintaan negatiivisesti. Eli juuri silloin kun niitä aivoja tarvitsisi niin ei kyllä varmasti ole käytettävissä. Mitä tästä opimme? Helpota stressiä - muista paremmin.

Terveisin

Otinkohan-sittenkin-liikaa-kursseja Krista