tiistai 25. huhtikuuta 2017

Vieraskynä: Vaikeuksien kautta voittoon – mun vaihtoon lähtöstoori

Hallo!

Mää mietin pitkään, että haluunko tehä postausta, jossa kerron mun vaihtoon lähtötarinan. Ku siis, asiat ei todellakaan mennyt helpoimman kautta tai ohjeiden mukaan. Mää tein kaiken viime tipassa ja täyttelin jokaisen englannin kielisen (ja pari suomenkielistäkin…) nettilomakkeen väärin. Mutta loppujen lopuksi mut hyväksyttiin vaihto-opiskelijaksi Würzburgin yliopistoon, sain kämpän ja muutaman mutkan kautta sain liitettyä oikeat liitteet kaikkiin nettilomakkeisiin. Täällä mää oon Saksassa, kokonainen lukukausi opiskelua ulkomailla edessäpäin ja oon tosi onnellinen :)

Mun vaihtoon lähtöprosessi alkoi toukokuussa 2016 eli noin vuosi sitten. Meillä oli Tuomon pitämä kandi-info kakkosvuoden biokemian opiskelijoille ja tuossa infossa Tuomo kertoi kolmannen vuoden opinnoista ja myös kansainvälisen opiskelijavaihdon mahdollisuudesta. Tuon infon jälkeen olin tosi motivoinut ja inspiroitunut mun opinnoista, kandista, valmistumisesta ja ehkä myös jo tulevaisuudessa häämöttävästä urasta. Tuon infon jälkeen tein myös sen päätöksen, että lähden kevääksi 2017 vaihtoon. Mulla ei ollut harmainta hajua vaihtoyliopistosta, mutta samana iltana kirjoittelin intoa puhkuvan mailin tiedekuntamme kv-koordinaattorille, jossa kerroin, että ”mää haluan vaihtoon, auta mua.”

En halua kertoa liikaa mun yksityiselämästä, mutta kevät 2016 oli mulle jotenki opintojen ja henkilökohtaisen elämän suhteen rankka ja se sai mut ajattelemaan, että mitä mää haluun tehdä mun elämällä tai mihin suuntaan haluan mun opintoja viedä. Musta tuntui, et mun elämä polki paikallaan Oulussa ja halusin saada siihen lisää sisältöä ja kokemuksia. Lisäksi mää olin suorittanut Oulussa pääsääntöisesti vain kandin tutkintoon pakollisia kursseja niin biokemialta kuin kemialta ja bilsalta, joten musta tuntu, että en ollut päässyt opiskelemaan oikeasti itseäni kiinnostavia kursseja tai, että mun Luk-tutkinnosta tulisi jotenkin persoonaton. Mun mielestä näihin molempiin aatoksiin ratkaisuna oli opiskelijavaihto: ulkomaille muutto antaa mulle mahtavia kokemuksia sekä kasvattaa mua ihmisenä ja ulkomailla suoritetut opinnot varmasti näyttävät hyvältä mun kandin papereissa sekä cv:ssä. Vaihto-opinnot Saksassa tekee mun tutkinnosta hieman persoonallisemmalta ja siltä, että olen motivoinut ja opiskellut niitä asioita, jotka mua itteä kiinnostaa.

Vaihtoon hakeminen lähti kunnolla liikkeelle joskus lokakuussa 2016. Siinä syksyn aikana tutustuin tiedekuntamme eri vaihtoyliopistoihin. Würzburgin yliopistolla oli tosi selkeät ja kauniit nettisivut, josta oli helppo löytää millaista tutkimusta täällä tehdään ja millaisia kursseja on tarjolla. Mää oonkin vitsaillu, että valitsin vaihtokohteeni ainoastaan nettisivujen perusteella :D Mutta jo siinä nopean selailun aikana löysin muutamia kiinnostavia mikrobiologian kursseja, joten päätin hakea tänne vaihtoon. Lisäksi Oulusta biokemialta ei ole lähtenyt vuosiin tai jopa koskaan vaihtoon opiskelijoita Würzburgin yliopistoon ja mää halusin jonkun sellaisen kohteen missä muut eivät ole aijemmin olleet.
Syksy meni solemoven vaihtohakulomaketta ja erasmus+:n Learning Agreementtia täytellessä. Vaihtohakemuksen deadline Würzburgiin oli 15.1. ja mulla oli jalohaave saada kaikki vaihtojutut valmiiksi ennen joululomaa. Vaihtoon lähtöprosessi oli lähtenyt rullaamaan hyvin ja mää olin kertonut mun opiskelukaverille ja sukulaisille, että enää keväällä mua ei Suomessa nää. Mulla oli suunnitelmana viimeistellä kandi tammikuussa ja sitten helmikuussa lähteä vaihtoon Saksaan, niin kuin kaikki muutkin vaihtarit tekee, jotka ovat kevätlukukaiden vaihdossa.  Eräänä joulukuisena iltapäivänä mää olin lääkiksen kirjastossa opiskelemassa final examinationia varten ja meidän kv-koordinaattori Jari soitti mulle. Jari sano, et ”ookko huomannu, että Saksassa alkaa kesälukukausi vasta huhtikuussa, et jos nää haluut sinne Würzburgiin vaihtoon nii sää oisit sit kesän Saksassa.” Määhän en ollut tätä huomannut ja meinasin alkaa itkeen sielä kirjastossa sen puhelun aikana.  Me sit sovittiin kv-koordinaattorin kanssa, että mää mietin tän rauhas, että mitä teen. Ei tullu enää sen jälkee final examinationiin luvusta mitään.

Mulla alkoi pyörimään kaikki vaihtoehdot mieles, et siis pitäskö mun vaihtaa mun vaihtokohdetta esim tuttuun ja turvalliseen Wieniin vai pitäskö mun vaa unohtaa koko homma ja jäädä kevääksi Suomeen. Mää en oo oikeestaan ollenkaan matkustellut mun elämän aikana. Mää en oo ees koskaan käynyt Virossa. Niin koko ton syksyn ajan mu pelotti ja jännitti hirveesti, et mite mää tuun pärjäämään, saanko mää kavereita ja kestääkö mun talous pitämään mun kämppää Oulussa vaihdon ajan. Suurin ongelmahan tässä oli se, että mää en pysty olemaan kesää töissä, jos mää oon kesän vaihdossa Saksassa. Millä mää sit elän syksyn? Sen puhelun jälkeen mää olin ihan valmis luovuttamaan ja unohtamaan haaveet vaihto-opiskelusta.

Mää mietin tätä joululoman ajan ja tulin siihen tulokseen, että kyllä mää teen sen, kyllä mää lähden kesäksi vaihtoon Saksaan. Mää tulin siihe tulokseen, että tää on niin mahtava tilaisuus saada uusia kokemuksia ja kansainvälistyä opintojen aikana, että miksi mää en hyödyntäisi sitä. Meijän koulutusohjelmassa vaihtoon lähteminen on tehty opintojen etenemisen kannalta niin helpoksi, että tyhmäähan se ois vaan pysyä arkana Suomessa. Vaikka mää en pystyiskään olemaan kesätöissä, niin biokemia on niin kansainvälinen ala, että tää mun vaihto ja koko kesän opiskelu Saksassa on niin hyvä investointi mun tulevaisuutta varten, että kyllä mun kannatti tää tilaisuus hyödyntää.

Jouloman jälkeen marssin kv-koordinaattorin toimistoon ja kerroin mun päätöksestä. Tässä vaiheessa elettiin jo tammikuun toista viikkoa eli se deadline 15.1. alkoi jo kovasti häämöttää. Mää täyttelin Learning Agreementin loppuun ja sen jälkeen mun nominaatio lähetettiin Saksaan. Würzburgin yliopistosta lähetettiin mulle maili, jossa luki tieto mun hyväksymisestä vaihtariksi ja muutama muu tärkeä juttu. Mailissa luki, että mun piti nimittäin hoitaa ennen sitä 15.1. tuhat ja yksi asiaa mm. lähettää asuntohakemus, ilmoittautua saksan intenssiivikurssille, ilmoittautua läsnäolevaksi Saksaan yliopistoon ja maksaa lukukausimaksu. Se oli varmaan perjantai 13.1. kun mää istuin mun läppäriin ääreen moneksi tunniksi ja aloin setvimään tuota lomakehelvettiä. Mielenterveyshän siinä meni ja taas jouduin lähettämään lomakkeita moneen kertaan virheellisten liitteiden takia, mutta mää sain hoidettua kaikki tarvittavat asiat lyhyellä aikataululla ja pääsin lähtemään vaihtoon.

Mää sain edullisen kämpän hyvällä sijainnilla Saksasta, pääsin rekisteröitymään yliopistoon ja nyt mää oon täällä Saksassa. En oo katunut hetkeekään, että tein sen vaikeen päätöksen ja lähdin kokeilemaan siipiäni maahan, jonka kieltä en puhu ollenkaan. Siitä lähtien, ku lentokone laskeutui Frankfurtin kentälle mää oon ollut pelkkänä hangon keksinä ja super onnellinen mun päätöksestä. Kaikista epätoivon hetkistä ja yöllisistä itkuista huolimatta tää koko vaihtoon hakemis- ja lähtöprosessi on opettanut mulle paljon. Mun vaihto on vasta alkumetreillä, mutta oon jo nyt sata varma, että tää tulee oleen yks mun elämän parhaimmista kokemuksista.

Mää rohkaisen jokaista lähtemään vaihtoon tai menemään töihin ulkomaille. Jos tälläinen arka maatalon tyttö uskalti lähtee vaihtoon, niin kyllä uskallat sääkin :)

Eppu

Mun kandi-&vaihtolaiffia voi seurata parhaiten seuraavista somekanavista:
ig: eppuuu_

sc: eppuuuu

1 kommentti:

  1. Vähän jälkeenpäin tulee kommentti, mutta tosiaan, kuten Eppu jo totesi ja rohkaisi, niin kannattaa lähteä vaihtoon, jos yhtään kiinnostaa! En ole kuullut vielä kenenkään vaihdossa käyneen sanoneen sen olleen turha reissu! T. Wien 2013

    VastaaPoista