Sori, että tämä tulee päivän myöhässä... Kesä ja ensimmäinen harjoittelu on nyt takana. Vaikka olikin
tosi haikeaa jättää työkaverit Tukholmaan, oli ihanaa palata Ouluun
poikaystävän luokse ja nähdä taas kaikki kaverit. Oulussa on mukavan viileää ja on tämä muutenkin niin ihana kaupunki <3
Vaikka välillä tuntui tosi raskaalta olla vieraassa
kaupungissa ja työskennellä ekaa kertaa oman alan työpaikassa olen tosi
tyytyväinen, että lähdin. Sain toki roimasti lisää itsevarmuutta ja sen
sellaista, mutta niiden lisäksi tuntuu, että nyt on paljon selkeämpi kuva siitä
millaista tutkijan työ käytännössä on ja miten se sopii minulle ja missä on
vielä kehitettävää. En tokikaan päässyt itse kokemaan mitään rahoituksen
hakemisen tuottamaa stressiä tai mitään sellaista, mutta toki tällaisista
asioista keskusteltiin lounaalla ja kahvipöydissä ja oli tosi hyvä jutella eri
ihmisten kanssa myös tutkijan työn varjopuolista.
Harjoittelun aikana kiinnostus tutkimustyötä kohtaan kasvoi
valtavasti ja tuli entistä enemmän sellainen olo, että tämä on kyllä sitä mitä
haluan tehdä ”isona”. Varsinkin jos on mahdollisuus tutkia jotain sellaista,
mistä on tosissaan kiinnostunut. Ennen harjoittelua stressasin paljon sitä, että jos minulta
odotetaan jotain, mitä en osaa tai jos en osaa mitään. Vanhemmat kaverit toki sanoivat, että on ihan turhaa hermoilla sellaisesta ja tottahan se olikin. Kukaan ei osaa kaikkia menetelmiä ja minulle selitettiin joka kerta hyvin, mitä pitää tehdä eikä kukaan katsonut ärsyyntyneellä ilmeellä, vaikka kyselin "tyhmiä" (=kysyin kun en ymmärtänyt esim. jotain sanaa tai jonkin asian tarkoitusta, vaikka se oli joskus muille itsestään selvä) ja varmistin, että olin ymmärtänyt oikein. Nyt harjoittelun jälkeen on sellainen olo, että osaan paljon enemmän kuin, mitä kuvittelin ja, että pärjään kyllä varmasti tutkijana ihan omana itsenäni.
Vaikka Tukholma olikin aivan ihana kaupunki (voisin jopa kuvitella asuvani siellä uudestaan), se sai myös arvostamaan monia asioita, mitkä meillä on täällä Oulussa tosi hyvin. Esimerkiksi PSOAS on ihan mahtava! Mukavia asuntoja edulliseen hintaan, joissa palvelut pelaa (vikailmoitus, pyykkitupa, netti jne.) ja lisäksi asunnon saa kohtuullisen helposti. Opiskelijakulttuuri on täällä tosi mahtavaa.
Vaikka Tukholma olikin aivan ihana kaupunki (voisin jopa kuvitella asuvani siellä uudestaan), se sai myös arvostamaan monia asioita, mitkä meillä on täällä Oulussa tosi hyvin. Esimerkiksi PSOAS on ihan mahtava! Mukavia asuntoja edulliseen hintaan, joissa palvelut pelaa (vikailmoitus, pyykkitupa, netti jne.) ja lisäksi asunnon saa kohtuullisen helposti. Opiskelijakulttuuri on täällä tosi mahtavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti