Kyllä minä mieleni pahoitin. Tai oikeastaan vatutti niin penteleesti, että kirjoitan taas avautumispostausta.
Tällä kertaa sappea kiehautti Kuopion Kaupunkilehden uutinen, jonka voit lukea täältä (sivu 4-5).
Lyhyesti: Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteenopiskelijat tekivät vastikään kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle yliopiston ja ammattikorkean välisestä sopimuksesta, jossa tietojenkäsittelytieteen pakollisia kursseja opetetaan ammattikorkean puolella. Jopa 50 opintopistettä pakollisia kursseja saattaa tulla ammattikorkean puolelta.
Asia ei sinänsä ole täysin uusi, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen lähentymisestä on uutisoitu usean viimeiset kaksi vuotta, esimerkiksi täällä, täällä, täälläja Itä-Suomen yliopistoa koskien esim täällä. Jotenkin olen vain onnistunut tuudittautumaan mielikuvaan, että kyseessä olisi lähinnä opetustilojen tehokäyttö ja ehkä joku kielikurssi.
Mutta että 50 opintopistettä! Se on melkein yksi lukuvuosi!
Tämä ei ole hyvä kummankaan kannalta. Yliopistolle ja ammattikorkeakoululle on määritelty eri tehtävät, eikä niitä ole mitään tarvetta sekoittaa.
Tieteentekijöiden liiton lausunnossa asia muotoiltiin hienosti näin:
"Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on huomioida työelämälähtöiset tarpeet
tutkintokoulutuksessa sekä keskittyä alueiden elinkeinorakennetta
uudistavaan ja kehittävään soveltavaan tutkimukseen, kehittämis- ja
innovaatiotoimintaan sekä käytäntöä palvelevaan opetukseen. Ne tuottavat
uutta työvoimaa, yrittäjyyttä ja toimivat jo työelämässä olevien
ammattitaidon kehittäjinä sekä ylläpitäjinä."
"Yliopiston tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta ja tieteellistä ja
taiteellista sivistystä sekä antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä
opetusta ja tieteellistä jatkokoulutusta."
Otetaanpa käytännön esimerkki. Kuvitellaan että teen yliopistolla syöpätutkimusta. Väitöskirjassani tutkin syövän mekanismeja ja huomaan että se erittää vereen molekyyliä X, jota voitaisiin käyttää biomarkkerina syövän levinneisyyden arvioinnissa. Tämän tiedon nappaa ammattikorkeakoulun opiskelija opinnäytetyössään kehittelee prototyypin testiliuskasta, josta joku yritys vuorostaan jalostaa valmiin tuotteen. Eli kumpikin taho tekee erilaista, mutta yhtä arvokasta työtä. Saavuttaaksemme tuloksia minä ja tuo amk-opiskelija tarvitsemme täysin erilaista opetusta.
Näin tohtoriopiskelijana en voi olla miettimättä, että pystyykö yliopisto täyttämään enää tehtäväänsä, jos opetusvastuu annetaan muille.
-Ninni
P.S. "Ei ole syytä epäillä kumppanuuden laillisuutta". Just.
Itsenäisyyspäivän jälkilämpöjen kunniaksi kokosimme asioita, joita ulkomaiset kollegat ja kaverit ovat Suomesta kommentoineet. Onnea 99-vuotias Suomi!
Ninni
Vähän yllättäen minulle on kiitelty paljon Suomen poliisia. Aika monet työkaverit tuleat maista, joissa poliisi ei vältttämättä ole ensimmäinen jolta pyydetään apua. Eräs portugalilainen neuvoi vaihtamaan kadun toiselle puolelle, jos poliisi kävelee vastaan... Suomalaisen poliisin läsnöolosta tulee kuulema turvallinen olo. "Plus they are damn hot guys"
Toinen mitä on kehuttu, tosin myös vähän moitittu, on vähäpuheisuus. Ensialkuun syntyy pieniä väärinymmärryksiä, mutta aika monet pitkään Suomessa olleet kiittelevät sitä että Suomessa osataan olla välillä hiljaa. Puheliaimmallikin italialaisella on joskus huono päivä, jolloin on mukavampi istua ihan hiljaa.
Viimeisimpänä tulee mieleen tietyt ruuat. Lohta ja muita kalaherkkuja kehutaan paljon ja Aurajuusto kelpaa nirsoimmallekin. tärkeimpänä pitää mainita yhteispohjoismaista kulttuuriperinnettä oleva pulla. Jokaiseen seminaariohjelmaan kuuluu osa "Coffee and pulla". Kukapa ei tykkäisi syödä korvapuustia kahvin kanssa?
Krista
Suomen luonto on ihmeellinen ja ihan mikä tahansa pellonreuna, järvenkulma tai matalaksi vedetty hakkuuaava käy ihmettelyn ja taivastelun kohteeksi. Vein kesän lopulla kaksi brassia ja yhden saksalaisen kierrokselle Sanginjoen riistapolulle (pituus noin 2 km), jonka alkupää on hyvinkin "luonnontilainen" (Lue: sellainen helvetinmoinen soistunut risukko, joka on kasvanut viimeiset 20 vuotta täysin hoitamattomana). Olisin kiroillut kovasti jos A) siellä ei olisi ollut polkua ja B) seurue ei olisi ollut niin haltioissaan. Siis silleen: "Oh wow, look!" *osoittaa jotain närettä ja räpsii hulluna kuvia*. Pysähdyimme myös noin puoleksi tunniksi syömään puolukoita, koska "Oh wow, you can eat these? Without cooking? Oh, so good!". Olihan tuo nyt ihan pirun herttaista ja varmasti todella erikoista heille (ilmeisesti kaikkialla ei ole metsiä joihin voisi mennä ihan noin vaan huvikseen tallustelemaan). Ehkä sitä myös oppii itekkin arvostamaan enemmän tuota luontoa samalla kun kuulee miten muualla maailmassa menetellään luonnon ja sen käytön kanssa.
Yleisesti ottaen mikään hirveän kirpeä (puolukka, karpalo jne) tai salmiakki edes etäisesti muistuttava ei mene kurkusta alas ulkkareilla. Tähän on kuitenkin yksi poikkeus ja se on pappilan hätävara, tuo yksinkertaisita yksinkertaisin jälkiruoka (as in, lado kuppiin keksinmuruja, puolukkahilloa sekä kermavaahtoa ja nauti). En tiedä mikä siinä on, mutta kyllä uppoaa! Samalla myös selvisi, että suomalaiset maitotuotteet ovat ilmeisesti aika hyvälaatuisia ja halpoja verrattuna muihin maihin. Esimerkiksi samanlaista rahkaa ja vaahtoutuvaa kermaa ei välttämättä kaikista maista saa.
Komppaan myös Niinaa, että hiljaisuudesta on meijän brassivahvistukset olleet ihan hyvillään. Kuulemma on hyvä, että voi välillä olla ihan hiljaa ja keskittyä vaikkapa kirjoittamiseen eikä tarvitse olla koko ajan keskustelemassa jostakin (yleensä ihmisistä) muiden huonetoverien kanssa. Ilmeisesti saa paljon paremmin aikaiseksi asioita.
Tällä kertaa ajattelin kertoa teille miksi kannattaa välttää suusyöpää sairastuminen. Samalla tämä teksti liittyy väikkärikurssiin: "Tutkijan tiedeviestintävalmiudet" (koodilla 920011J).
Irvileukaisuus
Tällä tarkoitan suusyövän päähoitomuotoa eli leikkausta. Suusyövän sijainnista ja levinneisyydestä riippuen joskus riittää vain paikallinen pehmytkudoksen poisto (esim. posken sisäpinnan poisto), mutta yleensä suusyöpä on jo levinnyt viereisiin kudoksiin kun se havaitaan. Silloin myös ympäröivää kudosta poistetaan leikkauksessa reilusti. Kuvitellaampa vaikka suusyöpä ikenessä, joka on jo levinnyt viereiseen leukaluun luukudokseen. Tällöin joudutaan myös poistamaan osa leukaa kokonaan. Tai vaikka suusyöpä kielessä, jolloin suuriakin osia kielestä joudutaan poistamaan. Yritäppä siinä sitte syödä, juoda tai puhua kun puolet leuasta tai kielestä puuttuu. Vielä jossain julkisella paikalla kun ihmiset tuijottaa. Eipä olekkaan yhtäkkiä niin helppoa tai mukavaa.
Olisin halunnut laittaa tähän kohtaan kuvan tuosta leikkauksesta, mutta... ne oli aika raadollisen näköisiä. Jopa minun kaikenlaista gorea ja ällöttävän outoa rakastava sieluni piti niitä pikkuisen turhan rankkoina julkaistavaksi täällä, joten ehkä se puhuu puolestaan. Mutta jos ihan välttämättä haluatte nähä ku joltain on puoli naamaa sekä kaulaa leukattu auki ja leuan tilalla on pala rautakehikkoa, niin googlatkaa vaan hakusanoilla "oral cancer surgery".
Sen verran kyllä pitää sanoa, että plastiikkakirurgia on onneksi nykyään sen verran kovatasoista, että aika isotkin poistoleikkaukset saadaan korjattua luu- ja ihosiirteiden avulla niin, että suun normaali käytettävyys ja ulkonäkö saadaan palautettua. Mutta leikkaukset on silti laajoja ja vaativia sekä potilaalle että leikkaavalle kirurgille.
Huono selviytymisprosentti
Syöpä tappaa - ja toiset syövät enemmän kuin toiset. Näin vertailun vuoksi, esimerkiksi naisten yleisimmän syövän eli rintasyövän viiden vuoden selviytymisprosentti on jossain 90% tienoilla. Eli vain joka kymmenes rintasyöpäpotilas kuolee tähän tautiin viiden vuoden seurantajakson aikana. Suusyövällä vastaava luku on jossain 40-50% kieppeillä, parhaimmissakin arvioissa noin 60% kieppeillä. Eli puolet suusyöpään sairastuneista kuolee seuraavan viiden vuoden aikana. Se on vähän kuin kolikkoa heittäisi että selvitydytkö vai et.
Rankat hoidot ja niiden sivuvaikutukset
...Mikä ei pitäisi yllättää ketään vähänkään syöpähoitoihin perehtynyttä tai syöpähoitoja läheltä seurannutta. Suusyöpää hoidetaan leikkauksen lisäksi sädehoidolla ja joskus mukaan lisätään myös kemoterapia. Tiesitkö että näiden hoitojen seurauksena voi esimerkiksi makuaisti heikentyä, suu kuivua ja pään alueen iholle tulla ekseemaa (tulehdullinen ihosairaus)? Eihän nämä nyt tapa, mutta eivät kyllä parannakkaan oloa (joskin nämä hoidot parantavat tietenkin ennustetta syövästä selviytymisen suhteen).
Tähän loppuun kai pitää sitte kertoa myös ne keinot joilla välttää suusyöpää, eli tässä tulee kompaktisti listana:
Älä tupakoi. Jos tupakoit niin lopeta. Ei, älä vain siirry tupakasta nuuskaan tai sähkötupakkaan vaan lopeta kokonaan. Piste.
Älä nuole tuntemattomien sukupuolielimiä (tai välttämättä tuttujenkaan). Niissä kun voi piillä HPV-virusta (human papilloma virus). Varsinki jos kyseessä on naispuoleinen tuntematon, koska tämä virus on just se sama, joka aiheuttaa kohdunkaulan syöpää.
Käytä alkoholia kohtuudella. Riski on suoraan riippuvainen alkoholin määrästä eli mitä enemmän juot niin sitä isommat ovat riskit. Älä varsinkaan yhdistä tätä tupakointiin, parempi jos et tupakoisi ollenkaan.
Puoli kiloa päivässä, plim plom! Kannattaa syödä ne kasvikset ja hedelmät sillä niiden syömättä jättäminen lisää riskiä sairastua suusyöpään noin 10-20% joidenkin arvioiden mukaan.
Korjauta huonosti istuvat tekarit. Mikä tahansa trauma, olipa se sitte huulien palaminen auringossa (UV-valo) tai huonosti istuvat tekarit, jotka hankaavat ikenet verille, altistaa muutoksille ja ajoittain nämä muutokset voivat lähtä huonolaatuiseen suuntaan.
Muutama muukin riskitekijä on löydetty, mutta ne ovat enemmänkin maaosakohtaisia: Aasiassa matkatessa kannattaa jättää ottamatta vastaan siellä tarjottu pieni nuuskapaketin tapoin maiskuteltava paan-paketti. Se sisältää kivan ja ei niin terveellisen kombinaation Areca catechu-puun pähkinää (tämä on se syöpää aiheuttava osa), kalsiumhydroksidia (tätä on mm. muurauslaastissa) ja tupakkaa käärittynä betelpippurin lehteen. Etelä-Amerikan matkoilla kannattaa juoda mate-tee, tuo paljon hehkutettu terveysjuoma, ihan vaan normimukista hieman jäähtyneenä eikä vetää metallipillillä tulikuumana suoraan kurkkuun.
BTW, netti ja varsinkin Youtube on täynnä hyviä puheita ja esitelmiä erilaisiin syöpiin liittyen, vilkaiskaa vaikka tämä esitelmä gynekologisista syöpätaudeista ja niihin liittyneistä väärinkäsityksistä vuodelta 2007.
Tietotyö! Olin lapsena matemaattisesti lahjakas (ainakin haluan ajatella olleeni) ja tykkäsin kaikenlaisista tietokilpailuista ja yleensäkin oppia asioita. Näin on edelleen ainakin jälkimmäisen kohdalla - nykyään en enää voi yliopistotasolla väittää olevani matemaattisesti erityisen lahjakas. Ongelmien pohtiminen ja ratkaisun löytäminen tuo voiton ja tyytyväisyyden tunteen. Kun pulma vihdoin ratkeaa voi todeta olleensa alkuun yksinkertainen, kun ei heti huomannut ratkaisua, mutta olla ylpeä löytäessään sen. Haastava ajatustyö tuo suurimman tyydytyksen. Tämä oli yksi syy hakeutua tietotyöhön.
Sitten hieman niitä tietotyön varjopuolia, joihin opiskeluajat eivät valmentaneet. Kiire, stressi ja konkreettisen "tuotteen" puutos. Ok, myönnetään - olihan opiskeluaikoina kiirettä ja stressiä, mutta aina lopussa odotti palaute. Tällä tarkoitan joko tentin arvosanaa tai muuta palautetta kurssitehtävistä tai itse valmista kurssitehtävää. Tietotyössä aikaa kuluu ajatteluun ja asioihin perehtymiseen - tietenkin niistä voi tehdä ja tehdään muistiinpanoja yms. (jossain vaiheessa artikkeli kenties), mutta jos ei pääse vähään aikaan labraan, niin ainakin allekirjoittaneelle tulee erittäin tyytymätön olo itseensä. Huomaako kukaan työpanosta, jos ei ole esittää tuloksia labrakokeista? Ja vaikka huomaisikin, niin miksei itse voi olla tyytyväinen ennenkuin tiedon saa sovellettua käytäntöön? Otin tämän aiheen blogipostiin nyt, koska se tuntuu
koskettavan ja painavan yllättävän monia, vaikkei kukaan lopulta ole
asian kanssa yksin.
Tätä ns. näkymätöntä työtä pahentaa ennestään kiire ja hoidettavien asioiden pinoutuminen, joka synnyttää stressiä. Ajatustyötä on mukava tehdä ns. flow-tilassa, jolloin on itse kaikkein tehokkaimmillaan ja saa parhaat ideat (johtuen siitä, että yleensä työn haastavuus ja omat taidot ovat tasapainossa). Kiire ja stressi rikkovat flow-tilan tai estävät siihen pääsyn. Miten siis päästä eroon stressistä, kun kaikkialla puhutaan keskittämisestä, kustannustehokkuudesta, tehostamisesta, säästämisestä, tuloksista yms. bisnesmaailman jutuista?
Kiireeseen vaikuttaa paljon priorisointi. Jokin aika sitten yliopistolla oli hyvinvointiviikko ja siellä oli puhuja Filosofian Akatemiasta, joka esitti hyvän työkalun (neliön) asioiden priorisointiin. Lyhyesti; kiireellisimmät ja tärkeimmät tulee tehdä ensin, ja kiireettömät ja ei tärkeät kannattaa hylätä viemästä turhaa muistitilaa. Heidän sivuillaan onkin blogipostaus, miksi on tärkeää osata myös päättää mitä jättää tekemättä. Muistakaa olla itsellenne armollisia, sillä jokaisella meistä on rajoitettu muistikapasiteetti, joka tulisi käyttää mieluummin niihin tärkeämpiin asioihin.
Täällä päässä ruutua löytyi ratkaisu stressin helpottamiseksi käsitöistä - tehdyn työn jälki näkyy heti! Muttei tälle stressinpoisto projektille tietenkään ole asetettu aikataulua. Myös äskettäin kirjoitettu Hesarin artikkeli antoi aihetta ajatteluun - tuleeko tyytymättömyys vain töistä vai myös yksityiselämän puolelta? Vaadinko nykyään itseltäni liikaa ja pyrin aina täydellisyyteen vaikka vähempikin riittäisi? Se selittäisi miksi välillä tuntuu niin vaikealta saattaa esim. blogiluonnokset loppuun, kun haluaisi tuottaa tähdellisempää tekstiä - vaan hei, tässäpä tämä, ihmiseltä ihmiselle. <3
Stressin purkua - kirjoneulesukat tulossa!
Rauhallisen ajattelun puolesta,
Memmu
PS: Joskus mietin, että olisi kiva, jos ajatuksista tulisi potterimainen
vaalea nestenauha, jolla täyttää pienen pesuvadin. Vadin täyttyydestä
(mistä näitä sanoja tulee) voisi sitten nähdä, kuinka ahkerasti on
pohtinut asioita ja panostanut työhönsä. Vaan niin kauan kuin pysyn
King's Crossin raiteen 9 ja 3/4 tällä puolella, niin täytyy löytää muita
keinoja löytää tyytyväisyyden tunne. Lopussa kaikki ajattelu palkitaan :)
Vieläkö kerkeää valitusjunaan? Kyllä, Trump valittiin presidentiksi. Buhuu. Joku voi kysyä että kumpi on pahempi, koira joka paskoo omalle pihalle vai koira joka paskoo kaikkien pihalle.
Pitkästä aikaa tunnen tarvetta avautumispostaukselle. Tämä ei kuitenkaan johdu suoraan Trumpin presidenttiydestä, vaikkakin ongelma kulminoituu häneen.
Trump on laukonut melko tasapuolisesti kaikkia ärsyttäviä lausuntoja, mutta näin tutkijana korviin on särähtänyt erityisesti hänen mielipiteensä eri tieteen tosiasioista, kuten ilmastonmuutoksesta (kiinalaisten salajuoni) ja rokotteista (aiheuttavat tottakai autismia). Surullista kyllä, nämä mielipiteet eivät tunnu shokeeraavilta, vaan pikemminkin ikävältä ajan ilmiöltä, jota kuvaa parhaiten englanninkielinen ilmaisu "Feelings over facts". Tässä siitä esimerkki:
Videossa on haastateltavana yhdysvaltalainen rebublikaanipoliitikko Newt Gingrich. Keskustelu pääpiirteissään ja vapaasti käännettynä:
Toimittaja: Väkivaltarikokset ovat laskussa... Newt Gingrich: Eipäs. Toimittaja: Kyllä, tilastojen mukaan... Newt Gingrich: Lyön vetoa että keskimääräisen amerikkalaisesta ei tunnu siltä että väkivaltarikosten määrä ei ole laskussa. Toimittaja: Niin, heistä ei tunnu siltä, mutta tilastojen mukaan.. Newt Gingrich: Liberaaleilla on kaikenlaisia tilastoja, jotka varmaan ovat teoreettisesti oikein, mutta kansasta ei tunnu siltä. Toimittaja: Tämä ei ole liberaalien taikuutta, tämä on FBI:n tilastoja Newt Gingrich: Minun mielipiteeni on aivan yhtä oikea. Toimittaja: Äänestäjistä tuntuu pahalta, mutta tämä on tilastollinen fakta. Newt Gingrich: Poliitikkona toimin sen mukaan miltä ihmisistä tuntuu ja annan teikäläisten mennä teoreetikkojen mukaan.
Tutkijoita on jo jonkin aikaa huolestutanut valtamedian luoma kuva, että tiedevastaisuus on lisääntynyt ja tieteellisen tiedon sijaan luotetaan enenevässä määrin huuhaa-hoitoihin ja mutuiluun. Rokotekriittisyys lienee ainoa mitä on ruodittu lehdistössä asti. Mutta kuinka paha tilanne on Suomessa? Tieteen tiedotus -yhdistyksen Tiedebarometri 2016 osoittaa, ettei ainakaan ihmisten kiinnostus tieteeseen ei näytä laskeneen - vaikka raportissa myönnetäänkin, ettei kiinnostus kuvaa luottamusta. Yhteiskunnan instituuteista yliopistoihin ja korkeakouluihin luotetaan kuitenkin kolmanneksi eniten poliisin ja puolustusvoimien jälkeen. Tiede ja tiedeyhteisö tulee heti näiden jälkeen. Suomalaisista tieteilijöistä ihmiset tietävät A.I. Virtasen, Leena
Palotien ja Esko Valtaojan, mikä ei ehkä ole paljoa, mutta ei tiedettä
tehdäkään kuuluisuuden vuoksi. Nämäkin tulokset ovat samassa linjassa aiempien vuosien kanssa.
Miksi sitten viimeisen viiden vuoden aikana tuttavapiirissä on levinnyt epidemian lailla vaihtoehtohoidot ja suoranainen tieteen vastustus? Yksi biokemisti oli nähnyt apteekissa homeopatiatuotteita. Ouluun avattiin enkelikahvila. Puhumattakaan nyt yksisarvishoidoista. YKSISARVISHOIDOISTA
Tiedebarometrin mittauksista pisti silmään mielenkiintoinen asia: Raportin mukaan ihmiset saavat tieteellistä tietoa enenevässä määrin internetistä ja sosiaalisesta mediasta. Tässä on pieni ongelma. Internetissä on paljon hyvää ja sitä kautta pääsee painettua kirjallisuutta helpommin ja nopeammin käsiksi tiedejulkaisuihin. Valitettavasti ihmisten on välillä vaikea erottaa mikä uutinen on oikeaa tiedettä ja mikä satua. Nykyään kuka tahansa vähän tietokoneita ymmärtävä voi pistää pystyyn hyvin vakuuttavat nettisivut, joihin ihmiset haksahtavat.
Tämäkään ei tosin selitä niitä yksisarvisia.
Eikä siinä kaikki. Liityttyäni vastikään naamakirjaan pääsin mukaan murhekelkkaa, jossa monet työkaverini jo istuvat. Kaikkien meidän tuttavapiiriin kuuluu sinänsä kiva henkilö, joka tykkää postata uutisia kaikenlaisista ihmeaineista ja uskomushoidoista, jotka näkee huijaukseksi jo otsikosta. Tämä tuottaa minulle moraaliongelman: olenko tutkijana velvollinen huomauttamaan virheellisestä tiedosta, varsinkin jos sillä saattaa olla vaikutuksia toisen terveyteen? Jos joku hehkuttaa jotain sammal-ternimaito-sammakonkutukapselia, jonka pitäisi parantaa syövät ja astmat, pitäisikö minun oikaista väärinkäsitys?
Jos näen ojaan ajaneen auton, velvollisuuteni on tarkistaa onko joku hädässä. Toisin kuin fyysisessä onnettomuudessa oleva, henkiseen ojaan ajanut ei kuitenkaan yleensä ilahdu avusta. Vastassa on yleensä sellaisia argumentteja kuin "Tämä on perinnetietoa", "Naapurin pikkuserkku parani tällä" "On tämä terveellisempi kuin lääkärin myrkyt" sekä henkilökohtainen suosikkini "Sinä nyt olen tuollainen lääkeyhtiöiden orja"
Lyhyesti: Silloin kun perinnehoidot keksittiin, ihmisten elinikä oli syystäkin huomattavasti alempi. Kuulopuhe ei ole fakta. Se joka toista haukkuu on itse se. Katso minua ja elämääni, näkyykö niissä likainen raha?
En tuomitse tyhmyyttä itsessään, mutta vapaaehtoisesti tyhmäksi jääviä ja tyhmyyttää muille levittäviä en voi sietää. Muutaman tyrmäyksen jälkeen tekee mieli jättää nämä ihmiset vellomaan omaan liemeensä.
Tämä niille jotka vielä suostuvat kuuntelemaan. Seuraavan kerran kun vastaanne tulee houkutteleva uusi tutkimustieto, miettikää seuraavia asioita:
1. Miten tulos esitetään?
Vedotaanko uutisessa tunteisiin? Onko mukana valkotakkinen mies, jolla on kumma tarve lisätä nimensä eteen "Dr.". Mollataanko uutisessa joko lääketiedettä, kilpailijoita tai molempia? Jos näin on, kyseessä ei ole hyvä tiedeuutinen.
2. Kuka tutkimuksen teki? Missä tutkimus tehtiin?
Onko tutkimuksen tekijällä tarvittava pätevyys? Hyvään tiedejournalismiin kuuluu mainita ainakin yliopisto ja joko mukaan laitetaan linkki alkuperäiseen tutkimukseen tai lähde mainitaan jutun lopussa lähdeviitteissä. Valitettavasti on myös tapauksia, joissa huijarit ovat käyttäneet oikean tutkijan nimeä ja kuvaa luodakseen uskottavuutta. Tiedän, tämä ei ole helppoa.
3. Yrittääkö joku hyötyä rahallisesti uutisella?
Jos haluat rikastua, tiede ei ole sinua varten. Tiede on hidasta, hermoja raastavaa ja epäkiitollista. Jos tutkimuksen takana on yritys, jonka myyntiä tutkimus edistää, juttu haiskahtaa.
4. Onko uutinen "liian hyvä"?
Jos uutisessa hehkutetaan, että nyt löydettiin mullistava hoito syöpään/Alzheimerin tautiin/ikääntymiseen, älä usko. Sanat "sensaatio" ja "ihme" eivät kuulu tieteeseen. Tiede ei tuota helppoja ratkaisuja. Joka muuta väittää, valehtelee.
Tulipas taas avauduttua. Kai minäkin saan kertoa tunteistani?
-Ninni
P.S. Jos Trumpin tiede-twiitit ärsyttävät, kokeile tätä sivustoa: http://trumpvsscience.com/
Aiempi karonkka-aiheinen postaus on saanut sen verran paljon lukukertoja, että jatketaampa väitösteemalla. Tämän aiheen nosti myös pinnalle ryhmäläisemme viime perjantainen väitös, jossa pääsin taas todistamaan tätä etikettishowta. Tässä siis tarkemmin selitettynä koko väitöstilaisuuden kulku ja etiketti, ainakin kuten se Oulussa lääkiksen väitöksissä menee.
Yleisölle ei ole pukeutumisen suhteen vaatimuksia, joskin siisti asu on suositeltava ja jotain juhlavampaakin (esim. miehillä puvun) voi pukea päälle halutessaan. Väitös alkaa vartin yli ilmoitetusta ajasta eli se kuuluisa akateeminen vartti tulee mukaan. Paikalla on silti hyvä olla ajoissa. Väitöksen kieli päätetään väittelijän ja vastaväittelijän kesken jo ennen väitöstä. Väitöstilaisuudessa on jaossa painettuja väitöskirjoja kaikille sen haluaville.
1. Kustos, väittelijä ja vastaväittelijä viimeisenä saapuvat saliin. Yleisö nousee seisomaan. Vastaväittelijä asettuu vasemmalle, kustos keskelle ja väittelijä oikealle salin etuosassa. Kustos avaa virallisesti väitöstilaisuuden ("Oulun yliopiston tutkijakoulun nimeämänä kustoksena...").
2. Väittelijä pyytää vastaväittelijää ja kustosta siirtymään yleisön joukkoon lektion ajaksi ja näin he tekevätkin. Samalla kun vastaväittelijä ja kustos istuvat, voi yleisökin istua. Väittelijä pitää väitöksensä aiheesta noin 15-20 min kestävän, suomenkielisen yleiskatsauksen - lectio praecursorian. Lektion lopussa hän pyytää vastaväittelijää esittämään "ne huomiot, joihin kokee väitöskirjan antavan aihetta."
3. Vastaväittelijä ja kustos siirtyvät salin etupuolelle ja kustos istuu (vastaväittelijä ja väittelijä jäävät vielä seisomaan). Väittelijä kuuntelee vastaväittelijän tekemän yhteenvedon, jonka lopussa todetaan jotakuinkin: "Käymme nyt lähemmin tarkastelemaan väitöskirjan aihetta", jolloin molemmat istuvat ja varsinainen keskustelu alkaa. Tämä kestääkin sitten yleensä 1+ tuntia.
4. Kunhan väitöskirjasta on jaappastu tarpeeksi, nousevat väittelijä ja vastaväittelijä seisomaan. Vastaväittelijä lukee yhteenvedon väitöskirjasta (tässä mainitaan esim. väitöskirjan sivumäärä ja monentenako kirjoittajana väittelijä on julkaisuissa jos kyseessä on artikkeleihin perustuva väitöskirja) ja ilmoittaa suositteleeko väitöskirjaa hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Lähes poikkeuksetta itse väitökseen asti päässeet väitöskirjat hyväksytään ja joskus hyväksyntä voi vielä tapahtua "suosituksin" (englanniksi "with honors"), mikä tarkoittaa että väittelijä on tehnyt ihan helkutin hyvän väitöskirjan.
5. Väittelijä pyytää yleisöä esittämään kysymyksiä, jotka kokevat aiheellisiksi. Yleensä näitä ei tule - Jos tulee niin kysymyksen esittäjä pitää myös kutsua karonkkaan, mutta tästä kutsusta on kieltäydyttävä kohteliaasti. Weird, huh?
6. Kustos ilmoittaa väitöstilaisuuden päättyneeksi ja vastaväittelijä, väittelijä ja kustos poistuvat salista päinvastaisessa järjestyksessä kuin tulivat sisäänkin. Yleisö saa poistua vasta heidän jälkeensä. Väitöksen jälkeen on yleensä tarjolla väitöskahvit.
Karonkasta perjantailta, kuva Ehsanul Hoque Apu.
PS. Jos ei keksi muuta lahjaa väittelevälle niin suosittelen hommaamaan lahjakorttia tohtorihatun ostoa varten, ovat nimittäin tyyriin puoleisia (>500 eur Suomesta ostettuna) - varsinkin jos väittelijä aikoo pyrkiä tutkimuspuolella jatkamaan.
Nämä pari viimeviikkoa ovat olleet tosi väsyttäviä. Jotkut tätä blogia lukevat ovat ehkä saattaneet nähdä minut pelaamassa sählyä tai lentopalloa ja ehkä muistavat, että olen, noh, aika tohelo kentällä. Mutta en ole ikinä tuntenut olevani niin huono missään kuin, mitä olen tällä hetkellä ollut labrassa ja niillä parilla kurssilla, joilla olen ollut. Ja tiedän, että en oikeasti ole huono, mutta teen vain vaikeita juttuja ja ne jutut on aluksi vaikeita ennen kuin opin ne. Täytyy vain sanoa, että tutkimus on ihan älyttömän vaikeaa ja tiedän kyllä, että sen kuuluu olla vaikeaa (muutenhan kaikki asiat olisi jo löydetty).
Syksyinen Haga-puisto
Lisäksi tunnen olevani hieman yksin näiden tunteiden kanssa, sillä en tunne ketään toista tohtoriopiskelijaa täällä kovinkaan läheisesti ja en halua olla sosiaalisesti poikkeava ja ottaa puheeksi kahvipöydässä "hei, mites teillä muuten? tuntuuko koskaan, että ootte ihan älyttömän surkeita siinä mitä teette? Siis en tarkota, silleen vaan vähän vaan silleen ihan älyttömän". Tilannetta ei todellakaan helpota myöskään se, että on ollut aika shokki muuttaa ympäristöstä, jossa on valtavat sosiaaliset tukiverkot (poikaystävä ja opiskelukaverit) lähes tyhjän päälle, jossa usean kuukauden yrittämisen jälkeen olen onnistunut saamaan ensimmäisen kaverin, joka ehdottaa itsekkin tapaamisia. Valitettavasti tämä kaveri on täällä vain vaihdossa ja on lähdössä pois Tammikuussa.
Pari päivää sitten istuin bussissa ja päätin googlata "tips for new PhD students" ja ilahduin, kun löysin tämänblogikirjoituksen ja hoksasin, että tämä onkin ihan yleinen aloittelevan väikkäriopiskelijan ongelma! On siis ihan yleinen ongelma, että vaikka on yrittänyt suunnitella ja opetella aikatauluttamaan juttuja jo monta kuukautta se ei siltikään suju. Ja ei tietenkään suju, sillä tutkimusta ei voi aikatauluttaa samalla tavalla kuin jotain opiskeluprojekteja tai harjoittelu, jotka joku on suunnitellut valmiiksi niin, että ne voi toteuttaa kyseisessä ajassa. Lisäksi jutut menee pieleen. Vietin eilen neljä tuntia labrassa (Sunnuntaina) pipetoiden soluja kuoppalevyille, vain tajutakseni tänä aamuna, että olin laittanut miljoonaan pilkun väärälle kohdalle ja niinpä soluja oli jokaisella kuopalla 10 kertaa vähemmän, ja kaikki työ oli mennyt hukkaan, enkä saannut tämänpäiväistä koetta tehtyä. Vähän ärsytti, mutta tulipa hoksattua taas kerran, että olisi ehkä voinnut vaan levätä koko Sunnuntain ja ehkä olisin ollut vähän keskittyneempi ja skarpimpi tänään.
Tiedän, että tämä saattaa ehkä kuullostaa tosi masentavalta postaukselta, mutta jos jollain muulla sattuu olemaan sama tilanne, niin hei et ole yksin. Lisäksi, jos joku on astumassa lähiaikoina väikkäriopiskelijan saappaisiin, niin saatat ehkä kuvitella, että "nyt on tärkeää keskittyä töihin ja siihen, että opin jutut nopeasti ja mietin sitten muuta elämää ja arkea, kun nämä työjutut alkaa sujua." En tajunnut miten hankalaa arkielämän hallinta voi olla, kun muuttaa ulkomaille. Työmatka vie oikeasti aika paljon aikaa päivästä. On vaikea ehtiä hoitaa asioita, jos työpäivä venyy. Alussa oli esimerkiksi tosi vaikeaa löytää tarpeeksi aikaa ruoanlaitolle ja söin (ja välillä syö edelleenkin) lounaaksi Felixin pakastepiirakoita. Kaupassa käyntiin meni älyttömästi aikaa, puhumattakaan siitä, että pitää kokata ja syödä ja miettiä myös, mitä syödä lounaaksi seuraavana päivänä. Lisäksi helpottaa ihan älyttömästi, jos on sosiaalista elämää.
Kaikesta tästä valituksesta huolimatta, en halua että kenellekkään jäisi sellainen mielikuva, että tämä olisi ihan surkeaa. Olen silti tosi innoissani tämän hetkisestä projektista ja sitä on tärkeää tutkia. Kun pääsen (toivottavasti pian) siihen vaiheeseen, että alan saamaan kunnolla tuloksia, se tulee olemaan jännää! Lisäksi minulla on ollut aikaa tehdä myös kivoja juttuja. Tein esimerkiksi viikonloppumatkan Roomaan ja olen pelaillut sulkapalloa, kokeillut joogaa ja käynyt Halloween-bileissä :) Lisäksi aina piristää päivää, kun kuulee kuulumisia Suomen kavereilta tai perheeltä. Toivottavasti voin muutaman kuukauden päästä kirjoittaa uuden postauksen siitä, miten tästä tuskallisesta vaiheesta pääsee yli ja miten stressin kanssa oppii elämään.
