Haku korkeakouluihin on taas meneillään. Moni varmaan arpoo parhaillaan eri alojen välillä, eikä viimeaikainen opintotukikeskustelu ole ainakaan helpottanut tuskaa. Jonkinlaisesta sympatiasta päätimme yhdessä kanssabloggaajieni kanssa, että kirjoitamme miksi me valitsimme juuri biokemian ja Oulun yliopiston. EHkä tästä on jotain apua.
Yläasteen lopulla olin aivan varma, että minusta tulee historianopettaja. Olen myöhemmin huomannut, että joka toisella ihmisellä on ollut tämä haave nuorena. Eräänlainen mustan kauden jatke ilmeisesti. Lukiossa huomasin kuitenkin, että vaikka historia on hirveän mielenkiintoista, en välttämättä halua siitä ammattia. Fysiikan opettaja onnistui mös pelottelemaan huonolla työllisyystilanteella. Mutta mitä tilalle?
Olen ala-asteesta lähtien suhtaunut melko epäillen luonnontieteisiin, erityisesti biologiaan. Ensimmäisillä luokilla puhutaan lähinnä kierrättämisestä ja koivulajeista. Lukiomme biologian opettaja oli (ja on edelleen, terveisiä Anne-Maijalle) kuitenkin erittäin ammmattitaitoinen ja innostava ihminen. Yhtäkkiä olin täysin lumoutunut biologista. Geenimuuntelu! Perinnöllisyys! Bioteknologia! Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen ajattelin, että jospa sitten biologian opettajaksi.
Toisena vuonna kävimme tutustumassa Oulun yliopistoon. Menomatkalla selailin eri alojen esittelyjen aikatauluja. Sieltä silmiin pisti biokemia. Kävin esittelyn ja ajattelin, että tämä on tässä. Tätä minä haluan. Mutta pienen pitäjän kasvatista "tutkija" ei kuulostanut oikealta ammatilta. Enhän minä voi...
Samoihin aikoihin katsoin loistavan dokumentin nimeltään "In Search of Memory". Sitä katsoessa mietin, MIKSI EN MUKA VOI? Tässä maassa raha ei ole este korkealle koulutukselle, joten mikä minua estää tähtäämästä tutkijaksi? Paljon puhuttu tohtorien työttömyys? Lainaan nyt kahta ihmistä. Isääni: "Työ ei maailmasta tekemällä lopu" ja lukion kemian opettajaa: "Tekevälle ihmiselle on aina töitä"(terveisiä Kaijallekin). Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi työssä, joka on "ihan kiva". Teen mieluummin haastavaa työtä, kuin näivetyn henkisesti "tavallisessa" ammatissa. Kuvaillakseni tuntemuksiani:
Jote ala oli sillä päätetty. Mutta mihin yliopistoon? Tiesin, että biokemiaa -tai siihen jotenkin rinnastettavaa alaa- pystyi opiskella ainakin Oulussa, Jyväskylässä, Turussa ja Kuopiossa. Ja Åbo acedemyssä, mutta jotenkin se ei tuntunut varsinaiselta vaihtoehdolta... Oulun lisäksi kävimme myös Jyväskylän yliopistossa tutustumassa. Jotenkin Jyväskylän yliopisto ei kuitenkaan iskenyt. En osaa sen tarkemmin selittää, mutta Oulussa tuntui olevan enemmän "tekemisen meininki".
Ja sitten nolo tunnustus. Osasyy Oulun valitsemiseen oli liikenneyhteyksissä. Kotipaikkakunnallani ei ole omaa juna-asemaa, joten jouduin aina matkustamaan lähimpään kaupunkiin päästäkseni Ouluun. Turkuun ja Jyväskyään mennessä pitää melkein aina vaihtaa junaa, kun taas Ouluun pääsee kivasti suoraan...
En tiedä oiko tästä sepostuksesta suoranaisesti apua, mutta näin melkein valmiina opiskelijana haluan huomauttaa kaikille tämän vuoden yhteishaussa opiskelupaikkaa hakeville: Hae alalle, joka tuntuu kiinnostavimmata huolimatta siitä, mitä mieltä muut ovat. Joudut elämään päätöksesi kanssa, mutta ainakin teit sen itse.
Tsemppiä!
-Ninni
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti