perjantai 27. toukokuuta 2016

Biokemistin kesävinkit

Kesätyövinkki ensi vuodelle!


Ensi viikolla käydään vähän läpi mitä biokemistejä (ja miksei muitakin) kiinnostavia asioita kesän aikana voi tehdä/nähdä eri paikoissa. Näin kesä-prologina kerrottakoot "asiantuntevasti" (eli allekirjoittanut ei ole itse käynyt tämmöisellä, mutta mikä käsitys on jäänyt...) hyvä vinkki kansainvälistä vaihtoa pohtivalle, mutta ei kurssien eikä gradun teon merkeissä. Tämä siis jatkona aiemmalle kesätyövinkki-postille.

Btw, kv-harjoitteluunhan pääsee myös aika mukavasti Erasmus+-tuen avulla EU:n sisällä, mutta itse aiheeseen eli eri yliopistoilla ja ainakin isommilla tutkimusintituuteilla on yleensä järjestetty kansainvälinen summer school, jonne koetetaan saada parhaat/lahjakkaimmat/ahkerimmat perustutkinto-opiskelijat (undergrads). Järjestäjien lehmänä ojassa on mainostaa omaa organisaatiotaan ja luoda suhteita mahdollisiin tuleviin väitöskirjan tekijöihin, sekä heidän kauttaan näiden kotiorganisaatioihin. Samalla he myös saavat suhteellisen halpaa työvoimaa edistämään tutkimusta kesäajalle. [Toim. huom. tämä on allekirjoittaneen oma mielikuva!]

No mikä ihme summer school sitten on?

Summer school on yleensä n. 6-10 viikon mittainen harjoittelujakso, jolloin vastaanottava instituutio hankkii asunnon (ei maksa vuokraa, saattaa olla solu), tarjoaa oheisohjelmaa ja, tärkeimpänä, myöntää stipendin kansainväliselle opiskelijalle, jotta tämä pystyy tulemaan tekemään tieteellistä tutkimusta heille. Näihin summer schooleihin täytyy hakea ajoissa (kuten yleensäkin kesätöihin) ja hakuajat saattavat olla aiemman vuoden marraskuulta saman kesän tammi-maaliskuulle asti. [Kannattaa tehdä se tieteellinen CV ja pyytää vaikka jonkun kurssin vetäjää suosittelijaksi!] Itse summer school saattaa ajallisesti sijoittua heinä-lokakuulle, sillä eri maissa vietetään kesälomakuukausia eri aikoihin (esim. Saksassa talvilukukausi alkaa lokakuussa ja kesälukukausi maaliskuussa). Ensisijaisesti yleensä näihin summer schooleihin haetaan maisterivaiheen opiskelijoita, sillä heillä on jo hieman laboratoriokokemusta. Mutta yrittänyttä ei laiteta ja jo aiemmin voi hakea!

Itse kuulin ensimmäisen kerran summer schoolista Wienissä: http://www.vbcphdprogramme.at/summer-school/ , mutta tiedän, että Oulusta on lähdetty myös Heidelbergiin syöpätutkimuksen pariin: http://www.dkfz.de/en/phd-program/Internship.html . Näin esimerkkeinä, noita eri vaihtoehtoja löytyy kyllä helposti hakemalla esim. "international summer school molecular biology".

Huomaa, että vinkkaaja tykkää Saksasta ja Itävallasta :D Otetaan sen kunniaksi kaksi Wienin kuvaa:
Hunndertwasserhaus

Steiermarkt


Liebe Grüβe,
Memmu

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti