Suomalaisia tieteentekijöitä: Artturi Iivari Virtanen

Helsingissä syntynyt Viipurin kasvatti

Source: Wikipedia

Artturi Ilmari Virtanen syntyi tammikuun 15. 1895 Helsingissä veturinkuljettajan perheeseen. Perheeseen kuului vanhempien lisäksi seitsemän poikaa, joista tosin vain Artturi ja Aarne elivät yli 20-vuotiaiksi. Neljän pojan kuolinsyyksi on merkitty keuhkokuume, mutta Artturi itse epäili pääsyyn olleen huono ravitsemus ja erityisesti A-vitamiinin puute.

Perhe muutti Artturin varhaislapsuudessa Viipuriin, jossa Artturi kävi lyseon. Artturin sanotaan olleen jo nuorena hyvin kiinnostunut luonnosta – hän muun muassa keräsi yli 700 kasvin herbaarion. Tämän liäski hän oli ahkera lukija, joten ei kai ole ihme että hän suuntautui luonnontieteelliselle alalle. Lyseon jälkeen (1913) hän lähtikin opiskelemaan biologiaa, kemiaa, matematiikkaa ja fysiikkaa silloiseen Keisarillisee Aleksanterin yliopsitoon, nykyiseen Helsingin yliopistoon. Kemia valikoitui myöhemmin suosikkiaineeksi ja Artturi väitteli tohtoriksi jo 1919 – eli vain 24-vuotiaana- otsikkonaan Tutkimuksia pinabietinihapon konstitutiosta. Tämän on varsin kunnioitettava saavutus jo siksikin, että hänen yliopistossaoloaikanaan Suomi itsenäistyi ja kävi läpi sisällisodan.

Pitkä ura Valion laboratoriossa

Mietittäessä A.I. Virtasen uraa tutkijana täytyy muistaa minkälainen Suomi oli tuolloin. Ensimmäinen maailmansota Euroopassa sekä Suomen sisällissota aiheuttivat pitkäksi aikaa tarvikepulan. Tuohon aikaan Suomen tärkeimpiä vientituotteita oli voi ja Virtanen päätyi Valtion vointarkastuslaitoksen väliaikaiseksi assistentiksi (mikä titteli!). Omien sanojensa mukaan Virtanen vietti aikaansa ”laiturilla meduusoja katsellen”, koska laboratoriolla ei ollut tarvikkeita työntekoa varten. Tuon pestin kautta Artturi pääsi kuitenkin kemistiksi Valiolle, joka lähetti hänet ulkomaille opsikelemaan maatalouskemiaa, mikrobiologiaa ja biokemiaa.

Virtasen tärkeimmät tutkimuskohteet pyörivät maanviljelyn ja erityisesti voin ympärillä. Tärkeimpiä voin vientimaita oli tuolloin Iso-Britannia. Pitkän etäisyyden vuoksi voi vanheni ja siihen tuli kalamainen, äljyinen maku ennen saapumistaan määränpäähän. Virtanen keksi, yhdessä työtoverinsa Henning Karströmin kanssa sekoittaa voihin puskurisuoloja, jotka nostivat voin pH:ta ja paransivat säilyvyyttä. Tämä dinatriumfosfaatilla ja natriumkarbonaatilla puskuroitu suola sai nimekseen AIV-voisuola ja sen koostumus oli pitkään tarkoin varjeltu salaisuus, joka takasi Valiolle merkittävän vientiedun.

Toinen maatalouden ongelma oli maidon laadun heikkeneminen talvisin, mikä puolestaan liittyi rehussa olevien mikrobien lisääntymiseen ja rehun käymiseen. Virtanen fiksuna kemistinä tajusin ensimmäisenä maailmassa, että tämä voidaan estää laskemalla rehun pH nopeasti alle neljän. Tämän hän teki lisäämällä suolahappoa rehun sekaan. Valitettavasti suolahappo oli tuohon aikaan (1928) kallista, joten se korvattiin aluksi Valion ylijäämä voihapolla ja myöhemmin rikkihapolla. Tänä päivänä maanviljelijät käyttävät muita happoja, esimerkiksi muurahaishappoa. Tämän takia maalla puhutaan silloin tällöin ”aiveesta” – AIV-rehusta.

Kemian Nobel 1945

AIV-voisuola ja AIV-rehu olivat taloudellisia menestyksiä, mutta suurimman palkinnon A. I. Virtanen sai 1945, kun hänelle myönnettiin Nobelin kemian palkinto. Tuohon palkintoon liittyy muutamakin skandaali. Nobel-puheessan Virtanen esitteli assistenttinsa tuloksia, jotka myöhemmin paljastuivat väärennetyiksi. Hups. Tuohon aikaan Virtanen myös riitautui Urho Kekkosen, mutta siitä lisää myöhemmin.

Virtasen myöhemmästä tutkimuksesta mainittava on, että hän tutki eläimille annettavan rehun yhteyttä ihmisten ravitsemukseen. Suurimpana ongelmana Virtanen piti A-vitamiinin puutetta, minkä hän epäili olevan syy myös neljän sisaruksensa kuolemaan. Köyhät ostivat usein halpaa rasvatonta maitoa, josta oli kerman erotuksen yhteydessä lähtenyt suurin osa A-vitamiinista. Toisekseen Virtasen laboratoriossa osoitettiin, että jodin puutteella on yhteys struumaan, mistä syystä nykyäänkin ruokasuola on jodioitua.

Virtasella piti kiirettä. Hän perusti Kemiantutkimus-säätiön 1929. Vuonna 1931 hänet valittiin Helsingin Teknillisen korkeakoulun biokemian professoriksi ja edelleen Helsingin yliopiston kemian professoriksi vuonna 1939. Vapaa-aikansa Virtanen vietti maatilallaan, joka toimi samalla koe-alueena rehun laatua tutkittaessa. 

Virtasella oli nykyprofessoreihin verrattuna melkoinen poliittinen elämä. Virtanen ilmoitti jo Nobel-juhlassa vastustavansa Karjalan luovutusta, mikä suututti silloisen oikeusministerin, Urho Kekkosen. Kekkosen ollessa presidentti hänellä ja Virtasella oli erimielisyyksia, ilmeisesti koska Kekkonen ei jostain syystä pitänyt Suomen akatemiasta, jonka johdossa Virtanen oli. Kekkonen yritti useaan otteeseen syrjäyttää Virtasen muun muassa soluttamalla itselleen mieleisen tutkijan Akatemiaan haastamaan Virtasen.

Virtanen käytti paljon aikaa turvatakseen tieteen rahoituksen ja hän puhui voimakkaasti monitieteisyyden puolesta. Virtasen ansiosta esimerkiksi 1953 hallituksen kaavailemat radikaalit leikkaukset tieteen ja taiteen määrärahoista peruttiin. Virtasen ansiosta tiedemyönteisyys kasvoi ja hänen vaikutuksensa oli suurimmillaan 1950 luvun alussa. 

Kaiken kaikkiaan Virtaselle kertyi uran aikanaan yli 1300 tieteellistä julkaisua. Hän sai useita kansainvälisiä ja kansallisia teidepalkintoja. Häen muun muassa kutsuttiin saksalaiseen  Pour le Mérite –ritarikuntaan. Virtanen kuoli 78-vuotiaana marraskuun 11. päivä vuonna 1973 saatuaan keuhkokuumeen.

Virtanen jätti jälkeensä suomalaiseen ravitsemus- ja maataloustutkimukseen. Monista hänen oppilaistaan tuli professoreita ja sitä kautta hänen vaikutuksensa näkyy edelleen suomalaisessa yliopistomaailmassa ja täällä Kuopiossa on hänen nimeään kantava tutkimusinstituutti. Kaikki ansiot yhteen luettuna, A. I. Virtanen on kiistatta 1900-luvun tunnetuin suomalainen kemisti.

-Ninni

Lähteen:

https://fi.wikipedia.org/wiki/A._I._Virtanen#Kuolema

http://www.helsinki.fi/kemia/opettaja/aineistot/loytoretki/virtanen.html

Suomalaisia tieteentekijöitä: Erik von Willebrand

Vaikka Suomi ei ole ollut mikään historiallinen suurvalta eikä edes itsenäinen kovin kauaa ("vain" 100 vuotta kohtapuoliin), niin korkealaatuista tutkimusta täällä on silti tehty ja tehdään edelleen. Tämän tekstisarjan tarkoituksena on esitellä tunnetuimpia suomalaisia luonnon- ja lääketieteen tutkijoita yksi kerrallaan, sillä historian tunteminen auttaa ymmärtämään nykypäivää ja vastaa kysymyksiin kuten: Miksi Suomessa esiintyy niin paljon harvinaisia geneettisiä tauteja? Miksi Oulussa monet tutkimusryhmät tutkivat soluvälitilan proteiineja? Kuka on Leena Palotie ja miksi hänen nimeensä on nimetty se Kiepin iso luentosali?

Tällä alustuksella kerronkin nyt lisää herra von Willebrandista ja hänen mukaansa nimetystä verenvuototaudista.

Erik Adolf von Willebrand - Helsinkiläinen sisätautilääkäri

Herra ite, Erik von Willebrand.

Erik syntyi vuonna 1870 Vaasassa ja kävi siellä koulunsa päässen ylioppilaaksi vuonna 1888. Vaikka hänen vanhempansa olivat luokkatietoisia (ylimystöä) ei heidän elämänsä ollut prameaa ja koreilevaa vaan pikemminkin hyvin kurinalaista ja yksinkertaista. Vaasasta Erik siirtyi opiskelemaan lääketiedettä Helsinkiin ja sieltä hän valmistuikin lääketieteen lisentiaatiksi vuonna 1896. Uransa hän teki pääasiassa Helsingissä Diakonissalaitoksen sisätautien osastolla, toimien siellä niin osaston ylilääkärinä kuin histologisen laboratorion johtajana ja sisätautiopin dosenttinakin. Professorin arvon hän sai vuonna 1930.

Vaikka Erik von Willebrand on merkittävä henkilö niin Suomen tutkimushistoriassa kuin verenvuototautien selvittäjänäkin, ei hän elinaikanaan ehtinyt juuri saada tunnustusta.  Erikiä pidettiin kyllä ahkerana ja tunnontarkkana tiedemiehenä, joka viihtyi laboratoriossa. Hän ei myöskään ehtinyt nähdä kuinka hänen tunnistamansa taudin molekulaariset syyt selvitettiin ja hoitomuoto kehitettiin.  Hän kuoli 79-vuotiaana vuonna 1949.

Tutkimuksen pääteemat ja merkittävä löytö

Alkujaan von Willebrandin ajatellaan päätyneen hematologian alalle osittain ensimmäisen ohjaajansa, Ossian Schaumanin, avustuksella. Hänen kanssaan ja alaisuudessan von Willebrand julkaisi useita veritautien diagnosoitiin ja tutkimusmetodeihin liittyneitä artikkeleja, sekä väitteli vereniskemisen aiheuttamista muutoksista verenkuvassa. Tämän lisäksi hän tutki paljon aineenvaihduntaa ja kehitteli hoitokeinoja muunmuassa liikalihavuuden, diabeteksen ja kihdin hoitoon. Hyvin laaja-alainen heppu siis.

Vuosi 1924 oli von Willebrandille varsin onnistunut; ensin hän sai herätettyä diabeettisessa koomassa olleen henkilön ensimmäisellä Suomeen saadulla insuliiniannoksella ja paria kuukautta myöhemmin hänen vastaanotolleen saapui vanhempiensa seurassa 5-vuotias (tai 7-vuotias, riippuen lähteestä) ahvenanmaalainen tyttö Hjördis, jolla oli erikoinen verenvuototaipumus. Hän oli pienestä pitäen ollut herkkä vuotamaan verta, jopa siinä määrin että oli kolmevuotiaana vuotaa kuiviin huuleensa tulleen haavan takia. Myös hänen sukulaisissaan oli useita "vuotajia" ja kolme yhdestätoista hänen sisaruksestaan oli jo kuollut muutaman vuoden ikäisinä runsaaseen verenvuotoon. Tämä johti von Willebrandin tämän erikoisen taudin jäljille ja hän julkaisikin ensimmäisen ruotsinkielisen artikkelinsa tästä aiheesta muutama vuosi myöhemmin ja siitä saksankieleisen artikkelin kaksi vuotta myöhemmin (koska saksa oli silloin tieteen kieli, ainakin suomalaisille). Tietämättään Erik oli alkanut tutkia yhtä yleisimmistä verenvuototaudeista, jota esiintyy ympäri maapallon kuten on myöhemmin osoitettu.

Ja koska minä tykkään absurdeista ja makaabereista yksityiskohdista niin mainittakoon, että tarinamme nuori Hjördis kuoli neljänsiin kuukautisiinsa 14-vuotiaana. Jo toiset kuukautiset olivat vaatineet verensiirron, mutta paria kuukautta myöhemmin apu ei Ahvenanmaan Föglöön ehtinyt ajoissa.

Von Willebrandin tauti - geneettinen veren hyytymishäiriö

Hjördiksen sukupuu, bongaa Hjördis!

Hjördiksen sukupuuta selvittämällä von Willebrand sai selville, että tämä verenvuototauti oli periytyvä, mutta ei kuitenkaan samanlainen kuin siihen aikaan hyvin tunnettu, Euroopan aatelistoa vaivannut hemofilia. Isoimpana erona hän piti sitä, että tähän verenvuototautiin pahiten sairastuneet olivat yleensä naisia, mm. Hjördiksen äidinäidinäiti oli kuollut synnytyksessä saamaansa verenvuotoon. Hemofiliassa taas sairastuneet olivat lähes poikkeuksetta miehiä. Tästä syystä von Willebrand uskoi taudin periytyvän vallisevasti X-kromosomissa, mikä on myöhemmin osoitettu vääräksi uskomukseksi (tauti periytyy autosomaalisen vallitsevasti). Nykyään naisten ajatellaan kärsivän taudista enemmän johtuen heidän fysiologiastaan ja elinkaarestaan (kuukautiset, synnytys jne elämän aikaiset tapahtumat, joissa rapatessa voi roiskua).

Erik tutki Hjördistä myös kehittämiensä ja jo aiemmin tunnettujen menetelmien avulla. Tällöin selvisi, että Hjördiksen veriarvot ja hyytymisaika olivat kohtalaisen normaalit, mutta vuotoaika oli huomattavasti pidentynyt - normaalista muutamista minuuteista hänellä useisiin tunteihin. Von Willebrand ajatteli kyseessä olevan trombosyyttien toimintahäiriö, mutta myöhemmät tutkimukset ovat todistaneet, että kyseessä onkin endoteelisolujen ja megakaryosyyttien tuottaman glykoproteiinin, von Willebrandin tekijän (von Willebrand factor, vWF), toimintahäiriö tai puutos. Tämä tekijä toimii veren hyytymisessä eräänlaisena liimaproteiinina, joka sitoo verihiutaleita kiinni vaurioituneen endoteelin kollageeniin ja mikrofibrilleihin. Yhdessä fibrinogeenin kanssa se aiheuttaa hyytymätulpan muodostumisen sitomalla lisää verihiutaleita kiinni toisiinsa ja fibrinogeenistä muodostuneeseen fibriiniverkkoon synnyttäen näin lopulta hyytymätulpan. vWF:n puuttuessa verihiutaleet eivät kiinnity toisiinsa ja keräänny yhteen yhtä hyvin kuin terveellä, mistä seuraa pitkittynyt vuoto tai heikko hyytymä.

Von Willebrandin tautia esiintyy kolmessa eri muodossa ja Suomessa näitä muotoja sairastaa yhteensä noin 2000 henkilöä. Tyypin 1 muotoa sairastavat useimmat, noin 80-90% kaikista potilaista ja se on myös kaikista näistä muodoista lievin. Tällöin sairastuneilla henkilöillä on huomattavasti vähemmän normaalirakenteista vWF:ää. Von Willebrandin tyyppi 2:ssa taas vWF-proteiinista puuttuvat suurimmat multimeerit useista erilaisista geenimutaatioista johtuen. Tyyppi 3 on kaikista harvinaisin ja se periytyykin hieman muista tyypeistä poiketen autosomaalisen peittyvästi - Tällöin koko vWF puuttuu kokonaan. Näiden geneettisten muutosten lisäksi von Willebrandin tautiin voi sairastua myös ns. hankinnaisesti, sillä kilpirauhasen vajaatoiminta voi muuttaa vWF:n tuottoa. Yleisesti ottaen kuitenki von Willebrandin tauti on hyvin ennaltaehkäistävissä (esimerkiksi välttämällä verta ohentavia lääkkeitä kuten aspiriinia ja suunnittelemalla leikkaukset huolella) ja hoidettavissa lääkkeitse (hyytymien hajoamista estävillä lääkkeillä kuten traneksaamihapolla) ja tarvittaessa verensiirroin.

Lähteitä ja lisäluettavaa, klik klik:

Erik von Willebrand, a commemorative article. Haemophilia, 2013.

Nainen ja von Willebrandin tauti, Duodecim.

von Willebrand ja hänen tautinsa, Duodecim.

von Willebrandin tauti, Terveyskirjasto.

Biokemistin kesävinkit vol 2

Matkavinkkejä

Tallinna

Aloitetaanpa vähän viihteellisemmällä vinkillä! Vaikka Tallinna onkin vanha Hansa-kaupunki ja sieltä löytyy mm. KGB-museo (suosittelen), niin mikä ehdottomasti kiehtoi tätä tiedenaista oli "laboratorio". Kävin siis tuossa helatorstain aikaan Tallinnassa reissun katsomassa alkavaa kesää ja shoppailemassa. Sattui sopivan aurinkoiset säät ja Suomen jääkiekkopeli. Hyvä reissu. Ja löytyihän sieltä se etukäteen hehkutettu helmikin! Olin siis kuullut kaverilta, että Tallinnasta löytyy labrabaari! Siis baari, jossa on kaikkea laboratoriosälää ja neon-värejä! Fantastic! Sehän täytyi käydä etsimässä ja löytyikin helposti nimellä Labor osoitteesta Suur-Karja 10.

Baari oli jännästi jakautunut molemmin puolin katua, mutta allekirjoittaneeseen iski hyvät juomien nimet (tiiä mitä happoja sieltä tilasi), koeputket, Erlenmeyerit ja dekantterilasit - kaikki mistä yleensä EI KOSKAAN SAA juoda. Hinta kohdillaan. Plus tykkäsin valoista. Ja liitutaulusta naistenhuoneessa. Vaikka olihan paikka yleisilmeeltään aika rähmäinen, niin silti viihtyisä. ;)

Tukholma

Viime kesänä tuli käytyä Nobel-museossa, jota suosittelen lämpimästi muillekkin kuin biokemisteille. Museossa kerrotaan luonnollisesti paljon Alfred Nobelista, joka on elänyt tosi mielenkiintoisen elämän, ja rikastui keksintöjensä avulla. Testamentissaan Nobel halusi lahjoittaa rahansa säätiöön, joka palkitsisi tieteilijöitä, kirjailijoita ja rauhan edistäjiä.

Nobelin lisäksi, palkinnon voittajien löydöksistä tai teosta on esittelyjä ja esineitä näytteillä. Nobel-museota on tosi vaikeata kuvailla, sillä hienointa siellä käymisessä oli se tunnelma, miten hyviä ideoita ihmiset ovat keksineet ja miten historian saatossa on otettu hienoja edistysaskeleita ja menty parempaan suuntaan, vaikka joskus saattaakin tuntua, että maailma on täynnä kärsimystä ja sotaa.

Museoon on ilmainen sisäänpääsy joka tiistai klo 17-20, ja muina päivinä opiskelijat saavat alennusta lipusta. Lisäksi museokauppa on vierailun arvoinen.

Helsinki

Käyn Helsingissä säännöllisen epäsäännöllisesti ja pari kesää sitten tulin myös käyneeksi ensimmäistä kertaa ikinä tiedekeskus Heurekassa. Sanon heti alkuun, että Heurekassa on todella paljon nähtävää ja koettavaa ja siellä saa helposti kulutettua puoli päivää. Itse tykkäsin erityisesti silloin esillä olleesta näyttelystä, joka taisi itse asiassa olla tuo sama The Body Worlds, josta Ninnikin kirjoittaa. Aivan huikea. Kesällä auki oleva ulkoalue ja puutarhaosa olivat myös kivoja tällaiselle wanna-be-viherpeukalolle. Heurekaa voin kyllä suositella jos haluaa viettää Helsingissä toiminnallisen ja kevyesti tieteellisen aamu- tai iltapäivän.

Samalla tätä kirjoittaessa tulin miettineeksi, että "Ei hemmetti, pakkohan Helsingissä on olla joku luonnontieteellinen tai yliopistollinen museokin" ja , *ta-DAA*, niin onkin. Itse asiassa molemmat - sekä Helsingin Yliopistomuseo että luonnontieteellinen keskusmuseo Luomus. Eli taisin löytää juuri itsellenikin uuden vierailukohteen täksi kesäksi, profit! Molemmat ovat vielä hyvin aivan Helsingin keskustassa vain 1,2 km kävelymatkan päässä toisistaan eli jos vain jaksaa niin molemmissa voi käydä helposti saman päivän aikana! Luonnontieteellisen keskusmuseon alta löytyy ainakin Suomen luontoon ja dinosauruksiin liittyviä pysyviä näyttelyitä, joten I'm in!

Jos kesäväsy iskee eikä jaksa matkustaa, niin aina voi käydä Oulussa kasvitieteellisessä puutarhassa, jos yhtään kasvit kiinnostaa. Sekin on oikein leppoisa ja mielenkiintoinen paikka visiitille.

Biokemistin kesävinkit

Kesätyövinkki ensi vuodelle!

Ensi viikolla käydään vähän läpi mitä biokemistejä (ja miksei muitakin) kiinnostavia asioita kesän aikana voi tehdä/nähdä eri paikoissa. Näin kesä-prologina kerrottakoot "asiantuntevasti" (eli allekirjoittanut ei ole itse käynyt tämmöisellä, mutta mikä käsitys on jäänyt...) hyvä vinkki kansainvälistä vaihtoa pohtivalle, mutta ei kurssien eikä gradun teon merkeissä. Tämä siis jatkona aiemmalle kesätyövinkki-postille.

Btw, kv-harjoitteluunhan pääsee myös aika mukavasti Erasmus+-tuen avulla EU:n sisällä, mutta itse aiheeseen eli eri yliopistoilla ja ainakin isommilla tutkimusintituuteilla on yleensä järjestetty kansainvälinen summer school, jonne koetetaan saada parhaat/lahjakkaimmat/ahkerimmat perustutkinto-opiskelijat (undergrads). Järjestäjien lehmänä ojassa on mainostaa omaa organisaatiotaan ja luoda suhteita mahdollisiin tuleviin väitöskirjan tekijöihin, sekä heidän kauttaan näiden kotiorganisaatioihin. Samalla he myös saavat suhteellisen halpaa työvoimaa edistämään tutkimusta kesäajalle. [Toim. huom. tämä on allekirjoittaneen oma mielikuva!]

No mikä ihme summer school sitten on?

Summer school on yleensä n. 6-10 viikon mittainen harjoittelujakso, jolloin vastaanottava instituutio hankkii asunnon (ei maksa vuokraa, saattaa olla solu), tarjoaa oheisohjelmaa ja, tärkeimpänä, myöntää stipendin kansainväliselle opiskelijalle, jotta tämä pystyy tulemaan tekemään tieteellistä tutkimusta heille. Näihin summer schooleihin täytyy hakea ajoissa (kuten yleensäkin kesätöihin) ja hakuajat saattavat olla aiemman vuoden marraskuulta saman kesän tammi-maaliskuulle asti. [Kannattaa tehdä se tieteellinen CV ja pyytää vaikka jonkun kurssin vetäjää suosittelijaksi!] Itse summer school saattaa ajallisesti sijoittua heinä-lokakuulle, sillä eri maissa vietetään kesälomakuukausia eri aikoihin (esim. Saksassa talvilukukausi alkaa lokakuussa ja kesälukukausi maaliskuussa). Ensisijaisesti yleensä näihin summer schooleihin haetaan maisterivaiheen opiskelijoita, sillä heillä on jo hieman laboratoriokokemusta. Mutta yrittänyttä ei laiteta ja jo aiemmin voi hakea!

Itse kuulin ensimmäisen kerran summer schoolista Wienissä: http://www.vbcphdprogramme.at/summer-school/ , mutta tiedän, että Oulusta on lähdetty myös Heidelbergiin syöpätutkimuksen pariin: http://www.dkfz.de/en/phd-program/Internship.html . Näin esimerkkeinä, noita eri vaihtoehtoja löytyy kyllä helposti hakemalla esim. "international summer school molecular biology".

Huomaa, että vinkkaaja tykkää Saksasta ja Itävallasta :D Otetaan sen kunniaksi kaksi Wienin kuvaa:

Hunndertwasserhaus

Steiermarkt

Liebe Grüβe,
Memmu

Ninnin seikkailut Amsterdamissa

Nokkelimmat varmaan huomaa, että Krista on kirjoitellu viime aikoina enemmän ja Ninni vähemmän. Mutta tälle on hyvä syy! Olen nimittäin ollut kaksi viikkoa iloisessa Amsterdamissa!

Kun kerroin lähipiirilleni, että lähden Hollantiin, sain vastaukseksi laajan kirjon kannabis-aiheisia vitsejä. Lukijoille terveisiä, että vielä ei ole tutkijan työ käynyt niin raskaaksi, että menisin kahdeksi viikoksi syömään taikakakkuja ulkomaille. Ihan työasioissa olin liikkeellä.

Olen tainnut mainita sysyn aikana, että yksi menetelmä ei lähtenyt toimimaan? Ryhmänjohtajamme bff pitää omaa ryhmään Amsterdamissa sairaalan patologian laitoksella ja he ovat saaneet menetelmän toimimaan. Totesimme, että on helpompaa ja halvempaa lennättää minut Amsterdamiin kuin hakata päätä seinään täällä Suomessa. Joten eikun matkaan!

02.05.2016 klo 03.30 Suomen aikaa

Vaikka olenkin aamuihminen, ensimmäisen lento Kuopiosta Helsinkiin lähtee vähän turhan aikaisin. Jos lento lähtee kello kuusi, package drop suljetaan vartin yli viisi joten matkaa täytyy lähteä meiltä kotoa puoli viisi. Terveisiä Kuopion liikenteelle: lentokentälle saisi mennä bussi myös aikaisin aamulla.. Onneksi on taksit.

Helsingissä nousen lyhyen odottelun jälkeen Amsterdamin koneeseen. Yllättäen minua tullaan tervehtipään lähtöportilla: muita tutkijoita AIVI:lta. Ilmeisesti Rotterdamissa järjestetään jokin konferenssi täsmälleen samaan aikaan minun reissuni aikana.

02.05.2016 klo 11.30 Amsterdamin aikaa.

Saavun Amsterdamiin ja koetan epätoivoisesti muistella miten pääsen lentokentältä sairaalalle. Kaikki tekstit ovat hollanniksi, mutta onneksi pääasiat ymmärtää saksan ja ruotsin pohjalta ja virkailijat puhuvat hyvää englantia. Harmi vain junat ovat puoli tuntia myöhässä, joten joudun laittamaan pahoitteluviestiä professorille.

Perillä sairaalalla yritän tavata vahtimestarille ensin professorin nimeä, sitten omaani ja lopulta näytän molempia nimiä kännykästäni. Vaksi solkottaa jotain puhelimeen ja kohta minua tulee hakemaan huvittunut professori. Ilmeisesti vahtimestari sanoi kutakuinkin "Täällä on jokin ulkomaalainen, jonka nimeä en osaa lausua".

Amstelveen kauniita maisemia.

Loppupäivän hengaan muiden ryhmäläisten kanssa. Teknikko, jonka piti opettaa minulle menetelmiä, on flunssassa. Lounaalla yksi intialainen houkkutelee minut juomaan lounaalla karnemelk:iä. Muut varoittavat että se on kamalaa tavaraa. Paljastuu, että kyseessä on eräänlainen laiha piimä. Kyllähän tätä juo.

Iltapäivällä matkaan majapaikkaan. Eksyn pahasti ja lopulta luovutan ja otan taksin. Majoitun B&B paikkaan, jota pitää keski-ikäinen pariskunta. Ihastuttava paikka. Vinkvink, jos menette Amsterdamiin: https://www.bedandbreakfast.nl/

Ostan iltapalaa läheisestä ostoskeskuksesta. Mansikat ovat superhalpoja. Omnom.

03.05.2016

Saan majapaikasta käyttööni pyörän. Yllä oleva kuva on työmatkaltani. Odotin jotain hieman urbaanimpaa. Matkaa on kymmenen kilometriä, mutta se taittuu äkkiä, sillä tiet ovat hyvät ja maasto äärimäisen tasaista. Hollanti on ehdottomasti pyöräilymaa. Matkalla näkee kaikkia ihmistyyppejä pienistä koululaisista pukumiehiin. Traumatutkijana minua kauhistuttaa, että KUKAAN ei pidä pyöräilykypärää.

Teknikko, jonka piti auttaa minua, on edelleen kipeänä. Hengaan kahden post-docin kanssa ja valmistelen seuraavaa päivää.

04.05.2016

Pääsen vihdoinkin asiaan. Oho, onko tämä tosiaan yhden päivän juttu? Täh, toimiko se heti kerralla?

05.05.2016

Amsterdamissa juhlitaan tänään Vapautuksen päivää, joten ihmisiä on paljon liikkeellä. Edellisenä lauantaina juhlittiin kuninkaan syntymäpäiviä, mutta sää oli kuulema ikävä, joten ihmsiet juhlivat nyt senkin edestä. Päätän lähteä Amsterdamin keskustaan katsomaan juhlahumua.

Käyn Anne Frankin talon edessä vain todetakseni, että en koe sitä vaivan arvoiseksi. Lipun etukäteen varanneetkin jonottavat yli puoli tuntia suorassa auringonpaahteessa.

Kuuluisalla kukkatorilla myydään aloittelijan pakkauksia kannabiksen kasvatukseen. En kehtaa kuvata. Harkitsen tulppaaninsipuleita, mutta en ole varma tullin rajoituksista.

Päivän lopuksi päädyn Van Gogh museolle. Yleensä kun näkee kuuluisan maalauksen oikeasssa elämässä, tulee pieni pettymys. Ei tällä kertaa. Van Gogh <3

Tunneli lähellä museokorttelia. Joukko nuoria soitti klassita musiikkia ohikulkijoille.

Kyllä, tuolla kuljetetaan lapsia. Ilman kypärää...

06.05.2016

Kokeilemme samaa menetelmää eri tyyppisillä näytteillä. Tällä kertaa ei mene niin hyvin. Noh, tällaista sattuu.

07.05.2016

Viikonloppu! Lähden käymään Body World -museossa. Lyhyt selitys tietämättömille: ruumiita. Oikeita ruumiita.

08.05.2016

Herään hirveään kurkkukipuun. Minua varoitettiin ensimmäisenä päivänä Alankomaiden säästä. Kostea ja kuiva sää vuorottelevat naurettavaan tahtiin. Aamulla on kirpeä kuiva ilma, pari tuntia myöhemmin tuntuu kuin kävelisi saunassa.

09.05.2016

Ryhmän viikkopalaveri. Pidän lyhyen esityksen työstäni. Taisin yksinkertaistaa vähän liikaa, mutta ainakin kaiki ymmärsivät.

10.05.2016

Samaa menetelmää uudella twistillä. Kaikki toimii. Olo alkaa olla aika optimistinen.

11.05.2016

Tänään on seminaaripäivä! Menen kuuntelemaan paikallisten "Maisteriseminaaria". Luulin että kyseessä on Pro Gradun esitelmöinti, mutta esittelijät ovatkin eri vaiheiden väitöskirjatyöntekijöitä, jotka harjoittelevat työnsä esittelyä. Vierailevana arvostelijana on eräs yhdysvaltalainen tutkija. Kävelen hänen ja isäntä-ryhmän professorin kanssa  sairaalan läpi seminaarihuoneelle. Minua huvittaa ero suomalaisen, hollantilaisen ja yhdysvaltalaisen puhekulttuurin välillä. Siinä missä suomalainen voi kävellä kilometrejä aivan hiljaa ja hollantilainen ymmärtää ajoittaisen hiljaisuudfen, on yhdysvaltalaiselle täysin mahdotonta pysyä hiljaa kävellessä. Joten sain kuunnella kommentteja käytävistä, hissistä, portaista ja väliovista. "Fantastic bridge".

Maisteriseminaarit ovat mielenkiintoisia. Parhaiten mieleen jäi väitöskirja joka käsittelee varhaisiän traumojen vaikutusta myöhemmin kehittyvään muistisairauteen.

12.05.2016

Majapaikan perheen kaksi poikaa tulevat kotona käymään. Yllätyksekseni minut kutsutaan mukaan pitsalle. Menemme ihastuttavaan italialaiseen ravintolaan, jota pitää stereotyyppinen pieni italiailainen mies. Söin elämäni parhaan Quatro Stagionen ja illan lopuksi ravintolan omistaja tarjoaa vodkashotit.

13.05.2016

Viimeinen päivä kuluu tavaroita kerätessä ja iltaa odotellessa. Saan pienen paniikikohtauksen kun myöhästyn junasta, mutta huomaan että toinen menee kaksi minuuttia myöhemmin. Huh!

 Varoitus kaikille: Amsterdamin lentokenttä on sekava ja Finnairin portit on syrjäisimpään mahdolliseen kolkkaan. Portilla huomaan, että kaikki muut koneessa olijat tulevat jostain siivoojien maailmankokouksesta.

Yhdentoista maissa illalla odottelen Helsinki-Vantaalla konetta Kuopioon. Meinaan nukahtaa, joten kävelen ympyrää lähtöportin lähellä. Näin Floor Jansenin! Ja miehen, joka näyttti ihan joulupukilta! Ja Timo Soinin doppelgängerin! En myöskään voi olla miettimättä miksi kuuden saksalaisen porukka on menossa Kuopioon tähän aikaan vuodesta....

14.05.2016 klo 00.30

Laskeudumme onnellisesti Kuopioon. Kuopion lentoasema on kivan pieni, joten voin kirmata koneelta terminaaliin ja saan laukkuni melkein ovelta. Meinaan itkeä kun on niin kotoinen olo <3

-Niina

Voikohan tää toimia?

No, kokeillaan!

Tyäret oli kiireisiä ja minä luovalla päällä, joten tän keskiviikon kunniaksi on tarjolla kevyttä ristikkoherkkua biokemiallisilla sanoilla. Suunnittelin vähän jotain tän tyyppistä mahdolliseen biokemia-aiheiseen geokätköön ;) (Koska pitäähän sen nyt mysteerikätkö olla eikä mikään perinteinen).

Alla on siis etsi sanat-tyyppinen ristikko, johon on piilotettuna 10 biokemiaan liittyvää englanninkielistä sanaa. Sanat voivat olla ihan mihin suuntaan tahansa (ylhäältä alas ja vice versa, oikealta vasemmalle ja vice versa sekä vinottain). Kertokaapa kommentteihin montako löytyi ja tuntuiko vaikealta, oikeat sanat paljastan myöhemmin. (Älkää huoliko jos tuntuu ihan uskomattoman hankalalta, en meinannut itsekkään löytää kaikkia vaikka tiesin sanat :D).

Enjoy.

Rasvaa sateenkaaren väreissä

Tässä taannoin oli taas niitä päiviä toimistolla, että puhutaan vähän kaikesta maan ja taivaan väliltä more-or-less tieteelliseen sävyyn (oikein hyviä päiviä siis). Puhuttiin myös läskistä eli siis rasvakudoksesta ja lopulta piti alkaa virkistämään muistia Google-sedän avulla siitä, että mitä kaikkea tähän rasvakudokseen ja sen aineenvaihduntaan nyt taas liittyikään. Samalla tulin huomanneeksi, että muistamieni ruskean ja valkoisen rasvan lisäksi on olemassa myös pinkkiä ja beigeä rasvakudosta. Tä?

Kerrataampa...

Valkoinen rasvakudos siis sisältää adiposyyttejä, joissa on yksi iso rasvarakkula keskellä, tuma painautuneena solun reunaa vasten ja useita huonosti kehittyneitä soluelimiä. Histologisissa leikkeissä ne näyttävät ontoilta ja läpinäkyviltä, koska leikkeiden käsittely liuottaa solun sisällä olevan rasvan jättäen näkyviin vain sen solukalvot ja soluelimet. Valkoinen rasvakudos on niin sanottua varastorasvaa, koska sen tärkein tehtävä on tarvittaessa varastoida ja vapauttaa rasvahappoja muiden solujen energiaksi.

Pienempi ruskea rasvasolu taasen sisältää useita rasvarakkuloita ja sen pääasiaallinen tehtävä on lämmönsäätelyssä. Ruskeaa rasvaa esiintyy lähinnä vastasyntyneillä, mutta myös pienessä määrin aikuisilla (esimerkiksi aortan ympärillä). Ruskeassa rasvakudoksessa on myös paljon hermosoluja ja verisuonia sekä ruskeissa adiposyyteissä uncoupling protein 1 (UCP-1)- proteiinia, jonka avulla nämä solut voivat tuottaa lämpöä lämmönsäätelyä varten.

Ruskeaa ja valkoista rasvaa, kuva Developmental Biology Interactive-sivustolta.

Rasvakudosta on ihmisellä kahdenlaista: ihonalaista ja elimiä ympäröivää (ns. vatsarasva). Molemmissa kudostyypeissä on sekä valkoisia että ruskeita adiposyyttejä - ei voida sanoa että tietyt rasvasolut olisivat vain yhdellä alueella kehossa. Tämä näkyy rasvakudoksen muuntautumiskyvyssä: valkoinen rasva voi muuttua ruskeaksi esimerkiksi kroonisen kylmäaltistuksen aikana, jonka jälkeen se voi taas muuttua takaisin valkoiseksi rasvaksi kylmäaltistuksen loputtua. Kätevää.

Ja sitten se pinkki ja beige?

Pinkkiä rasvakudosta on löydetty tähän mennessä vain hiiriltä. Sen rooli on myös hyvin spesifinen ja tärkeä, sillä sitä esiintyy vain naarashiirillä  imetyksen aikana ja silloin sen rooli on tuottaa ja erittää maitoa. Raskauden aikana ihonalaisen rasvakudos pikkuhiljaa korvaantuu maitotiehyeillä, jotka muodostuvat lipidejä sisältävistä epiteelisoluista, jotka ovat todennäköisesti peräisin valkoisesta rasvakudoksesta. Elintasolla tämä maitoa tuottava rasvakudos on väriltään pinkki, mistä sen nimityskin tulee.

Beige rasvakudos on vielä verrattain uusi tuttavuus eikä sen syntyä tai merkitystä ihmiselle vielä täysin ymmärretä. Sitä on löydetty kuitenkin sekä ihmisiltä että hiiriltä valkoisen rasvakudoksen seasta ja se vaikuttaisi olevan jonkinmoinen ruskean ja valkoisen rasvan välimuoto (ainakin näin nopealla vilkaisulla). Sillä on  valkoisen rasvan tapainen matala UCP-1-proteiinin taso normaalitilassa, mutta ärsykkeen (esim. cAMP) saatuaan se alkaa kyllä tuottaa UCP-1:stä. Beige rasvaa tuottaa myös täysin valkoisesta ja ruskeasta rasvasta poikkeavia proteiineja.

Ruskean ja beigen rasvan eroja, lähde Giordano et al. 2014.

Jos kiinnostaa niin kannattaa lukea seuraavat katsaukset (eli lähteeni):

Harms M & Seale P (2013) Brown and beige fat: development, function and therapeutic potential. Nature Medicine 19, 1252-1263.

Giordano A, Smorlesi A, Frontini A, Barbatelli G & Cinti S (2014) White, brown and pink adipocytes: the extraordinary plasticity of the adipose organ. European Journal of Endocrinology 170, 159-171.