keskiviikko 28. syyskuuta 2016

Taas kipeänä

"Mistä tietää akateemisen vuoden alkaneen? Siitä että kaikki ovat kipeänä töissä."

Pitikin manata. Vähän edellisen viikon postauksen jälkeen minulle nousi ensin kuume, sitten sain yskän ja viimeisimpänä silmäni menivät punaisiksi ja muurautuivat umpeen. Lääkäri diagnosoi minulle keuhkoputkentulehduksen ja silmätulehduksen. Kotiin päästyäni aloin lueskella minulle määrättyjä lääkkeitä ja miettimään diagnoosia. Tällaisia asioita internet minulle kertoi:

Silmätulehdus

"Silmätulehdus" on lääketieteellisessä kielessä epätarkka käsite, koska silmän eri osien tulehduksille on omat nimet ja oirekuvaukset. Esimerkiksi värikalvon tulehdus eli iriitti ei yleensä aiheuta rähmimistä, kun episkleriitti eli silmän kovakalvon pintaosan tulehdus voi tuntua arkuutena kylmälle ilmavirralle. Kuten aiemmin sanottua, minun silmäni rähmivät paljon, ja koska minulla oli flunssa, lääkäri päätteli että kyseessä on konjuktiviitti eli sidekalvon tulehdus. Diagnoosi on luultavasti hyvinkin oikea, konjuktiviitti on yleensä seurausta "ylähengitystieinfektion" aiheuttamasta vastustuskyvyn alenemisesta. Tulehduksen voi aiheuttaa joko virus tai bakteeri, mutta koska silmäni tuottavat tällä hetkellä keltaista limaa, kyseessä on bakteeri.

Kuva: Wikipedia.org. En saanut otettua itsestäni kuvaa kun silmät olivat pahimmillaan, mutta juuri tuolta se näytti. Kirkkaan keltaista limaa. PALJON. Namnam.

Ja koska kyseessä on bakteeri, sain antibioottikuurin. Bakteerin laatua on vaikea kenenkään päätellä pelkkää limaa katsomalla, joten minulle määrätyissä tipoissa on kloramfenikolia, joka on niin sanottuja laajakirjoisia antibiootteja.

Keuhkoputken tulehdus

Tavallisessa flunssaan kuuluu aikuisilla nivelkipuja, pientä lämpöä ja usein yskää, joka tuntuu kurkunpään alueella. Minulla oli kuumetta ennen yskää ja yskiminen tulee syvemmältä. Tästä lääkäri (luultavasti taas ihan oikein) päätteli että minulla on keuhkoputkentulehdus eli bronkiitti.

Nyt päästään vaikeamman äärelle. Duodecimin terveyskirjasto.fi sanoo että "äkillinen keuhkoputkitulehdus on lähes aina viruksen aiheuttama henkitorven ja keuhkoputkiston limakalvon tulehdus." Jos kyseessä on virus, miksi minulle määrättiin antibiootteja? Vähäisellä kaivamisella löytyy (vanhahko) artikkeli keuhkoputken tulehduksen hoidosta Suomessa, joka toistaa että äkillinen keuhkoputken tulehdus on viruksen aiheuttama, mutta:

"Kirjallisuudessa on julkaistu runsaasti tutkimuksia äkillisen keuhkoputkentulehduksen antibioottihoidosta, mutta ne ovat yleensä olleet vertailuja kahden eri mikrobilääkkeen välillä (jolloin harvoin on todettu mitään eroja), ja harvoissa lumekontrolloiduissa tutkimuksissa eroa lumelääkkeeseen ei ole tullut esiin tai se on ollut vähäinen (Hansen ja Evald 1986, Gwaltney 1990). -//-  Usein arvioidaan, että lievissä hengitystieinfektioissa pitkittyvään yskään käytetään tarpeettoman herkästi mikrobilääkkeitä, kun sairauden kesto on vielä "normaalin kahden viikon" rajoissa (Verheij ym. 1990)"

Eli minulle määrättiin antibiootteja turhan takia? Toisaalta mainitsin, että olen lähdössä työmatkalle ensi viikolla, joten (työterveys)lääkäri saattoi määrät antibiootin "varmuuden vuoksi". Tai ehkä hän määri sen siltä varalta että alentuneen immuunipuolustuksen ja jatkuvan yskimisen ärsyttämä keuhkoputkeni on alttiimpi bakteeritulehduksille. Olisi pitänyt kysyä.

Johtuen kovasta yskästä, joka haittaa nukkumista, sain myös Cocillana nimistä yskänlääkettä. Tämä se vasta on vinkeää tavaraa. Vaikuttava aine on etyylimorfiini hillitsee yskänärsytyksen tunnetta lamauttamalla aivorungon yskänkeskuksen. Toisaalta maksan sytokromi P450 -entsyymi muuttaa etyylimorfiinia morfiiniksi. Siksi lääke voi aiheuttaa väsymyksen tunnetta. Punainen kolmio paketin kyljessä on ymmärrettävä. 

Huvittavaa lisätietoa: "Etyylimorfiinin lisäksi Cocillanan vaikuttavia aineita ovat seneganjuuresta, kokillaanakuoresta, euforbianyrtistä, paatsamankuoresta ja intialaisesta merisipulista valmistetut nesteuutteet." Intialainen merisipuli?

Melkein kahden päivän kuurin jälkeen silmät alkavat parantua, mutta yskä on edelleen yhtä raastava. Saa nähdä miten ensi yö menee :S

-Ninni


Silmätulehduksesta (eri tyypit lueteltuina):
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01062#s5
Keuhkoputken tulehduksesta:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00617
http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo20349&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=#s1
Etyylimorfiinista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Etyylimorfiini

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti