Tietotyön ihanuus ja kurjuus

Ongelmanratkaisua paineen alla

Tietotyö! Olin lapsena matemaattisesti lahjakas (ainakin haluan ajatella olleeni) ja tykkäsin kaikenlaisista tietokilpailuista ja yleensäkin oppia asioita. Näin on edelleen ainakin jälkimmäisen kohdalla - nykyään en enää voi yliopistotasolla väittää olevani matemaattisesti erityisen lahjakas. Ongelmien pohtiminen ja ratkaisun löytäminen tuo voiton ja tyytyväisyyden tunteen. Kun pulma vihdoin ratkeaa voi todeta olleensa alkuun yksinkertainen, kun ei heti huomannut ratkaisua, mutta olla ylpeä löytäessään sen. Haastava ajatustyö tuo suurimman tyydytyksen. Tämä oli yksi syy hakeutua tietotyöhön.

Sitten hieman niitä tietotyön varjopuolia, joihin opiskeluajat eivät valmentaneet. Kiire, stressi ja konkreettisen "tuotteen" puutos. Ok, myönnetään - olihan opiskeluaikoina kiirettä ja stressiä, mutta aina lopussa odotti palaute. Tällä tarkoitan joko tentin arvosanaa tai muuta palautetta kurssitehtävistä tai itse valmista kurssitehtävää. Tietotyössä aikaa kuluu ajatteluun ja asioihin perehtymiseen - tietenkin niistä voi tehdä ja tehdään muistiinpanoja yms. (jossain vaiheessa artikkeli kenties), mutta jos ei pääse vähään aikaan labraan, niin ainakin allekirjoittaneelle tulee erittäin tyytymätön olo itseensä. Huomaako kukaan työpanosta, jos ei ole esittää tuloksia labrakokeista? Ja vaikka huomaisikin, niin miksei itse voi olla tyytyväinen ennenkuin tiedon saa sovellettua käytäntöön? Otin tämän aiheen blogipostiin nyt, koska se tuntuu koskettavan ja painavan yllättävän monia, vaikkei kukaan lopulta ole asian kanssa yksin.

Tätä ns. näkymätöntä työtä pahentaa ennestään kiire ja hoidettavien asioiden pinoutuminen, joka synnyttää stressiä. Ajatustyötä on mukava tehdä ns. flow-tilassa, jolloin on itse kaikkein tehokkaimmillaan ja saa parhaat ideat (johtuen siitä, että yleensä työn haastavuus ja omat taidot ovat tasapainossa). Kiire ja stressi rikkovat flow-tilan tai estävät siihen pääsyn. Miten siis päästä eroon stressistä, kun kaikkialla puhutaan keskittämisestä, kustannustehokkuudesta, tehostamisesta, säästämisestä, tuloksista yms. bisnesmaailman jutuista? 

Kiireeseen vaikuttaa paljon priorisointi. Jokin aika sitten yliopistolla oli hyvinvointiviikko ja siellä oli puhuja Filosofian Akatemiasta, joka esitti hyvän työkalun (neliön) asioiden priorisointiin. Lyhyesti; kiireellisimmät ja tärkeimmät tulee tehdä ensin, ja kiireettömät ja ei tärkeät kannattaa hylätä viemästä turhaa muistitilaa. Heidän sivuillaan onkin blogipostaus, miksi on tärkeää osata myös päättää mitä jättää tekemättä. Muistakaa olla itsellenne armollisia, sillä jokaisella meistä on rajoitettu muistikapasiteetti, joka tulisi käyttää mieluummin niihin tärkeämpiin asioihin.

Täällä päässä ruutua löytyi ratkaisu stressin helpottamiseksi käsitöistä - tehdyn työn jälki näkyy heti! Muttei tälle stressinpoisto projektille tietenkään ole asetettu aikataulua. Myös äskettäin kirjoitettu Hesarin artikkeli antoi aihetta ajatteluun - tuleeko tyytymättömyys vain töistä vai myös yksityiselämän puolelta? Vaadinko nykyään itseltäni liikaa ja pyrin aina täydellisyyteen vaikka vähempikin riittäisi? Se selittäisi miksi välillä tuntuu niin vaikealta saattaa esim. blogiluonnokset loppuun, kun haluaisi tuottaa tähdellisempää tekstiä - vaan hei, tässäpä tämä, ihmiseltä ihmiselle. <3

Stressin purkua - kirjoneulesukat tulossa!

Rauhallisen ajattelun puolesta,
Memmu

PS: Joskus mietin, että olisi kiva, jos ajatuksista tulisi potterimainen vaalea nestenauha, jolla täyttää pienen pesuvadin. Vadin täyttyydestä (mistä näitä sanoja tulee) voisi sitten nähdä, kuinka ahkerasti on pohtinut asioita ja panostanut työhönsä. Vaan niin kauan kuin pysyn King's Crossin raiteen 9 ja 3/4 tällä puolella, niin täytyy löytää muita keinoja löytää tyytyväisyyden tunne. Lopussa kaikki ajattelu palkitaan :)

Avautumispostaus 3: Mistä tämä kaikki huuhaa tulee?

Vieläkö kerkeää valitusjunaan? Kyllä, Trump valittiin presidentiksi. Buhuu. Joku voi kysyä että kumpi on pahempi, koira joka paskoo omalle pihalle vai koira joka paskoo kaikkien pihalle.

Pitkästä aikaa tunnen tarvetta avautumispostaukselle. Tämä ei kuitenkaan johdu suoraan Trumpin presidenttiydestä, vaikkakin ongelma kulminoituu häneen.

Trump on laukonut melko tasapuolisesti kaikkia ärsyttäviä lausuntoja, mutta näin tutkijana korviin on särähtänyt erityisesti hänen mielipiteensä eri tieteen tosiasioista, kuten ilmastonmuutoksesta (kiinalaisten salajuoni) ja rokotteista (aiheuttavat tottakai autismia). Surullista kyllä, nämä mielipiteet eivät tunnu shokeeraavilta, vaan pikemminkin ikävältä ajan ilmiöltä, jota kuvaa parhaiten englanninkielinen ilmaisu "Feelings over facts". Tässä siitä esimerkki:

Videossa on haastateltavana yhdysvaltalainen rebublikaanipoliitikko Newt Gingrich. Keskustelu pääpiirteissään ja vapaasti käännettynä:

Toimittaja: Väkivaltarikokset ovat laskussa...
Newt Gingrich: Eipäs.
Toimittaja: Kyllä, tilastojen mukaan...
Newt Gingrich: Lyön vetoa että keskimääräisen amerikkalaisesta ei tunnu siltä että väkivaltarikosten määrä ei ole laskussa.
Toimittaja: Niin, heistä ei tunnu siltä, mutta tilastojen mukaan..
Newt Gingrich: Liberaaleilla on kaikenlaisia tilastoja, jotka varmaan ovat teoreettisesti oikein, mutta kansasta ei tunnu siltä.
Toimittaja: Tämä ei ole liberaalien taikuutta, tämä on FBI:n tilastoja
Newt Gingrich: Minun mielipiteeni on aivan yhtä oikea.
Toimittaja: Äänestäjistä tuntuu pahalta, mutta tämä on tilastollinen fakta.
Newt Gingrich: Poliitikkona toimin sen mukaan miltä ihmisistä tuntuu ja annan teikäläisten mennä teoreetikkojen mukaan.

Tutkijoita on jo jonkin aikaa huolestutanut valtamedian luoma kuva, että tiedevastaisuus on lisääntynyt ja tieteellisen tiedon sijaan luotetaan enenevässä määrin huuhaa-hoitoihin ja mutuiluun. Rokotekriittisyys lienee ainoa mitä on ruodittu lehdistössä asti. Mutta kuinka paha tilanne on Suomessa? Tieteen tiedotus -yhdistyksen  Tiedebarometri 2016 osoittaa, ettei ainakaan ihmisten kiinnostus tieteeseen ei näytä laskeneen - vaikka raportissa myönnetäänkin, ettei kiinnostus kuvaa luottamusta. Yhteiskunnan instituuteista yliopistoihin ja korkeakouluihin luotetaan kuitenkin kolmanneksi eniten poliisin ja puolustusvoimien jälkeen. Tiede ja tiedeyhteisö tulee heti näiden jälkeen. Suomalaisista tieteilijöistä ihmiset tietävät A.I. Virtasen, Leena Palotien ja Esko Valtaojan, mikä ei ehkä ole paljoa, mutta ei tiedettä tehdäkään kuuluisuuden vuoksi. Nämäkin tulokset ovat samassa linjassa aiempien vuosien kanssa. 

Miksi sitten viimeisen viiden vuoden aikana tuttavapiirissä on levinnyt epidemian lailla vaihtoehtohoidot ja suoranainen tieteen vastustus? Yksi biokemisti oli nähnyt apteekissa homeopatiatuotteita. Ouluun avattiin enkelikahvila. Puhumattakaan nyt yksisarvishoidoista. YKSISARVISHOIDOISTA

Tiedebarometrin mittauksista pisti silmään mielenkiintoinen asia: Raportin mukaan ihmiset saavat tieteellistä tietoa enenevässä määrin internetistä ja sosiaalisesta mediasta. Tässä on pieni ongelma. Internetissä on paljon hyvää ja sitä kautta pääsee painettua kirjallisuutta helpommin ja nopeammin käsiksi tiedejulkaisuihin. Valitettavasti ihmisten on välillä vaikea erottaa mikä uutinen on oikeaa tiedettä ja mikä satua. Nykyään kuka tahansa vähän tietokoneita ymmärtävä voi pistää pystyyn hyvin vakuuttavat nettisivut, joihin ihmiset haksahtavat.

Tämäkään ei tosin selitä niitä yksisarvisia.

Eikä siinä kaikki. Liityttyäni vastikään naamakirjaan pääsin mukaan murhekelkkaa, jossa monet työkaverini jo istuvat. Kaikkien meidän tuttavapiiriin kuuluu sinänsä kiva henkilö, joka tykkää postata uutisia kaikenlaisista ihmeaineista ja uskomushoidoista, jotka näkee huijaukseksi jo otsikosta. Tämä tuottaa minulle moraaliongelman: olenko tutkijana velvollinen huomauttamaan virheellisestä tiedosta, varsinkin jos sillä saattaa olla vaikutuksia toisen terveyteen? Jos joku hehkuttaa jotain sammal-ternimaito-sammakonkutukapselia, jonka pitäisi parantaa syövät ja astmat, pitäisikö minun oikaista väärinkäsitys? 

Jos näen ojaan ajaneen auton, velvollisuuteni on tarkistaa onko joku hädässä. Toisin kuin fyysisessä onnettomuudessa oleva, henkiseen ojaan ajanut ei kuitenkaan yleensä ilahdu avusta. Vastassa on yleensä sellaisia argumentteja kuin "Tämä on perinnetietoa", "Naapurin pikkuserkku parani tällä" "On tämä terveellisempi kuin lääkärin myrkyt" sekä henkilökohtainen suosikkini "Sinä nyt olen tuollainen lääkeyhtiöiden orja"

Lyhyesti: Silloin kun perinnehoidot keksittiin, ihmisten elinikä oli syystäkin huomattavasti alempi. Kuulopuhe ei ole fakta. Se joka toista haukkuu on itse se. Katso minua ja elämääni, näkyykö niissä likainen raha?

En tuomitse tyhmyyttä itsessään, mutta vapaaehtoisesti tyhmäksi jääviä ja tyhmyyttää muille levittäviä en voi sietää. Muutaman tyrmäyksen jälkeen tekee mieli jättää nämä ihmiset vellomaan omaan liemeensä.

Tämä niille jotka vielä suostuvat kuuntelemaan. Seuraavan kerran kun vastaanne tulee houkutteleva uusi tutkimustieto, miettikää seuraavia asioita:

1. Miten tulos esitetään?

Vedotaanko uutisessa tunteisiin? Onko mukana valkotakkinen mies, jolla on kumma tarve lisätä nimensä eteen "Dr.".  Mollataanko uutisessa joko lääketiedettä, kilpailijoita tai molempia? Jos näin on, kyseessä ei ole hyvä tiedeuutinen.

2. Kuka tutkimuksen teki? Missä tutkimus tehtiin?

Onko tutkimuksen tekijällä tarvittava pätevyys? Hyvään tiedejournalismiin kuuluu mainita ainakin yliopisto ja joko mukaan laitetaan linkki alkuperäiseen tutkimukseen tai lähde mainitaan jutun lopussa lähdeviitteissä. Valitettavasti on myös tapauksia, joissa huijarit ovat käyttäneet oikean tutkijan nimeä ja kuvaa luodakseen uskottavuutta. Tiedän, tämä ei ole helppoa.

3. Yrittääkö joku hyötyä rahallisesti uutisella?

Jos haluat rikastua, tiede ei ole sinua varten. Tiede on hidasta, hermoja raastavaa ja epäkiitollista. Jos tutkimuksen takana on yritys, jonka myyntiä tutkimus edistää, juttu haiskahtaa.

4. Onko uutinen "liian hyvä"?

Jos uutisessa hehkutetaan, että nyt löydettiin mullistava hoito syöpään/Alzheimerin tautiin/ikääntymiseen, älä usko. Sanat "sensaatio" ja "ihme" eivät kuulu tieteeseen. Tiede ei tuota helppoja ratkaisuja. Joka muuta väittää, valehtelee.

Tulipas taas avauduttua. Kai minäkin saan kertoa tunteistani?

-Ninni

P.S. Jos Trumpin tiede-twiitit ärsyttävät, kokeile tätä sivustoa: http://trumpvsscience.com/

Väitösetikettiä Oulussa

Filosofian tohtorihattu, E.R. Wahlman.

Aiempi karonkka-aiheinen postaus on saanut sen verran paljon lukukertoja, että jatketaampa väitösteemalla. Tämän aiheen nosti myös pinnalle ryhmäläisemme viime perjantainen väitös, jossa pääsin taas todistamaan tätä etikettishowta. Tässä siis tarkemmin selitettynä koko väitöstilaisuuden kulku ja etiketti, ainakin kuten se Oulussa lääkiksen väitöksissä menee.

Yleisölle ei ole pukeutumisen suhteen vaatimuksia, joskin siisti asu on suositeltava ja jotain juhlavampaakin (esim. miehillä puvun) voi pukea päälle halutessaan. Väitös alkaa vartin yli ilmoitetusta ajasta eli se kuuluisa akateeminen vartti tulee mukaan. Paikalla on silti hyvä olla ajoissa. Väitöksen kieli päätetään väittelijän ja vastaväittelijän kesken jo ennen väitöstä. Väitöstilaisuudessa on jaossa painettuja väitöskirjoja kaikille sen haluaville.

1. Kustos, väittelijä ja vastaväittelijä viimeisenä saapuvat saliin. Yleisö nousee seisomaan. Vastaväittelijä asettuu vasemmalle, kustos keskelle ja väittelijä oikealle salin etuosassa. Kustos avaa virallisesti väitöstilaisuuden ("Oulun yliopiston tutkijakoulun nimeämänä kustoksena...").

2. Väittelijä pyytää vastaväittelijää ja kustosta siirtymään yleisön joukkoon lektion ajaksi ja näin he tekevätkin. Samalla kun vastaväittelijä ja kustos istuvat, voi yleisökin istua. Väittelijä pitää väitöksensä aiheesta noin 15-20 min kestävän, suomenkielisen yleiskatsauksen - lectio praecursorian. Lektion lopussa hän pyytää vastaväittelijää esittämään "ne huomiot, joihin kokee väitöskirjan antavan aihetta."

3. Vastaväittelijä ja kustos siirtyvät salin etupuolelle ja kustos istuu (vastaväittelijä ja väittelijä jäävät vielä seisomaan). Väittelijä kuuntelee vastaväittelijän tekemän yhteenvedon, jonka lopussa todetaan jotakuinkin: "Käymme nyt lähemmin tarkastelemaan väitöskirjan aihetta", jolloin molemmat istuvat ja varsinainen keskustelu alkaa. Tämä kestääkin sitten yleensä 1+ tuntia.

4. Kunhan väitöskirjasta on jaappastu tarpeeksi, nousevat väittelijä ja vastaväittelijä seisomaan. Vastaväittelijä lukee yhteenvedon väitöskirjasta (tässä mainitaan esim. väitöskirjan sivumäärä ja monentenako kirjoittajana väittelijä on julkaisuissa jos kyseessä on artikkeleihin perustuva väitöskirja) ja ilmoittaa suositteleeko väitöskirjaa hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Lähes poikkeuksetta itse väitökseen asti päässeet väitöskirjat hyväksytään ja joskus hyväksyntä voi vielä tapahtua "suosituksin" (englanniksi "with honors"), mikä tarkoittaa että väittelijä on tehnyt ihan helkutin hyvän väitöskirjan.

5. Väittelijä pyytää yleisöä esittämään kysymyksiä, jotka kokevat aiheellisiksi. Yleensä näitä ei tule - Jos tulee niin kysymyksen esittäjä pitää myös kutsua karonkkaan, mutta tästä kutsusta on kieltäydyttävä kohteliaasti. Weird, huh? 

6. Kustos ilmoittaa väitöstilaisuuden päättyneeksi ja vastaväittelijä, väittelijä ja kustos poistuvat salista päinvastaisessa järjestyksessä kuin tulivat sisäänkin. Yleisö saa poistua vasta heidän jälkeensä. Väitöksen jälkeen on yleensä tarjolla väitöskahvit.

Karonkasta perjantailta, kuva Ehsanul Hoque Apu.

PS. Jos ei keksi muuta lahjaa väittelevälle niin suosittelen hommaamaan lahjakorttia tohtorihatun ostoa varten, ovat nimittäin tyyriin puoleisia (>500 eur Suomesta ostettuna) - varsinkin jos väittelijä aikoo pyrkiä tutkimuspuolella jatkamaan.