tiistai 6. joulukuuta 2016

Irvileuka ja kaksi muuta hyvää syytä yrittää välttää suusyöpää

Tällä kertaa ajattelin kertoa teille miksi kannattaa välttää suusyöpää sairastuminen. Samalla tämä teksti liittyy väikkärikurssiin: "Tutkijan tiedeviestintävalmiudet" (koodilla 920011J).

Irvileukaisuus

Tällä tarkoitan suusyövän päähoitomuotoa eli leikkausta. Suusyövän sijainnista ja levinneisyydestä riippuen joskus riittää vain paikallinen pehmytkudoksen poisto (esim. posken sisäpinnan poisto), mutta yleensä suusyöpä on jo levinnyt viereisiin kudoksiin kun se havaitaan. Silloin myös ympäröivää kudosta poistetaan leikkauksessa reilusti. Kuvitellaampa vaikka suusyöpä ikenessä, joka on jo levinnyt viereiseen leukaluun luukudokseen. Tällöin joudutaan myös poistamaan osa leukaa kokonaan. Tai vaikka suusyöpä kielessä, jolloin suuriakin osia kielestä joudutaan poistamaan. Yritäppä siinä sitte syödä, juoda tai puhua kun puolet leuasta tai kielestä puuttuu. Vielä jossain julkisella paikalla kun ihmiset tuijottaa. Eipä olekkaan yhtäkkiä niin helppoa tai mukavaa.

Olisin halunnut laittaa tähän kohtaan kuvan tuosta leikkauksesta, mutta... ne oli aika raadollisen näköisiä. Jopa minun kaikenlaista gorea ja ällöttävän outoa rakastava sieluni piti niitä pikkuisen turhan rankkoina julkaistavaksi täällä, joten ehkä se puhuu puolestaan. Mutta jos ihan välttämättä haluatte nähä ku joltain on puoli naamaa sekä kaulaa leukattu auki ja leuan tilalla on pala rautakehikkoa, niin googlatkaa vaan hakusanoilla "oral cancer surgery". 

Sen verran kyllä pitää sanoa, että plastiikkakirurgia on onneksi nykyään sen verran kovatasoista, että aika isotkin poistoleikkaukset saadaan korjattua luu- ja ihosiirteiden avulla niin, että suun normaali käytettävyys ja ulkonäkö saadaan palautettua. Mutta leikkaukset on silti laajoja ja vaativia sekä potilaalle että leikkaavalle kirurgille.

Huono selviytymisprosentti

Syöpä tappaa - ja toiset syövät enemmän kuin toiset. Näin vertailun vuoksi, esimerkiksi naisten yleisimmän syövän eli rintasyövän viiden vuoden selviytymisprosentti on jossain 90% tienoilla. Eli vain joka kymmenes rintasyöpäpotilas kuolee tähän tautiin viiden vuoden seurantajakson aikana. Suusyövällä vastaava luku on jossain 40-50% kieppeillä, parhaimmissakin arvioissa noin 60% kieppeillä. Eli puolet suusyöpään sairastuneista kuolee seuraavan viiden vuoden aikana. Se on vähän kuin kolikkoa heittäisi että selvitydytkö vai et. 

Rankat hoidot ja niiden sivuvaikutukset

...Mikä ei pitäisi yllättää ketään vähänkään syöpähoitoihin perehtynyttä tai syöpähoitoja läheltä seurannutta. Suusyöpää hoidetaan leikkauksen lisäksi sädehoidolla ja joskus mukaan lisätään myös kemoterapia. Tiesitkö että näiden hoitojen seurauksena voi esimerkiksi makuaisti heikentyä, suu kuivua ja pään alueen iholle tulla ekseemaa (tulehdullinen ihosairaus)? Eihän nämä nyt tapa, mutta eivät kyllä parannakkaan oloa (joskin nämä hoidot parantavat tietenkin ennustetta syövästä selviytymisen suhteen).

Tähän loppuun kai pitää sitte kertoa myös ne keinot joilla välttää suusyöpää, eli tässä tulee kompaktisti listana:
  1. Älä tupakoi. Jos tupakoit niin lopeta. Ei, älä vain siirry tupakasta nuuskaan tai sähkötupakkaan vaan lopeta kokonaan. Piste.
  2. Älä nuole tuntemattomien sukupuolielimiä (tai välttämättä tuttujenkaan). Niissä kun voi piillä HPV-virusta (human papilloma virus). Varsinki jos kyseessä on naispuoleinen tuntematon, koska tämä virus on just se sama, joka aiheuttaa kohdunkaulan syöpää.
  3. Käytä alkoholia kohtuudella. Riski on suoraan riippuvainen alkoholin määrästä eli mitä enemmän juot niin sitä isommat ovat riskit. Älä varsinkaan yhdistä tätä tupakointiin, parempi jos et tupakoisi ollenkaan.
  4. Puoli kiloa päivässä, plim plom! Kannattaa syödä ne kasvikset ja hedelmät sillä niiden syömättä jättäminen lisää riskiä sairastua suusyöpään noin 10-20% joidenkin arvioiden mukaan.
  5. Korjauta huonosti istuvat tekarit. Mikä tahansa trauma, olipa se sitte huulien palaminen auringossa (UV-valo) tai huonosti istuvat tekarit, jotka hankaavat ikenet verille, altistaa muutoksille ja ajoittain nämä muutokset voivat lähtä huonolaatuiseen suuntaan.

Muutama muukin riskitekijä on löydetty, mutta ne ovat enemmänkin maaosakohtaisia: Aasiassa matkatessa kannattaa jättää ottamatta vastaan siellä tarjottu pieni nuuskapaketin tapoin maiskuteltava paan-paketti. Se sisältää kivan ja ei niin terveellisen kombinaation Areca catechu-puun pähkinää (tämä on se syöpää aiheuttava osa), kalsiumhydroksidia (tätä on mm. muurauslaastissa) ja tupakkaa käärittynä betelpippurin lehteen. Etelä-Amerikan matkoilla kannattaa juoda mate-tee, tuo paljon hehkutettu terveysjuoma, ihan vaan normimukista hieman jäähtyneenä eikä vetää metallipillillä tulikuumana suoraan kurkkuun.


BTW, netti ja varsinkin Youtube on täynnä hyviä puheita ja esitelmiä erilaisiin syöpiin liittyen, vilkaiskaa vaikka tämä esitelmä gynekologisista syöpätaudeista ja niihin liittyneistä väärinkäsityksistä vuodelta 2007.

Lisäluettavaa  mm.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti