Ollakko valmistumiskriisi vai ei?
Vaikka zikavirus jyllää, niin päätin kuitenkin kirjoittaa itsekeskeisesti omasta elämäntilanteestani. Kuten Krista niin minäkin valmistun ensi kuussa (ollaan sopivasti samaa vuosikurssiakin)! Sain vihdoin tammikuun alussa gradun ladattua Laturiin (opinnäytteiden palautuspaikka yliopiston netissä) ja nyt odotellaan sitten ensin arvosanaa ja heti perään tutkintopapereita! Kuukauden päästä minuakin saa kutsua Master of Science (M.Sc.) tai vaihtoehtoisesti filosofian maisteriksi (FM). Mahtava tunne. Vielä mahtavamman siitä tekee se, että olen jo päässyt työelämään kiinni ja muutin takaisin kotipaikkakunnalleni. Samalla kuitenkin nousee myös erittäin haikea olo, sillä nyt on aika jättää opiskeluajat taa ja vaihtaa tutuista ja erittäin (aikataulullisesti) vapaista ympyröistä työntekijän arkirytmiin.
Tästä päästäänkin sujuvasti jatkuvuuden pohtimiseen. Olen tämän neljännesvuosisadan aikana käynyt peruskoulun, lukion ja nyt valmistun yliopistosta. On ollut aikoja, kun olen ollut jokaisen koulutusasteen nuorin ja myöhemmin vuorostaan vanhin. Aina uuden koulun aloittaessa on kaikki ollut luonnollisesti uutta, jännittävää, kenties pelottavaakin, mutta aina ovat vanhemmat opiskelijat tahi opetushenkilökunta pitänyt huolta, että kärryille pääsee. Jokaisessa siirtymässä on myöskin omat sosiaaliset piirit enemmän tai vähemmän muuttuneet. Aina alkuun on saanut olla täysin ummikko, mutta opintojen edetessä on saanut valita ja muovata omaa opintopolkuaan ja, tärkeimpänä, aina ollut selkeä päämäärä - valmistuminen.
[Välikriiseily] Nyt, kun valmistun FM, niin edessä oli valinta, että jatkaakko suoraan tohtoriopintoihin (kuten on aika yleistä) vai hakeakko töitä maisterin papereilla. Olen jo useamman vuoden ajan ajatellut, että kunhan valmistun, niin ainakin yritän ensin kokeilla työelämää, sillä tohtorinopinnot ehtii myöhemminkin suorittaa. Minulla ei siis ole selkeästi ollut suoraa paloa lähteä jatkokouluttautumaan, tosin sitäkään mahdollisuutta ei ole poissuljettu. Toisaalta tuntuu, että jos tällainen selkeä palo olisi ollut, niin en ehkä olisikaan ollut sormi suulla, että mikä on seuraava isompi tavoite, jota kohti kulkea. Olen nyt saavuttanut aika monta isoa tavoitettani samalla kertaa (valmistuminen, työllistyminen, paikkakunta) ja pitäisi miettiä seuraavaa isoa tavoitetta, mutta onneksi omaan muitakin elämää ohjaavia haaveita joita pohtia inspiraatiota odotellessa.
Olen siis jo aloittanut tutkijan työt ja tällä hetkellä olen työpaikan nuorin ja luonnollisesti uusin työntekijä. On ollut erittäin mielenkiintoista siirtyä opiskelijaelämän "vanhan jarrun", joka aina sai jakaa neuvojaan nuoremmille opiskelijoille, asemasta takaisin ummikon asemaan. Tai ei tietenkään täysin ummikon, mutta uuden jännän äärellä tässä ollaan. Olen jo kuukauden aikana pannut merkille, että jatkuvuuden (yliopisto opintojen sujuvuuden tahi työpaikan kirjoittamattomien sääntöjen) kannalta on tärkeää tiedonsiirto eri opiskelija/työntekijä -"sukupolvien" välillä. Tämän takiahan Histonin hallituksellakin on aina toimenkuvakohtaiset testamentit uusille hallituksen jäsenille. Olen yrittänyt lohduttautua tiedostamalla asian tärkeyden, jotta en tuntisi oloani hölmöksi kysellessäni muille itsestäänselvistä asioista. Lisäksi aiemman elämänkokemuksen perusteella tiedän, ettei siinä loppujen lopuksi kauaa mene, kun olen karistanut ummikkomaisuuden jaloistani ja olen raudan luja ammattilainen ;)
[Välikriiseily] Nyt, kun valmistun FM, niin edessä oli valinta, että jatkaakko suoraan tohtoriopintoihin (kuten on aika yleistä) vai hakeakko töitä maisterin papereilla. Olen jo useamman vuoden ajan ajatellut, että kunhan valmistun, niin ainakin yritän ensin kokeilla työelämää, sillä tohtorinopinnot ehtii myöhemminkin suorittaa. Minulla ei siis ole selkeästi ollut suoraa paloa lähteä jatkokouluttautumaan, tosin sitäkään mahdollisuutta ei ole poissuljettu. Toisaalta tuntuu, että jos tällainen selkeä palo olisi ollut, niin en ehkä olisikaan ollut sormi suulla, että mikä on seuraava isompi tavoite, jota kohti kulkea. Olen nyt saavuttanut aika monta isoa tavoitettani samalla kertaa (valmistuminen, työllistyminen, paikkakunta) ja pitäisi miettiä seuraavaa isoa tavoitetta, mutta onneksi omaan muitakin elämää ohjaavia haaveita joita pohtia inspiraatiota odotellessa.
Olen siis jo aloittanut tutkijan työt ja tällä hetkellä olen työpaikan nuorin ja luonnollisesti uusin työntekijä. On ollut erittäin mielenkiintoista siirtyä opiskelijaelämän "vanhan jarrun", joka aina sai jakaa neuvojaan nuoremmille opiskelijoille, asemasta takaisin ummikon asemaan. Tai ei tietenkään täysin ummikon, mutta uuden jännän äärellä tässä ollaan. Olen jo kuukauden aikana pannut merkille, että jatkuvuuden (yliopisto opintojen sujuvuuden tahi työpaikan kirjoittamattomien sääntöjen) kannalta on tärkeää tiedonsiirto eri opiskelija/työntekijä -"sukupolvien" välillä. Tämän takiahan Histonin hallituksellakin on aina toimenkuvakohtaiset testamentit uusille hallituksen jäsenille. Olen yrittänyt lohduttautua tiedostamalla asian tärkeyden, jotta en tuntisi oloani hölmöksi kysellessäni muille itsestäänselvistä asioista. Lisäksi aiemman elämänkokemuksen perusteella tiedän, ettei siinä loppujen lopuksi kauaa mene, kun olen karistanut ummikkomaisuuden jaloistani ja olen raudan luja ammattilainen ;)
... Sekavan postin take home message siis yrittää olla - kysele paljon asiasta ja asian vierestä kollegoilta, niin "hiljainen tieto" välittyy eteenpäin. Loppukevennykseksi arkistojen kätköistä Histonin ummikko-Memmu ja kotiin unohtuneet villasukat.
 |
| Ekoissa vappusouduissa allekirjoittaneen villasukat olivat jääneet kotiin. Vaihtoehtoisesti geneettinen ihme pitkävarvas-Memmu ilmeentyi. |
Liebe Grüβe,
Memmu
PS: Aina on hyvä, että useampi ihminen tietää jonkun spesifisen tärkeän asian tai menetelmän, sillä jos joskus ko. henkilö lähtisi talosta, jää jäljelle joku toinen, joka vielä tuntee asian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti