Year 2016, why are you so mean to us?

Vuosi 2016 on ollut ihan perseestä - ainakin jos uskoo internetin keskustelupalstoja. Paljon tunnettuja ja rakastettuja viihdemaailman tähtiä on kuollut, USA:n presidentinvaalit ei menny ihan niinku odotettiin, Syyrian kriisi ei ota helpottaakseen, terroristeillä on pitäny kiirettä ajaa rekkoja väkijoukkoihin jne.

Justin Trudeau, kuva Mememaker.net-sivustolta.

Mutta mitä mieltä me kirjoittajat ollaan? Onko vuosi 2016 ollut niin paska kuin internetin anonyymi massa väittää ja voisiko vuosi 2017 olla yhtään parempi? Let's hear it.

Henu

Vaikka olenkin ehkä henkilökohtaisesta elämästäni valittanut aika lailla tämän vuoden aikana, niin sanoisin kuitenkin, että kaikenkaikkiaan 2016 on ollut ihan hyvä, vaikkakin vaikea vuosi. Olen oppinut ihan älyttömästi uusia asioita tämän vuoden aikana ja ainakin olen ottanut ensimmäisen askeleen kohti uraa tutkijana.

Tänä vuonna olen sanonut hyvästit Oululle ja muuttanut Tukholmaan, Täytyy kyllä sanoa, että Histonia, poikaystävää, perhettä ja yleisesti ottaen vanhoja sosiaalisia ympyröitä on ollut kova ikävä. Olen kokenut tämän lisäksi työelämään sopeutumisen hankalaksi. Palaan takaisin labraan loppiaisen jälkeen ja innostus on taas palautunut labrahommiin ja odotan innolla, millaisia tuloksia saan ennen joulua tekemistäni kokeista. Alan kirjoittelemaan gradua valmiiksi helmikuun loppupuolella ja silloin saatan ehkä kertoa vähän enemmän siitä, millaista tutkimusta teen.

Yhteenvetona voisin sanoa henkilökohtaisesta elämästä, että toivon vuoden 2017 olevan parempi ja ainakin rennompi kuin 2016. Haluaisin toivottaa kaikille mukavaa vuotta 2017 :)

Niina

Minulla ei ole suoranaisia idoleita, mutta muutama todella hieno näyttelijä kuoli tänä vuonna - viimeisimpänä Carrie Fisher. Huoh. Sitten maailma on menettäny joukon "anteeksi kuka?" henkilöitä.

Henkilökohtaisella tasolla tämä vuosi ei ollut ihmeellinen. Ja ei, häät eivät tehneet siitä sen ihmeellisempään, ei ollut taikaa siinä hetkessä. Kivat oli juhlat, mutta elämä jatkuu. Tämä vuosi vain eteni vauhdilla! Kirjoitan vieläkin välillä vahingossa vuosiluvun 2015.

Olen ehkä vähän pettynyt aikaansaannoksiini. Töissä on ollut viivytyksiä ja kaikki kotiprojektitkin laahaavaat suunnitellusta. Mutta jotkin asiat ovat sentään paremmin. Olen alkanut vähän paremmin hahmotamaan mitä tulevaisuudelta haluan. Olen päässyt seuraamaan lähempää yliopistopolitiikkaa, enkä ole ihan varma pidänkö siitä. Minua mietityttää myös yliopistojen rahoitustilanne. Mahtanneeko se parantua ennen väittelyäni vai pitäisikö pedata lähtöä ulkomaille. Toisekseen, minun on entistä tarkemmin pohdittava seuraavaa siirtoa myös tuon siipan kannalta - puhumattakaan nyt hypoteettisesta jälkikasvusta. Onneksi tässä on vielä aikaa. Koetan valmistautua moneen vaihtoehtoon käymällä sekä yliopistouraa että yksityistä puolta hyödyttäviä kursseja.

Vuosi 2017 on varmaan minun kohdallani samanlainen kuin 2016. Siinäpä se menee töitä paiskien :)

Memmu

Vuosi 2016 oli mielenkiintoinen ja tunnerikas vuosi. Alkuvuonna muutin Oulusta Kajaaniin projektitutkijan töihin ja valmistuin vihdoin maisteriksi. Muuttaessa Histonin (pienet ja) lämpimät piirit vaihtuivat kotikaupungin muutamiin vanhoihin kavereihin ja uuteen työporukkaan, samalla aloitin salibandyn uudelleen. Tuli siis aikamoinen sosiaalinen muutos, sekä töiden että kaveriporukan osalta. Onneksi tätä pehmittämässä oli oman suvun sosiaalinen turvaverkko. Vuoden edetessä tutustuin uusiin ihmisiin ja sain uusia kavereita, tietenkään unohtamatta Oulun kaveriporukkaa, jota aina välillä kävin morjenstamassa. Töissä sain ja uskalsin vastaanottaa vastuuta - huomasin, että kyllä minä osaan ja pystyn tähän, olen täysin kykeneväinen tutkijan töihin ja välillä jopa yllätin itseni. Työelämässä on paljon asioita, joita ei opiskelujen yhteydessä opi, mutta onneksi ne ovat sellaisia nopeasti sisäistettäviä ja loogisia [toim. huom. on toki myös epäloogisia]. Muutamia jänniä asioita, joissa sain olla mukana, olivat Kajaanin Tutkijoiden yö ja Helsingissä järjestetty ikäihmisten parissa työskentelevien koulutusseminaari, joihin olin tehnyt tieteellisen posterin. Varsinkin jälkimmäisessä tapahtumassa huomasin olevani aika hyvä small talkkaamaan ;) vaikka itse posterin esittämisen ytimekkyys on vielä vähän harjoittelun takana (muista aina yleisö kenelle puhut)! Henkilökohtaisella puolella vuoden kohokohtia olivat (badamtsihh) lomat *:D*! Kävin elokuussa kahden viikon Interrailillä ja lokakuussa kävelemässä Pienen Karhunkierroksen ensilumen aikaan.

Yksi vuoden kohokohta; Pieni Karhunkierros

Päätin jo viime syntymäpäivänäni, että vuodesta 2017 tulee minun vuosi. The year of my life. Optimistina on hyvä lähteä uuteen vuoteen, vaikka muutoksen tuulet puhaltavat jälleen. Uuden vuoden lupauksia en uskalla liiemmin tehdä, mutta kanssakirjoittajille lupaan olla jälleen hieman aktiivisempi blogin suhteen :) Viimeisin oikea panos taisi olla Pyhäinpäivän aikaan, kun yritin rekrytä Histonin fukseja kirjoittamaan vieraskynää - mutta taitavat olla vielä vähän ujoja ;/

Krista

Maailman tuulet eivät ole mua juuri hetkauttaneet - En osaa fanittaa täysillä, terrorismi ja sota herättävät lähinnä surua ja turhautumista (ymmärrän todella huonosti uskontojen takia meuhkaamista ylipäätänsäkään) ja jenkkiläkin on aika kaukana. Vähän kyllä pelottaa USA:laisten ja brittitutkijoiden rahoituksen ja liikkuvuuden puolesta näin Trumpin ja Brexitin jälkimainingeissa. Henkilökohtaisesti olen miettinyt tulevaisuutta ja uraa: Huomasin kesällä tykkääväni ohjaamisesta sekä neuvomisesta ja oikeastaan pidän esitelmien järjestämisestä, joten toivon että pääsen joskus vielä kokeilemaan myös opettamista. Olen pikkuhiljaa myös kehittänyt kiinnostuksen tiedejournalismia kohtaan, osittain tämän blogin kirjoittamisen kautta, joten saatan hyvinkin käydä jonkin kurssin Tiedeviestinnän maisteriohjelman (TIEMA) puolelta ihan mielenkiinnosta. Ehkä tätä kautta voi myös luoda itselleen uraa (ja lisätienestiä tarvittaessa)?

Vuoden 2017 suhteen olen varovaisen toiveikas: Todennäköisesti nimeni löytyy vuoden lopussa jo kahdesta artikkelista ja uusien laboratoriokokeiden pariinkiin pääsen jo heti vuoden alkupuolella (niitä sitte paahdetaankin menemään seuraavaan artikkeliin asti). Opintoja käyn vain satunnaisesti. Rahoitusta on haettu uusille projekteille sen verran ahkeraan, että eiköhän sieltä jotakin tule (mitään varmaa ei kyllä ole vielä). Väitöksiä (ja karonkkoja tietenkin myös!) pitäisi olla tulossa ainakin kolme kappaletta, joten party on!

It is THAT time of the year again!

Joulu! Aika jolloin otetaan joulupukista mallia vatsakummun kasvatuksessa, ihmetellään Petteri-poroon johtanutta jalostusprosessia (vaiko sittenkin mutaatio, hmm-m) ja päivitetään labrapäiväkirja vihdoinkin ajantasalle.

Näin joulun alla kannattaa myös muistaa, että tutkimus ei ole aina niin vakavaa ja vilkaista isojen julkaisijoiden joulunumeroita. Niistä löytyy hyvin ajoittain ajankohtaisia ja kieliposkessa toteutettuja tutkimuksia, kuten tämä vuonna 2012 julkaistu tutkimus siitä miksi Petterin nenä hohtaa. Tänä vuonna BMJ on julkaissut mm. tutkimuksen tieteellisen spämmin määrästä ja siitä, miten Pokemon Go on vaikuttanut ihmisten liikkumiseen (katso video alta!). 

Muistakaa vältttää ylensyöntiä ettei porokarsinooma (hikirauhasten pahalaatuinen kasvain) iske! Näillä vinkeillä höystettynä koko BioPeople-blogin kirjoittajakaarti toivottaa

 Rauhallista joulua ja mahtavaa uutta vuotta!

Avautumispostaus 4: Yliopisto ei ole ammattikorkeakoulu

Kyllä minä mieleni pahoitin. Tai oikeastaan vatutti niin penteleesti, että kirjoitan taas avautumispostausta.

Tällä kertaa sappea kiehautti Kuopion Kaupunkilehden uutinen, jonka voit lukea täältä (sivu 4-5).

Lyhyesti: Itä-Suomen yliopiston tietojenkäsittelytieteenopiskelijat tekivät vastikään kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle yliopiston ja ammattikorkean välisestä sopimuksesta, jossa tietojenkäsittelytieteen pakollisia kursseja opetetaan ammattikorkean puolella. Jopa 50 opintopistettä pakollisia kursseja saattaa tulla ammattikorkean puolelta.

Asia ei sinänsä ole täysin uusi, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen lähentymisestä on uutisoitu usean viimeiset kaksi vuotta, esimerkiksi täällä, täällä, täällä ja Itä-Suomen yliopistoa koskien esim täällä. Jotenkin olen vain onnistunut tuudittautumaan mielikuvaan, että kyseessä olisi lähinnä opetustilojen tehokäyttö ja ehkä joku kielikurssi.

Mutta että 50 opintopistettä! Se on melkein yksi lukuvuosi!

Tämä ei ole hyvä kummankaan kannalta. Yliopistolle ja ammattikorkeakoululle on määritelty eri tehtävät, eikä niitä ole mitään tarvetta sekoittaa.

Tieteentekijöiden liiton lausunnossa asia muotoiltiin hienosti näin: 

"Ammattikorkeakoulujen tehtävänä on huomioida työelämälähtöiset tarpeet tutkintokoulutuksessa sekä keskittyä alueiden elinkeinorakennetta uudistavaan ja kehittävään soveltavaan tutkimukseen, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan sekä käytäntöä palvelevaan opetukseen. Ne tuottavat uutta työvoimaa, yrittäjyyttä ja toimivat jo työelämässä olevien ammattitaidon kehittäjinä sekä ylläpitäjinä."

"Yliopiston tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta ja tieteellistä ja taiteellista sivistystä sekä antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta ja tieteellistä jatkokoulutusta."

Otetaanpa käytännön esimerkki. Kuvitellaan että teen yliopistolla syöpätutkimusta. Väitöskirjassani tutkin syövän mekanismeja ja huomaan että se erittää vereen molekyyliä X, jota voitaisiin käyttää biomarkkerina syövän levinneisyyden arvioinnissa.  Tämän tiedon nappaa ammattikorkeakoulun opiskelija opinnäytetyössään kehittelee prototyypin testiliuskasta, josta joku yritys vuorostaan jalostaa valmiin tuotteen. Eli kumpikin taho tekee erilaista, mutta yhtä arvokasta työtä. Saavuttaaksemme tuloksia minä ja tuo amk-opiskelija tarvitsemme täysin erilaista opetusta.

 

Näin tohtoriopiskelijana en voi olla miettimättä, että pystyykö yliopisto täyttämään enää tehtäväänsä, jos opetusvastuu annetaan muille.

-Ninni

P.S. "Ei ole syytä epäillä kumppanuuden laillisuutta". Just.

Suomi 99v - Wuhuu!

Itsenäisyyspäivän jälkilämpöjen kunniaksi kokosimme asioita, joita ulkomaiset kollegat ja kaverit ovat Suomesta kommentoineet. Onnea 99-vuotias Suomi!

Ninni

Vähän yllättäen minulle on kiitelty paljon Suomen poliisia. Aika monet työkaverit tuleat maista, joissa poliisi ei vältttämättä ole ensimmäinen jolta pyydetään apua. Eräs portugalilainen neuvoi vaihtamaan kadun toiselle puolelle, jos poliisi kävelee vastaan... Suomalaisen poliisin läsnöolosta tulee kuulema turvallinen olo. "Plus they are damn hot guys"

Toinen mitä on kehuttu, tosin myös vähän moitittu, on vähäpuheisuus. Ensialkuun syntyy pieniä väärinymmärryksiä, mutta aika monet pitkään Suomessa olleet kiittelevät sitä että Suomessa osataan olla välillä hiljaa. Puheliaimmallikin italialaisella on joskus huono päivä, jolloin on mukavampi istua ihan hiljaa.

Viimeisimpänä tulee mieleen tietyt ruuat. Lohta ja muita kalaherkkuja kehutaan paljon ja Aurajuusto kelpaa nirsoimmallekin. tärkeimpänä pitää mainita yhteispohjoismaista kulttuuriperinnettä oleva pulla. Jokaiseen seminaariohjelmaan kuuluu osa "Coffee and pulla". Kukapa ei tykkäisi syödä korvapuustia kahvin kanssa?

Krista

Suomen luonto on ihmeellinen ja ihan mikä tahansa pellonreuna, järvenkulma tai matalaksi vedetty hakkuuaava käy ihmettelyn ja taivastelun kohteeksi. Vein kesän lopulla kaksi brassia ja yhden saksalaisen kierrokselle Sanginjoen riistapolulle (pituus noin 2 km), jonka alkupää on hyvinkin "luonnontilainen" (Lue: sellainen helvetinmoinen soistunut risukko, joka on kasvanut viimeiset 20 vuotta täysin hoitamattomana). Olisin kiroillut kovasti jos A) siellä ei olisi ollut polkua ja B) seurue ei olisi ollut niin haltioissaan. Siis silleen: "Oh wow, look!" *osoittaa jotain närettä ja räpsii hulluna kuvia*. Pysähdyimme myös noin puoleksi tunniksi syömään puolukoita, koska "Oh wow, you can eat these? Without cooking? Oh, so good!". Olihan tuo nyt ihan pirun herttaista ja varmasti todella erikoista heille (ilmeisesti kaikkialla ei ole metsiä joihin voisi mennä ihan noin vaan huvikseen tallustelemaan). Ehkä sitä myös oppii itekkin arvostamaan enemmän tuota luontoa samalla kun kuulee miten muualla maailmassa menetellään luonnon ja sen käytön kanssa.

Yleisesti ottaen mikään hirveän kirpeä (puolukka, karpalo jne) tai salmiakki edes etäisesti muistuttava ei mene kurkusta alas ulkkareilla. Tähän on kuitenkin yksi poikkeus ja se on pappilan hätävara, tuo yksinkertaisita yksinkertaisin jälkiruoka (as in, lado kuppiin keksinmuruja, puolukkahilloa sekä kermavaahtoa ja nauti). En tiedä mikä siinä on, mutta kyllä uppoaa! Samalla myös selvisi, että suomalaiset maitotuotteet ovat ilmeisesti aika hyvälaatuisia ja halpoja verrattuna muihin maihin. Esimerkiksi samanlaista rahkaa ja vaahtoutuvaa kermaa ei välttämättä kaikista maista saa.

Komppaan myös Niinaa, että hiljaisuudesta on meijän brassivahvistukset olleet ihan hyvillään. Kuulemma on hyvä, että voi välillä olla ihan hiljaa ja keskittyä vaikkapa kirjoittamiseen eikä tarvitse olla koko ajan keskustelemassa jostakin (yleensä ihmisistä) muiden huonetoverien kanssa. Ilmeisesti saa paljon paremmin aikaiseksi asioita.

Irvileuka ja kaksi muuta hyvää syytä yrittää välttää suusyöpää

Tällä kertaa ajattelin kertoa teille miksi kannattaa välttää suusyöpää sairastuminen. Samalla tämä teksti liittyy väikkärikurssiin: "Tutkijan tiedeviestintävalmiudet" (koodilla 920011J).

Irvileukaisuus

Tällä tarkoitan suusyövän päähoitomuotoa eli leikkausta. Suusyövän sijainnista ja levinneisyydestä riippuen joskus riittää vain paikallinen pehmytkudoksen poisto (esim. posken sisäpinnan poisto), mutta yleensä suusyöpä on jo levinnyt viereisiin kudoksiin kun se havaitaan. Silloin myös ympäröivää kudosta poistetaan leikkauksessa reilusti. Kuvitellaampa vaikka suusyöpä ikenessä, joka on jo levinnyt viereiseen leukaluun luukudokseen. Tällöin joudutaan myös poistamaan osa leukaa kokonaan. Tai vaikka suusyöpä kielessä, jolloin suuriakin osia kielestä joudutaan poistamaan. Yritäppä siinä sitte syödä, juoda tai puhua kun puolet leuasta tai kielestä puuttuu. Vielä jossain julkisella paikalla kun ihmiset tuijottaa. Eipä olekkaan yhtäkkiä niin helppoa tai mukavaa.

Olisin halunnut laittaa tähän kohtaan kuvan tuosta leikkauksesta, mutta... ne oli aika raadollisen näköisiä. Jopa minun kaikenlaista gorea ja ällöttävän outoa rakastava sieluni piti niitä pikkuisen turhan rankkoina julkaistavaksi täällä, joten ehkä se puhuu puolestaan. Mutta jos ihan välttämättä haluatte nähä ku joltain on puoli naamaa sekä kaulaa leukattu auki ja leuan tilalla on pala rautakehikkoa, niin googlatkaa vaan hakusanoilla "oral cancer surgery". 

Sen verran kyllä pitää sanoa, että plastiikkakirurgia on onneksi nykyään sen verran kovatasoista, että aika isotkin poistoleikkaukset saadaan korjattua luu- ja ihosiirteiden avulla niin, että suun normaali käytettävyys ja ulkonäkö saadaan palautettua. Mutta leikkaukset on silti laajoja ja vaativia sekä potilaalle että leikkaavalle kirurgille.

Huono selviytymisprosentti

Syöpä tappaa - ja toiset syövät enemmän kuin toiset. Näin vertailun vuoksi, esimerkiksi naisten yleisimmän syövän eli rintasyövän viiden vuoden selviytymisprosentti on jossain 90% tienoilla. Eli vain joka kymmenes rintasyöpäpotilas kuolee tähän tautiin viiden vuoden seurantajakson aikana. Suusyövällä vastaava luku on jossain 40-50% kieppeillä, parhaimmissakin arvioissa noin 60% kieppeillä. Eli puolet suusyöpään sairastuneista kuolee seuraavan viiden vuoden aikana. Se on vähän kuin kolikkoa heittäisi että selvitydytkö vai et. 

Rankat hoidot ja niiden sivuvaikutukset

...Mikä ei pitäisi yllättää ketään vähänkään syöpähoitoihin perehtynyttä tai syöpähoitoja läheltä seurannutta. Suusyöpää hoidetaan leikkauksen lisäksi sädehoidolla ja joskus mukaan lisätään myös kemoterapia. Tiesitkö että näiden hoitojen seurauksena voi esimerkiksi makuaisti heikentyä, suu kuivua ja pään alueen iholle tulla ekseemaa (tulehdullinen ihosairaus)? Eihän nämä nyt tapa, mutta eivät kyllä parannakkaan oloa (joskin nämä hoidot parantavat tietenkin ennustetta syövästä selviytymisen suhteen).

Tähän loppuun kai pitää sitte kertoa myös ne keinot joilla välttää suusyöpää, eli tässä tulee kompaktisti listana:

1. Älä tupakoi. Jos tupakoit niin lopeta. Ei, älä vain siirry tupakasta nuuskaan tai sähkötupakkaan vaan lopeta kokonaan. Piste.
2. Älä nuole tuntemattomien sukupuolielimiä (tai välttämättä tuttujenkaan). Niissä kun voi piillä HPV-virusta (human papilloma virus). Varsinki jos kyseessä on naispuoleinen tuntematon, koska tämä virus on just se sama, joka aiheuttaa kohdunkaulan syöpää.
3. Käytä alkoholia kohtuudella. Riski on suoraan riippuvainen alkoholin määrästä eli mitä enemmän juot niin sitä isommat ovat riskit. Älä varsinkaan yhdistä tätä tupakointiin, parempi jos et tupakoisi ollenkaan.
4. Puoli kiloa päivässä, plim plom! Kannattaa syödä ne kasvikset ja hedelmät sillä niiden syömättä jättäminen lisää riskiä sairastua suusyöpään noin 10-20% joidenkin arvioiden mukaan.
5. Korjauta huonosti istuvat tekarit. Mikä tahansa trauma, olipa se sitte huulien palaminen auringossa (UV-valo) tai huonosti istuvat tekarit, jotka hankaavat ikenet verille, altistaa muutoksille ja ajoittain nämä muutokset voivat lähtä huonolaatuiseen suuntaan.

Muutama muukin riskitekijä on löydetty, mutta ne ovat enemmänkin maaosakohtaisia: Aasiassa matkatessa kannattaa jättää ottamatta vastaan siellä tarjottu pieni nuuskapaketin tapoin maiskuteltava paan-paketti. Se sisältää kivan ja ei niin terveellisen kombinaation Areca catechu-puun pähkinää (tämä on se syöpää aiheuttava osa), kalsiumhydroksidia (tätä on mm. muurauslaastissa) ja tupakkaa käärittynä betelpippurin lehteen. Etelä-Amerikan matkoilla kannattaa juoda mate-tee, tuo paljon hehkutettu terveysjuoma, ihan vaan normimukista hieman jäähtyneenä eikä vetää metallipillillä tulikuumana suoraan kurkkuun.

BTW, netti ja varsinkin Youtube on täynnä hyviä puheita ja esitelmiä erilaisiin syöpiin liittyen, vilkaiskaa vaikka tämä esitelmä gynekologisista syöpätaudeista ja niihin liittyneistä väärinkäsityksistä vuodelta 2007.

Lisäluettavaa  mm.

Oral cancer foundation

Sankaranarayanan et al. (book chapter) Oral Cancer: Prevention, Early Detection and Treatment.

Torre et al. (2015) Global cancer statistics, 2012.

Tietotyön ihanuus ja kurjuus

Ongelmanratkaisua paineen alla

Tietotyö! Olin lapsena matemaattisesti lahjakas (ainakin haluan ajatella olleeni) ja tykkäsin kaikenlaisista tietokilpailuista ja yleensäkin oppia asioita. Näin on edelleen ainakin jälkimmäisen kohdalla - nykyään en enää voi yliopistotasolla väittää olevani matemaattisesti erityisen lahjakas. Ongelmien pohtiminen ja ratkaisun löytäminen tuo voiton ja tyytyväisyyden tunteen. Kun pulma vihdoin ratkeaa voi todeta olleensa alkuun yksinkertainen, kun ei heti huomannut ratkaisua, mutta olla ylpeä löytäessään sen. Haastava ajatustyö tuo suurimman tyydytyksen. Tämä oli yksi syy hakeutua tietotyöhön.

Sitten hieman niitä tietotyön varjopuolia, joihin opiskeluajat eivät valmentaneet. Kiire, stressi ja konkreettisen "tuotteen" puutos. Ok, myönnetään - olihan opiskeluaikoina kiirettä ja stressiä, mutta aina lopussa odotti palaute. Tällä tarkoitan joko tentin arvosanaa tai muuta palautetta kurssitehtävistä tai itse valmista kurssitehtävää. Tietotyössä aikaa kuluu ajatteluun ja asioihin perehtymiseen - tietenkin niistä voi tehdä ja tehdään muistiinpanoja yms. (jossain vaiheessa artikkeli kenties), mutta jos ei pääse vähään aikaan labraan, niin ainakin allekirjoittaneelle tulee erittäin tyytymätön olo itseensä. Huomaako kukaan työpanosta, jos ei ole esittää tuloksia labrakokeista? Ja vaikka huomaisikin, niin miksei itse voi olla tyytyväinen ennenkuin tiedon saa sovellettua käytäntöön? Otin tämän aiheen blogipostiin nyt, koska se tuntuu koskettavan ja painavan yllättävän monia, vaikkei kukaan lopulta ole asian kanssa yksin.

Tätä ns. näkymätöntä työtä pahentaa ennestään kiire ja hoidettavien asioiden pinoutuminen, joka synnyttää stressiä. Ajatustyötä on mukava tehdä ns. flow-tilassa, jolloin on itse kaikkein tehokkaimmillaan ja saa parhaat ideat (johtuen siitä, että yleensä työn haastavuus ja omat taidot ovat tasapainossa). Kiire ja stressi rikkovat flow-tilan tai estävät siihen pääsyn. Miten siis päästä eroon stressistä, kun kaikkialla puhutaan keskittämisestä, kustannustehokkuudesta, tehostamisesta, säästämisestä, tuloksista yms. bisnesmaailman jutuista? 

Kiireeseen vaikuttaa paljon priorisointi. Jokin aika sitten yliopistolla oli hyvinvointiviikko ja siellä oli puhuja Filosofian Akatemiasta, joka esitti hyvän työkalun (neliön) asioiden priorisointiin. Lyhyesti; kiireellisimmät ja tärkeimmät tulee tehdä ensin, ja kiireettömät ja ei tärkeät kannattaa hylätä viemästä turhaa muistitilaa. Heidän sivuillaan onkin blogipostaus, miksi on tärkeää osata myös päättää mitä jättää tekemättä. Muistakaa olla itsellenne armollisia, sillä jokaisella meistä on rajoitettu muistikapasiteetti, joka tulisi käyttää mieluummin niihin tärkeämpiin asioihin.

Täällä päässä ruutua löytyi ratkaisu stressin helpottamiseksi käsitöistä - tehdyn työn jälki näkyy heti! Muttei tälle stressinpoisto projektille tietenkään ole asetettu aikataulua. Myös äskettäin kirjoitettu Hesarin artikkeli antoi aihetta ajatteluun - tuleeko tyytymättömyys vain töistä vai myös yksityiselämän puolelta? Vaadinko nykyään itseltäni liikaa ja pyrin aina täydellisyyteen vaikka vähempikin riittäisi? Se selittäisi miksi välillä tuntuu niin vaikealta saattaa esim. blogiluonnokset loppuun, kun haluaisi tuottaa tähdellisempää tekstiä - vaan hei, tässäpä tämä, ihmiseltä ihmiselle. <3

Stressin purkua - kirjoneulesukat tulossa!

Rauhallisen ajattelun puolesta,
Memmu

PS: Joskus mietin, että olisi kiva, jos ajatuksista tulisi potterimainen vaalea nestenauha, jolla täyttää pienen pesuvadin. Vadin täyttyydestä (mistä näitä sanoja tulee) voisi sitten nähdä, kuinka ahkerasti on pohtinut asioita ja panostanut työhönsä. Vaan niin kauan kuin pysyn King's Crossin raiteen 9 ja 3/4 tällä puolella, niin täytyy löytää muita keinoja löytää tyytyväisyyden tunne. Lopussa kaikki ajattelu palkitaan :)

Avautumispostaus 3: Mistä tämä kaikki huuhaa tulee?

Vieläkö kerkeää valitusjunaan? Kyllä, Trump valittiin presidentiksi. Buhuu. Joku voi kysyä että kumpi on pahempi, koira joka paskoo omalle pihalle vai koira joka paskoo kaikkien pihalle.

Pitkästä aikaa tunnen tarvetta avautumispostaukselle. Tämä ei kuitenkaan johdu suoraan Trumpin presidenttiydestä, vaikkakin ongelma kulminoituu häneen.

Trump on laukonut melko tasapuolisesti kaikkia ärsyttäviä lausuntoja, mutta näin tutkijana korviin on särähtänyt erityisesti hänen mielipiteensä eri tieteen tosiasioista, kuten ilmastonmuutoksesta (kiinalaisten salajuoni) ja rokotteista (aiheuttavat tottakai autismia). Surullista kyllä, nämä mielipiteet eivät tunnu shokeeraavilta, vaan pikemminkin ikävältä ajan ilmiöltä, jota kuvaa parhaiten englanninkielinen ilmaisu "Feelings over facts". Tässä siitä esimerkki:

Videossa on haastateltavana yhdysvaltalainen rebublikaanipoliitikko Newt Gingrich. Keskustelu pääpiirteissään ja vapaasti käännettynä:

Toimittaja: Väkivaltarikokset ovat laskussa...
Newt Gingrich: Eipäs.
Toimittaja: Kyllä, tilastojen mukaan...
Newt Gingrich: Lyön vetoa että keskimääräisen amerikkalaisesta ei tunnu siltä että väkivaltarikosten määrä ei ole laskussa.
Toimittaja: Niin, heistä ei tunnu siltä, mutta tilastojen mukaan..
Newt Gingrich: Liberaaleilla on kaikenlaisia tilastoja, jotka varmaan ovat teoreettisesti oikein, mutta kansasta ei tunnu siltä.
Toimittaja: Tämä ei ole liberaalien taikuutta, tämä on FBI:n tilastoja
Newt Gingrich: Minun mielipiteeni on aivan yhtä oikea.
Toimittaja: Äänestäjistä tuntuu pahalta, mutta tämä on tilastollinen fakta.
Newt Gingrich: Poliitikkona toimin sen mukaan miltä ihmisistä tuntuu ja annan teikäläisten mennä teoreetikkojen mukaan.

Tutkijoita on jo jonkin aikaa huolestutanut valtamedian luoma kuva, että tiedevastaisuus on lisääntynyt ja tieteellisen tiedon sijaan luotetaan enenevässä määrin huuhaa-hoitoihin ja mutuiluun. Rokotekriittisyys lienee ainoa mitä on ruodittu lehdistössä asti. Mutta kuinka paha tilanne on Suomessa? Tieteen tiedotus -yhdistyksen  Tiedebarometri 2016 osoittaa, ettei ainakaan ihmisten kiinnostus tieteeseen ei näytä laskeneen - vaikka raportissa myönnetäänkin, ettei kiinnostus kuvaa luottamusta. Yhteiskunnan instituuteista yliopistoihin ja korkeakouluihin luotetaan kuitenkin kolmanneksi eniten poliisin ja puolustusvoimien jälkeen. Tiede ja tiedeyhteisö tulee heti näiden jälkeen. Suomalaisista tieteilijöistä ihmiset tietävät A.I. Virtasen, Leena Palotien ja Esko Valtaojan, mikä ei ehkä ole paljoa, mutta ei tiedettä tehdäkään kuuluisuuden vuoksi. Nämäkin tulokset ovat samassa linjassa aiempien vuosien kanssa. 

Miksi sitten viimeisen viiden vuoden aikana tuttavapiirissä on levinnyt epidemian lailla vaihtoehtohoidot ja suoranainen tieteen vastustus? Yksi biokemisti oli nähnyt apteekissa homeopatiatuotteita. Ouluun avattiin enkelikahvila. Puhumattakaan nyt yksisarvishoidoista. YKSISARVISHOIDOISTA

Tiedebarometrin mittauksista pisti silmään mielenkiintoinen asia: Raportin mukaan ihmiset saavat tieteellistä tietoa enenevässä määrin internetistä ja sosiaalisesta mediasta. Tässä on pieni ongelma. Internetissä on paljon hyvää ja sitä kautta pääsee painettua kirjallisuutta helpommin ja nopeammin käsiksi tiedejulkaisuihin. Valitettavasti ihmisten on välillä vaikea erottaa mikä uutinen on oikeaa tiedettä ja mikä satua. Nykyään kuka tahansa vähän tietokoneita ymmärtävä voi pistää pystyyn hyvin vakuuttavat nettisivut, joihin ihmiset haksahtavat.

Tämäkään ei tosin selitä niitä yksisarvisia.

Eikä siinä kaikki. Liityttyäni vastikään naamakirjaan pääsin mukaan murhekelkkaa, jossa monet työkaverini jo istuvat. Kaikkien meidän tuttavapiiriin kuuluu sinänsä kiva henkilö, joka tykkää postata uutisia kaikenlaisista ihmeaineista ja uskomushoidoista, jotka näkee huijaukseksi jo otsikosta. Tämä tuottaa minulle moraaliongelman: olenko tutkijana velvollinen huomauttamaan virheellisestä tiedosta, varsinkin jos sillä saattaa olla vaikutuksia toisen terveyteen? Jos joku hehkuttaa jotain sammal-ternimaito-sammakonkutukapselia, jonka pitäisi parantaa syövät ja astmat, pitäisikö minun oikaista väärinkäsitys? 

Jos näen ojaan ajaneen auton, velvollisuuteni on tarkistaa onko joku hädässä. Toisin kuin fyysisessä onnettomuudessa oleva, henkiseen ojaan ajanut ei kuitenkaan yleensä ilahdu avusta. Vastassa on yleensä sellaisia argumentteja kuin "Tämä on perinnetietoa", "Naapurin pikkuserkku parani tällä" "On tämä terveellisempi kuin lääkärin myrkyt" sekä henkilökohtainen suosikkini "Sinä nyt olen tuollainen lääkeyhtiöiden orja"

Lyhyesti: Silloin kun perinnehoidot keksittiin, ihmisten elinikä oli syystäkin huomattavasti alempi. Kuulopuhe ei ole fakta. Se joka toista haukkuu on itse se. Katso minua ja elämääni, näkyykö niissä likainen raha?

En tuomitse tyhmyyttä itsessään, mutta vapaaehtoisesti tyhmäksi jääviä ja tyhmyyttää muille levittäviä en voi sietää. Muutaman tyrmäyksen jälkeen tekee mieli jättää nämä ihmiset vellomaan omaan liemeensä.

Tämä niille jotka vielä suostuvat kuuntelemaan. Seuraavan kerran kun vastaanne tulee houkutteleva uusi tutkimustieto, miettikää seuraavia asioita:

1. Miten tulos esitetään?

Vedotaanko uutisessa tunteisiin? Onko mukana valkotakkinen mies, jolla on kumma tarve lisätä nimensä eteen "Dr.".  Mollataanko uutisessa joko lääketiedettä, kilpailijoita tai molempia? Jos näin on, kyseessä ei ole hyvä tiedeuutinen.

2. Kuka tutkimuksen teki? Missä tutkimus tehtiin?

Onko tutkimuksen tekijällä tarvittava pätevyys? Hyvään tiedejournalismiin kuuluu mainita ainakin yliopisto ja joko mukaan laitetaan linkki alkuperäiseen tutkimukseen tai lähde mainitaan jutun lopussa lähdeviitteissä. Valitettavasti on myös tapauksia, joissa huijarit ovat käyttäneet oikean tutkijan nimeä ja kuvaa luodakseen uskottavuutta. Tiedän, tämä ei ole helppoa.

3. Yrittääkö joku hyötyä rahallisesti uutisella?

Jos haluat rikastua, tiede ei ole sinua varten. Tiede on hidasta, hermoja raastavaa ja epäkiitollista. Jos tutkimuksen takana on yritys, jonka myyntiä tutkimus edistää, juttu haiskahtaa.

4. Onko uutinen "liian hyvä"?

Jos uutisessa hehkutetaan, että nyt löydettiin mullistava hoito syöpään/Alzheimerin tautiin/ikääntymiseen, älä usko. Sanat "sensaatio" ja "ihme" eivät kuulu tieteeseen. Tiede ei tuota helppoja ratkaisuja. Joka muuta väittää, valehtelee.

Tulipas taas avauduttua. Kai minäkin saan kertoa tunteistani?

-Ninni

P.S. Jos Trumpin tiede-twiitit ärsyttävät, kokeile tätä sivustoa: http://trumpvsscience.com/

Väitösetikettiä Oulussa

Filosofian tohtorihattu, E.R. Wahlman.

Aiempi karonkka-aiheinen postaus on saanut sen verran paljon lukukertoja, että jatketaampa väitösteemalla. Tämän aiheen nosti myös pinnalle ryhmäläisemme viime perjantainen väitös, jossa pääsin taas todistamaan tätä etikettishowta. Tässä siis tarkemmin selitettynä koko väitöstilaisuuden kulku ja etiketti, ainakin kuten se Oulussa lääkiksen väitöksissä menee.

Yleisölle ei ole pukeutumisen suhteen vaatimuksia, joskin siisti asu on suositeltava ja jotain juhlavampaakin (esim. miehillä puvun) voi pukea päälle halutessaan. Väitös alkaa vartin yli ilmoitetusta ajasta eli se kuuluisa akateeminen vartti tulee mukaan. Paikalla on silti hyvä olla ajoissa. Väitöksen kieli päätetään väittelijän ja vastaväittelijän kesken jo ennen väitöstä. Väitöstilaisuudessa on jaossa painettuja väitöskirjoja kaikille sen haluaville.

1. Kustos, väittelijä ja vastaväittelijä viimeisenä saapuvat saliin. Yleisö nousee seisomaan. Vastaväittelijä asettuu vasemmalle, kustos keskelle ja väittelijä oikealle salin etuosassa. Kustos avaa virallisesti väitöstilaisuuden ("Oulun yliopiston tutkijakoulun nimeämänä kustoksena...").

2. Väittelijä pyytää vastaväittelijää ja kustosta siirtymään yleisön joukkoon lektion ajaksi ja näin he tekevätkin. Samalla kun vastaväittelijä ja kustos istuvat, voi yleisökin istua. Väittelijä pitää väitöksensä aiheesta noin 15-20 min kestävän, suomenkielisen yleiskatsauksen - lectio praecursorian. Lektion lopussa hän pyytää vastaväittelijää esittämään "ne huomiot, joihin kokee väitöskirjan antavan aihetta."

3. Vastaväittelijä ja kustos siirtyvät salin etupuolelle ja kustos istuu (vastaväittelijä ja väittelijä jäävät vielä seisomaan). Väittelijä kuuntelee vastaväittelijän tekemän yhteenvedon, jonka lopussa todetaan jotakuinkin: "Käymme nyt lähemmin tarkastelemaan väitöskirjan aihetta", jolloin molemmat istuvat ja varsinainen keskustelu alkaa. Tämä kestääkin sitten yleensä 1+ tuntia.

4. Kunhan väitöskirjasta on jaappastu tarpeeksi, nousevat väittelijä ja vastaväittelijä seisomaan. Vastaväittelijä lukee yhteenvedon väitöskirjasta (tässä mainitaan esim. väitöskirjan sivumäärä ja monentenako kirjoittajana väittelijä on julkaisuissa jos kyseessä on artikkeleihin perustuva väitöskirja) ja ilmoittaa suositteleeko väitöskirjaa hyväksyttäväksi tai hylättäväksi. Lähes poikkeuksetta itse väitökseen asti päässeet väitöskirjat hyväksytään ja joskus hyväksyntä voi vielä tapahtua "suosituksin" (englanniksi "with honors"), mikä tarkoittaa että väittelijä on tehnyt ihan helkutin hyvän väitöskirjan.

5. Väittelijä pyytää yleisöä esittämään kysymyksiä, jotka kokevat aiheellisiksi. Yleensä näitä ei tule - Jos tulee niin kysymyksen esittäjä pitää myös kutsua karonkkaan, mutta tästä kutsusta on kieltäydyttävä kohteliaasti. Weird, huh? 

6. Kustos ilmoittaa väitöstilaisuuden päättyneeksi ja vastaväittelijä, väittelijä ja kustos poistuvat salista päinvastaisessa järjestyksessä kuin tulivat sisäänkin. Yleisö saa poistua vasta heidän jälkeensä. Väitöksen jälkeen on yleensä tarjolla väitöskahvit.

Karonkasta perjantailta, kuva Ehsanul Hoque Apu.

PS. Jos ei keksi muuta lahjaa väittelevälle niin suosittelen hommaamaan lahjakorttia tohtorihatun ostoa varten, ovat nimittäin tyyriin puoleisia (>500 eur Suomesta ostettuna) - varsinkin jos väittelijä aikoo pyrkiä tutkimuspuolella jatkamaan.

Väsyneen tohtoriopiskelijan mietteitä

Nämä pari viimeviikkoa ovat olleet tosi väsyttäviä. Jotkut tätä blogia lukevat ovat ehkä saattaneet nähdä minut pelaamassa sählyä tai lentopalloa ja ehkä muistavat, että olen, noh, aika tohelo kentällä. Mutta en ole ikinä tuntenut olevani niin huono missään kuin, mitä olen tällä hetkellä ollut labrassa ja niillä parilla kurssilla, joilla olen ollut. Ja tiedän, että en oikeasti ole huono, mutta teen vain vaikeita juttuja ja ne jutut on aluksi vaikeita ennen kuin opin ne. Täytyy vain sanoa, että tutkimus on ihan älyttömän vaikeaa ja tiedän kyllä, että sen kuuluu olla vaikeaa (muutenhan kaikki asiat olisi jo löydetty). 

Syksyinen Haga-puisto

Lisäksi tunnen olevani hieman yksin näiden tunteiden kanssa, sillä en tunne ketään toista tohtoriopiskelijaa täällä kovinkaan läheisesti ja en halua olla sosiaalisesti poikkeava ja ottaa puheeksi kahvipöydässä "hei, mites teillä muuten? tuntuuko koskaan, että ootte ihan älyttömän surkeita siinä mitä teette? Siis en tarkota, silleen vaan vähän vaan silleen ihan älyttömän". Tilannetta ei todellakaan helpota myöskään se, että on ollut aika shokki muuttaa ympäristöstä, jossa on valtavat sosiaaliset tukiverkot (poikaystävä ja opiskelukaverit) lähes tyhjän päälle, jossa usean kuukauden yrittämisen jälkeen olen onnistunut saamaan ensimmäisen kaverin, joka ehdottaa itsekkin tapaamisia. Valitettavasti tämä kaveri on täällä vain vaihdossa ja on lähdössä pois Tammikuussa.

Pari päivää sitten istuin bussissa ja päätin googlata "tips for new PhD students" ja ilahduin, kun löysin tämän blogikirjoituksen ja hoksasin, että tämä onkin ihan yleinen aloittelevan väikkäriopiskelijan ongelma! On siis ihan yleinen ongelma, että vaikka on yrittänyt suunnitella ja opetella aikatauluttamaan juttuja jo monta kuukautta se ei siltikään suju. Ja ei tietenkään suju, sillä tutkimusta ei voi aikatauluttaa samalla tavalla kuin jotain opiskeluprojekteja tai harjoittelu, jotka joku on suunnitellut valmiiksi niin, että ne voi toteuttaa kyseisessä ajassa. Lisäksi jutut menee pieleen. Vietin eilen neljä tuntia labrassa (Sunnuntaina) pipetoiden soluja kuoppalevyille, vain tajutakseni tänä aamuna, että olin laittanut miljoonaan pilkun väärälle kohdalle ja niinpä soluja oli jokaisella kuopalla 10 kertaa vähemmän, ja kaikki työ oli mennyt hukkaan, enkä saannut tämänpäiväistä koetta tehtyä. Vähän ärsytti, mutta tulipa hoksattua taas kerran, että olisi ehkä voinnut vaan levätä koko Sunnuntain ja ehkä olisin ollut vähän keskittyneempi ja skarpimpi tänään.

Tiedän, että tämä saattaa ehkä kuullostaa tosi masentavalta postaukselta, mutta jos jollain muulla sattuu olemaan sama tilanne, niin hei et ole yksin. Lisäksi, jos joku on astumassa lähiaikoina väikkäriopiskelijan saappaisiin, niin saatat ehkä kuvitella, että "nyt on tärkeää keskittyä töihin ja siihen, että opin jutut nopeasti ja mietin sitten muuta elämää ja arkea, kun nämä työjutut alkaa sujua." En tajunnut miten hankalaa arkielämän hallinta voi olla, kun muuttaa ulkomaille. Työmatka vie oikeasti aika paljon aikaa päivästä. On vaikea ehtiä hoitaa asioita, jos työpäivä venyy. Alussa oli esimerkiksi tosi vaikeaa löytää tarpeeksi aikaa ruoanlaitolle ja söin (ja välillä syö edelleenkin) lounaaksi Felixin pakastepiirakoita. Kaupassa käyntiin meni älyttömästi aikaa, puhumattakaan siitä, että pitää kokata ja syödä ja miettiä myös, mitä syödä lounaaksi seuraavana päivänä. Lisäksi helpottaa ihan älyttömästi, jos on sosiaalista elämää.

Kaikesta tästä valituksesta huolimatta, en halua että kenellekkään jäisi sellainen mielikuva, että tämä olisi ihan surkeaa. Olen silti tosi innoissani tämän hetkisestä projektista ja sitä on tärkeää tutkia. Kun pääsen (toivottavasti pian) siihen vaiheeseen, että alan saamaan kunnolla tuloksia, se tulee olemaan jännää! Lisäksi minulla on ollut aikaa tehdä myös kivoja juttuja. Tein esimerkiksi viikonloppumatkan Roomaan ja olen pelaillut sulkapalloa, kokeillut joogaa ja käynyt Halloween-bileissä :) Lisäksi aina piristää päivää, kun kuulee kuulumisia Suomen kavereilta tai perheeltä. Toivottavasti voin muutaman kuukauden päästä kirjoittaa uuden postauksen siitä, miten tästä tuskallisesta vaiheesta pääsee yli ja miten stressin kanssa oppii elämään.

Roomassa

Vakavaa kahvinjuontia

WANTED: kirjoittajia blogiin

BioPeople-blogi on ollut toiminnassa nyt reilut 2 vuotta. Tämä blogi sai alkunsa neljän oululaisen biokemistikaveruksen halusta popularisoida tiedettä ja päästää sisäinen luova persoonansa vapaaksi. Ajan kuluessa enemmistö (3/4) meistä on valmistunut ja siirtynyt työelämään ja viimeinenkin on opintojensa loppusuoralla, joten meidän tiedot biokemian perusopinnoista alkaa pikkuhiljaa vanhentua. Kiirettäkin saattaa välillä pitää itse kullakin. Siksi tarvitsemmekin joukkoomme uutta verta (Toim. huom. Vampyyrimaisilla taipumuksillamme ei ole mitään tekemistä asian kanssa).

Eli haemme BioPeople blogiin uusia kirjoittajia! Tähän pitäisi nyt varmaan laittaa ihan jumalattoman pitkä listaus ominaisuuksia ja taitoja vähän nykyisten työpaikka-ilmoitusten hengessä (you know, vastavalmistunut 10 vuoden työkokemuksella jne), mutta oikeastaan meille on tärkeintä se, että haluat osallistua tämän blogin tekoon. Opiskelija-status biokemialla Oulussa on tietenkin suotavaa ja suomen kielen kirjallisesta osaamisesta sekä jonkinlaisista aikatauluttamistaidoista on hyötyä blogitekstien tuottamisessa.

Tule siis mukaan BioPeoplen kirjoittajaksi! Kirjoitustesi aiheet voit valita itse omien kinnostustesi mukaan: aiemmin tässä blogissa on ilmestynyt kaikkea tieteellisistä iskurepliikeistä aina elämänohjeisiin ja työnhakuneuvoihin, omien kokemuksien kertoiluja unohtamatta. Turhan vakavissaan ei kannata tätä asiaa ottaa - tämä ei ole työ vaan harrastus, joten tekemisen on oltava mieluista eikä stressaavaa. Yhden blogitekstin kirjoittamiseen menee aikaa noin 1-3h, riippuen lähteiden määrästä, kuinka pitkästi kirjoitat (yleensä 200-400 sanaa) ja muokkaatko kuvia postaukseesi. Yleensä julkaisemme 1 tekstin per viikko ja kirjoitusvuoro tulee noin kerran kuussa per neesu. Kirjoittajille on omat WhatsApp- ja IRC-ryhmät, joissa voidaan yhdessä keskustella teksti-ideoista ja päättää kirjoitusvuoroista.

Jos kiinnostus heräsi, niin nakkaa jotakuta meistä maililla! Osoitteet löytyvät oikealta sivupalkista.

EMBL:n konferenssista!

Uusi matkatarina!

Olen varmaan miljoona kertaa hehkuttanut, että yksi tutkijana olemisen parhaista puolista on päästä ulkomaille konferensseihin tapaamaan muita tutkijoita ja oppimaan uusia asioita. Tämänkertaista reissua sai odotella melkein kymmenen kuukautta. Koska matka-apurahaa piti anoa tammikuussa...

Tällä kertaa olikin tarjolla herkkua. Pääsin nimittäin EMBO:n ja EMBL:n yhteistyössä järjestämään konferenssiin "The Complex Life of mRNA". EMBO eli European Molecular Biology Organization on taho joka edistää tiedettä ja järjestää tapahtumia. EMBL eli European Molecular Laboratory (eläköön tämä suuri ero) taas on tutkimuslaitos, joka on jakaantunut viiteen kaupunkiin (Heidelberg (Saksa), Hinxton (Iso-Britannia), Grenoble (Ranska), Hampuri (Saksa) ja Monterotondo (Italia), mutta instituutissa on mukana 22 matta, joihin kuuluu muun muassa Suomi ja Australia. Kyllä, Australia. EMBO/EMBL tunnetaan hyvistä konferensseista ja kursseista, suosittelen tsekkaamaan tarjonnan täältä.

Tämänkertainen konfrenssi järjestettiin Heidelbergissa. Konferenssi oli rakennuksessa, joka on tehty DNA-heliksiä ajatellen. Kyllä, keskellä rakennusta on kuilu, jonka reunoilla menee kaksi luiskaa, jotka kiertävät toisiaan kuin DNA:n juosteet. Luiskalta toiselle pääsee poikkikäytäviä, "emäspareja" pitkin. Tältä siellä näytti:

Esittelin konferenssissa työtäni, mutta eipäs siitä sen enempää. Olin nimittäin ainoa, joka esitteli pre-kliinistä dataa ja posterilla kävi neljän tunnin aikana kolme ihmistä... Mutta mitä kaikkea minä opinkaan! Niin paljon tietoa RNA:sta!

Mutta, mutta...

Kävi pieni ikävä tilanne. Kuten aiemmassa postauksessa kerroin, olin aika kipeänä ja sain siihen antibiootin. Noh, kuuri loppui jo ennen reissua, mutta jotkin asiat tapahtuvat myöhässä. Istuessani ekaa iltaa konferenssissa tämä tapahtu:

Ja tämä on vain kädessä. En kehtaa edes laittaa naamasta kuvaa. Oli aika hurja. Luulin että sain allergisen reaktion syömistäni simpukoista (tapahtunut ennenkin), mutta seuraavana päivänä kun kieli alkoi turvota kesken luennon, aloin huolestua. Onneksi miehenpuoli oli luennolla, jota piti kaksi lääkäriä. Sain etädiagnoosin antibioottiallergiasta. Noniin, opin uusia asioita itsestäni. Paikallinen terveysinsinööri (Kyllä, Saksassa kaikki ovat insinöörejä) antoi kyydin apteekkiin, josta pienellä neuvottelulla sain antihistamiineja ja kortisonivoidetta. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

-Ninni

Töihin sairaalaan

Eräs kaverini haaveilee pääsystä töihin sairaalaan (hyvä palkka, vakaa työsuhde, potilaslähtöinen työ and what not). Hän ei ole lääkäri, eikä sairaanhoitajakaan vaan (ylläri pylläri) biokemisti. Mitä biokemisti sitten voisi tehdä työkseen sairaalaympäristössä? Kokosin tähän alle listan erilaisia työnimikkeitä, joihin on mahdollista päästä biokemian taustalla, jos vaikka sattuu muitakin kiinnostamaan. Esittelen tehtävät vain lyhyesti, mutta laitan jokaisen kohtaan linkit, joista löytyy lisätietoa.

Muutamia piirteitä on kaikissa koulutuksissa samoja: ne ovat tasoltaan filosofian lisensiaatin tutkintoja, lisämausteena alan erikoiskoulutus. Jos alla on jo filosofian tohtorin arvo, voi koulutuksen käydä tutkinto täydentävänä koulutuksena. Marssijärjestys menee niin, että ensin tullaan valituksi virkaan (esimerkiksi erikoistuva sairaalemisti) ja vasta sitten hakeudutaan koulutukseen. Koulutuksiin on jatkuva haku.

Jos palkkapuoli kiinnostaa niin vilkaiskaapa LAL:n statistiikkaa täältä ja muistakaa että yrityspuolella palkat on vielä vähän kovemmat. Esimerkkinä sairaalakemistin bruttopalkkojen keskiarvo kunnallisella puolella on siinä 4600 euroa kieppeillä per kuukausi. Not bad.

Sairaalageneetikko

Sairaalageneetikon tehtävänä on toimia geneettisten tautien diagnosoinnin apuna, tunnistamassa perinnöllisyystekijöitä ja niiden poikkeamia potilasnäytteistä mikroskopian ja molekyylibiologian mentelmien keinoin. Esimerkiksi kromosominäytteistä voidaan tutkia kromosomin kahdentumisia (esim. Downin syndrooma), mutta nykyään sairaalageneetikko saattaa tehdä myös alttiusgeenitestejä tai tutkia syöpäpotilaiden DNA-näytteitä parhaan hoitokeinon valinnan helpottamiseksi. Lisäksi sairaalageneetikko vastaa työhönsä liittyvien menetelmien ohjeistuksesta, ylläpidosta ja kehityksestä. Sairaalageneetikon virkoja on koko maassa vähän (~15) ja ne ovat hyvin kilpailtuja.  Sairaalageneetikko-nimikkeellä voi työllistyä kuitenkin myös yrityksiin.

Koulutukseen pääsyn kriteereinä on filosofian maisterin tutkinto korkeimmalla arvosanalla suoritettuna tai syventävät perinnöllisyystieteen opinnot ja Pro Gradu-työ ihmissgenetiikan parista. Koulutukseen kuuluu pääasiassa kliinisiä opintoja (~työssäoppiminen) neljän vuoden ajalta ja muutamia teoreettisia opintoja (esim. 20h terveydenhuoltoalan hallinnollista koulutusta). Koulutusta on tarjolla vain Helsingin Yliopistossa.

Milja Kaare, haastattelu TÄÄLLÄ!

Nina Horelli-Kuitunen, haastattelu TÄÄLLÄ!

 Sairaalakemisti

Sairaalakemisti vastaa analyysilaboratorion ylläpidosta, toiminnasta ja menetelmien kehittämisestä, mutta osallistuu myös tutkimukseen ja tuotekehitykseen. Nykyään työ on hyvin koneistettua ja erilaiset analysaattorit hoitavat mittaukset, esimerkiksi hyytymistekijöiden mittauksen verinäytteestä tai virtsanäytteiden ureamäärityksen. En löytänyt mistään mainintaa virkojen määrästä, mutta OYS:issa oli vuonna 2008 kymmenen sairaalakemistin virkaa, josko sitten siitä voisi jotain päätellä.

Sairaalakemistin koulutusta tarjoaa sekä Itä-Suomen yliopisto että Helsingin yliopisto. Koulutukseen pääsyn vaatimukset ja tavoitteet ovat molemmissa hyvin samanlaiset: Pohjatutkintona pitää olla biokemian, kemian tai niitä liippaavien teknisten alojen ylempi korkeakoulututkinto (esim. filosofian maisteri). Biokemian osaamista pidetään erityisen tärkeänä ja sitä painotetaan pääsyvaatimuksissa. Kurssit ovat hyvin samanlaiset molemmissa paikoissa (esimerkiksi molempiin kuuluu valtakunnallinen sairaalakemistien pätevyyskuulustelu) ja koulutuksen kokonaiskesto on 5 vuotta.

Eevastiina Marjoniemi, haastattelu TÄÄLLÄ!

Outi Malminiemi, haastattelu TÄÄLLÄ!

Päivi Laitinen, uutinen Kalevassa!

Sairaalamikrobiologi

Sairaalamikrobiologi työskentelee kliinisen mikrobiologian laboratoriossa vastaten siellä mm. potilasnäytteiden tulkinnasta, mikrobilääkeresistanssien seuraamisesta, tutkimusmenetelmien käyttöönotosta ja  laadunvalvonnasta. Virkojen määrästä en tiedä, mutta esimerkkinä NordLab:illa on Oulussa kolme sairaalamikrobiologia palkkalistoillaan. ja lisäksi sairaalamikrobiologien ammattiyhdistys vaikuttaa olevan ihastuttavan aktiivinen ( <3). Jonkin verran sairaalamikrobiologin nimikkeellä tehdään myös tutkimusta esim. THL:ssä.

Helsingin  yliopisto on ainoa, joka tarjoaa sairaalamikrobiologin erikoiskoulutusta. Sisäänpääsyyn vaaditaan filosofian maisterin, maa- ja metsätaloustieteiden maisterin tai elintarviketieteiden maisterin (FM, MMM tai ETM) tutkinto pääaineena yleinen mikrobiologia tai mikrobiologia TAI 120 op sivuainekokonaisuus yleisen mikrobiologian alalta sekä 6 kk:n työharjoittelu mikrobiologian alalla ja lisänäyttö tieteellisestä toiminnasta (esim. mukana tieteellisessä julkaisussa). Huhhu.

Näiden sairaamikrobiologien haastattelut löydät TÄÄLTÄ!

Sairaalasolubiologi

Sairaalasolubiologin tietotaidot ovat vahvasti patologian menetelmien asiantuntijuudessa ja työ keskittyykin pääasiassa molekyyli- ja digitaalipatologian menetelmien kehittämiseen. Heillä on oma tärkeä roolinsa potilasnäytteiden analyysien tuottamisessa ja oikeellisuuden valvonnassa. Tämä ammattiryhmä on hyvin uusi ja vielä aika pieni, oma alajaostonsakin ammattiliitossa heille on perustettu vastikään. Virkoja ei liene valtakunnallisestikaan kovin paljon, OYS:ssä niitä on yksi.

Sairaasolubiologin erikoiskoulutusta tarjotaan vain Jyväskylän yliopistossa. Opinnoista sanotaan seuraavaa: "...pohjana on soveltuva luonnontieteellisen alan ylempi korkeakoulututkinto (maisterin tutkinto), opintoihin sisältyvät tai muutoin suoritetut solubiologian tai molekyylibiologian syventävät opinnot sekä aineopinnot biokemiassa tai näitä vastaavat tiedot.". Sopii siis biokemistille kuin jääpuikko räystään reunaan! Opintoihin kuuluu kaikkea kokouksista henkilökohtaisiin työsuoritteisiin.

Minnamaija Lintunen, haastattelu TÄÄLLÄ!

Olayinka Raheem, haastattelu TÄÄLLÄ!

On olemassa myös sairaalafyysikko-työnimike, mutta siihen tarvitaan fysiikan koulutustausta eli lisäkoulutusta vaaditaan jos aikoo tähän työnimikkeeseen päästä biokemistinä.

All in all, sairaalasolubiologi on varmaan biokemistille helpoin tie sairaalatöihin (ainakin jos on lukenut solu- ja molekyylibiologiaa), mutta varmin lienee sairaalakemistin paikka, koska näitä paikkoja on eniten saatavilla.

-Krista

PS. Nobel-komitea yllätti jälleen - olin aivan varma että Doudna & Charpentier-kombo veisi Nobelin joko kemiasta tai lääketieteestä, mutta toisin kävi. No ehkä 5 vuoden päästä kuten aiemmillakin Nobeleilla on ollut tapana? Huvittavaahan tässä on se, että Alfred Nobel on testamentissaan todennut, että Nobel-palkinto annetaan aina sen vuoden merkittävämmälle uudistukselle tieteen saralla, mutta tähän mennessä lähes kaikki tieteen palkinnot ovat tulleet näiden henkilöiden elämäntyöstä....

Tutkijoiden yö...

...Kajaanissa!

Viime perjantaina 30.9.2016 vietettiin Euroopan laajuista tutkijoiden yötä 13 paikkakunnalla Suomessa. Tapahtuma, jossa tiedettä tuodaan popularisoidusti tutuksi kanssaihmisille, järjestettiin tänä vuonna ensimmäistä kertaa Oulussa, Kajaanissa ja Sodankylässä (kaikki Oulun yliopiston alaisia). Valtakunnallisella tasolla järjestäjien jälkitunnelmia voi lukea täältä.

Kajaanin tutkijoiden yön kuvaus ja ohjelma löytyy täältä. Tuolla mainituille luennoille allekirjoittanut ei päässyt, sillä minä olin esittelemässä omaa työtäni ravitsemustutkimuksesta posterin edessä. Siinä samalla vierailijoille rupatellessa ehdin myös tutustua toisiin ständeihin. Elikkä Oulun yliopiston mittaustekniikan yksikön sylkimittareiden, vesistömittarin ja marjauutteiden lisäksi paikalla oli Jyväskylän yliopistolta Vuokatin pisteeltä urheilumittauksia esittelemässä porukka (heillä oli hiihtosauva, jossa anturi mittasi työnnön voimaa), CSC:ltä supertietokoneen porukka (jonka mukana pääsi myös bussilla vierailemaan ihan paikan päällä Renforsin rannassa katsomassa Sisua), AIKOPAlla (aikuiskoulutuskeskus) oli ständi ja sitten vielä VTT MIKESillä voiman mittauksesta ständi.

Edustuskuva 'Peura ajovaloissa'

Miksi tällaista tiedettä popularisoivaa ja esittelevää tapahtumaa tarvitaan? Jotta poliitikot eivät puhuisi "kaikenmaailman dosenteista" ja jotta joka Matille ja Maijalle tulisi selkeämpi kuva mitä tutkijat tekevät yhteiskunnan, siis sinun ja minun, hyväksi ihan ruohonjuuritasolla. Tietyt koneet, laitteet, lääkkeet, ravintovalmisteet ja erilaiset ratkaisut (näin nyt jotain mainitakseni) ovat varmasti vaatineet paljon tutkimusta ennen kuin paras mahdollinen ulkomuoto/toimintakyky on löydetty. Sitä saattaa nykypäivänä pitää esim. verensokerin pikamittareita itsestäänselvyytenä, mutta jonkun on täytynyt ensin keksiä käyttää hyväksi entsymaattista reaktiota (toimintaperiaate s.22), jonka avulla saadaan verensokerin numeerinen arvo mitattua. Tietenkin Tutkijoiden yö tapahtumana on omiaan myös innostamaan tulevaisuuden tieteentekijöitä eli lapsia löytämään omat mielenkiinnon kohteensa.

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli mukava ja tuli jälleen harjoiteltua posterin esittelyä... mikä kyllä vaatikin harjoittelua! Aina ensimmäiset 2-5 kertaa tulee liikaa asioita selostettua liian vaikeasti ennenkuin yleisöstä huomaa, että mitkä asiat ovat heille ne mielenkiintoisimmat pääpointit. Mutta onneksi olen sen verta supliikki, että loppuilta meni hyvin! Ainut vaan, että posteri on tieteellisen posterin pohjalle tehty, mikä söi katselijoita (great wall of text). Mutta tapahtuman jälkeen jatkoilla tuli tutustuttua uusiin ihmisiin, networking! :)

Oulussakin kuulema oli hyvä meno, kun tutut biocenterin proffat soittivat bändissä omaa (vielä tuntematonta) musiikkiaan ;)


<3: Tutkija-Memmu

Taas kipeänä

"Mistä tietää akateemisen vuoden alkaneen? Siitä että kaikki ovat kipeänä töissä."

Pitikin manata. Vähän edellisen viikon postauksen jälkeen minulle nousi ensin kuume, sitten sain yskän ja viimeisimpänä silmäni menivät punaisiksi ja muurautuivat umpeen. Lääkäri diagnosoi minulle keuhkoputkentulehduksen ja silmätulehduksen. Kotiin päästyäni aloin lueskella minulle määrättyjä lääkkeitä ja miettimään diagnoosia. Tällaisia asioita internet minulle kertoi:

Silmätulehdus

"Silmätulehdus" on lääketieteellisessä kielessä epätarkka käsite, koska silmän eri osien tulehduksille on omat nimet ja oirekuvaukset. Esimerkiksi värikalvon tulehdus eli iriitti ei yleensä aiheuta rähmimistä, kun episkleriitti eli silmän kovakalvon pintaosan tulehdus voi tuntua arkuutena kylmälle ilmavirralle. Kuten aiemmin sanottua, minun silmäni rähmivät paljon, ja koska minulla oli flunssa, lääkäri päätteli että kyseessä on konjuktiviitti eli sidekalvon tulehdus. Diagnoosi on luultavasti hyvinkin oikea, konjuktiviitti on yleensä seurausta "ylähengitystieinfektion" aiheuttamasta vastustuskyvyn alenemisesta. Tulehduksen voi aiheuttaa joko virus tai bakteeri, mutta koska silmäni tuottavat tällä hetkellä keltaista limaa, kyseessä on bakteeri.

Kuva: Wikipedia.org. En saanut otettua itsestäni kuvaa kun silmät olivat pahimmillaan, mutta juuri tuolta se näytti. Kirkkaan keltaista limaa. PALJON. Namnam.

Ja koska kyseessä on bakteeri, sain antibioottikuurin. Bakteerin laatua on vaikea kenenkään päätellä pelkkää limaa katsomalla, joten minulle määrätyissä tipoissa on kloramfenikolia, joka on niin sanottuja laajakirjoisia antibiootteja.

Keuhkoputken tulehdus

Tavallisessa flunssaan kuuluu aikuisilla nivelkipuja, pientä lämpöä ja usein yskää, joka tuntuu kurkunpään alueella. Minulla oli kuumetta ennen yskää ja yskiminen tulee syvemmältä. Tästä lääkäri (luultavasti taas ihan oikein) päätteli että minulla on keuhkoputkentulehdus eli bronkiitti.

Nyt päästään vaikeamman äärelle. Duodecimin terveyskirjasto.fi sanoo että "äkillinen keuhkoputkitulehdus on lähes aina viruksen aiheuttama henkitorven ja keuhkoputkiston limakalvon tulehdus." Jos kyseessä on virus, miksi minulle määrättiin antibiootteja? Vähäisellä kaivamisella löytyy (vanhahko) artikkeli keuhkoputken tulehduksen hoidosta Suomessa, joka toistaa että äkillinen keuhkoputken tulehdus on viruksen aiheuttama, mutta:

"Kirjallisuudessa on julkaistu runsaasti tutkimuksia äkillisen keuhkoputkentulehduksen antibioottihoidosta, mutta ne ovat yleensä olleet vertailuja kahden eri mikrobilääkkeen välillä (jolloin harvoin on todettu mitään eroja), ja harvoissa lumekontrolloiduissa tutkimuksissa eroa lumelääkkeeseen ei ole tullut esiin tai se on ollut vähäinen (Hansen ja Evald 1986, Gwaltney 1990). -//-  Usein arvioidaan, että lievissä hengitystieinfektioissa pitkittyvään yskään käytetään tarpeettoman herkästi mikrobilääkkeitä, kun sairauden kesto on vielä "normaalin kahden viikon" rajoissa (Verheij ym. 1990)"

Eli minulle määrättiin antibiootteja turhan takia? Toisaalta mainitsin, että olen lähdössä työmatkalle ensi viikolla, joten (työterveys)lääkäri saattoi määrät antibiootin "varmuuden vuoksi". Tai ehkä hän määri sen siltä varalta että alentuneen immuunipuolustuksen ja jatkuvan yskimisen ärsyttämä keuhkoputkeni on alttiimpi bakteeritulehduksille. Olisi pitänyt kysyä.

Johtuen kovasta yskästä, joka haittaa nukkumista, sain myös Cocillana nimistä yskänlääkettä. Tämä se vasta on vinkeää tavaraa. Vaikuttava aine on etyylimorfiini hillitsee yskänärsytyksen tunnetta lamauttamalla aivorungon yskänkeskuksen. Toisaalta maksan sytokromi P450 -entsyymi muuttaa etyylimorfiinia morfiiniksi. Siksi lääke voi aiheuttaa väsymyksen tunnetta. Punainen kolmio paketin kyljessä on ymmärrettävä. 

Huvittavaa lisätietoa: "Etyylimorfiinin lisäksi Cocillanan vaikuttavia aineita ovat seneganjuuresta, kokillaanakuoresta, euforbianyrtistä, paatsamankuoresta ja intialaisesta merisipulista valmistetut nesteuutteet." Intialainen merisipuli?

Melkein kahden päivän kuurin jälkeen silmät alkavat parantua, mutta yskä on edelleen yhtä raastava. Saa nähdä miten ensi yö menee :S

-Ninni

Silmätulehduksesta (eri tyypit lueteltuina):
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk01062#s5
Keuhkoputken tulehduksesta:
http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00617
http://duodecimlehti.fi/web/guest/arkisto?p_p_id=Article_WAR_DL6_Articleportlet&viewType=viewArticle&tunnus=duo20349&_dlehtihaku_view_article_WAR_dlehtihaku_p_auth=#s1
Etyylimorfiinista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Etyylimorfiini

Uuden akateemisen vuoden aloitus

2016-2017

Krista

Yritin muistella, että mitä viimeksi tuli kirjoitettua vastaavanlaiseen postaukseen, mutta sekä muisti että Google-sedän hakutoiminto pettivät minut tällä kertaa :(  Että anteeksi jos tulee toistoa.

Näitä kaunokaisia löytyy metsästä just nyt!

Mistä sitten huomaa akateemisen vuoden taas alkaneen? Aiemmin olisin vastannut suuna päänä että Vulcanaliasta (tai tarkemmin Vulcan etkoista) tietenkin! Nykyään...No, ruokalaan tarvitsee jonottaa. Tai oikeastaan ei kannata mennä ollenkaan 11.15-12.15 välisenä aikana. Kevättä kohti ruuhkat helpottuu ku väki vähenee ja kesällä voi mennä ihan millä kellonlyömällä vaan syömään, kunhan lounaspaikka vaan on auki ja ruuhkaksi kutsutaan sitä, kun joku muukin on linjastolla yhtä aikaa itsesi kanssa. Ah, auvoa. Heinäkuu varsinkin on ihan ässä työskentelykuukausi kun kaikki muut on lomalla eli laitteet ja labrat ovat vapaina eikä mihinkään tarvi jonottaa. Suosittelen. Lomailla ehtii sitte vaikka näin sienestys- ja marjastusaikaan tai ottaa pitkän joululoman.

Tämän akateemisen vuoden tavoitteet on aika selvät: ekat julkaisut pitäis saada pakettiin ja julkaistuiksi sekä aloitella uutta aluevaltausta (tai oikeastaan kahta). Eli paljon puuduttavaa istumista ja kirottua kirjoitusta, mutta kevään myötä enemmän lepposia labrahommia myös.


Ninni

Mistä tietää akateemisen vuoden alkaneen? Siitä että kaikki ovat kipeänä töissä. Ja siitä että Savotta-kahvila avaa taas ovensa ja voin käydä hätätapauksessa hakemassa evästä sieltä. Kyseinen kahvila on lukuvuoden aikana auki peräti kolmeen. Huomattavaa luksusta Kuopiossa.

Viime viikon postauksesta kaikki varmaan näkivät mitä minun akateemisen vuoden vaihteessa tapahtui. Nyt ovat sukulaiset tyytyväisiä taas seuraavat kymmenen vuotta ja minä saan jatkaa normaalia elämää. Minulla on jo lista ihania vapaa-ajan projekteja, joihin on mukava upota töiden jälkeen. Olen kehittynyt töiden jättämisessä töihin, kiitos käsitöiden. Tämä tuleekin tarpeen. Syyslukukausi on lyhyt ja vaikka työsopimukseni jatkuukin uuden vuoden jälkeen, niin joulu on sellainen henkinen haamuraja, johon mennessä pitää olla asioita tehtynä. Kirjoitan toista artikkeliani ensimmäisen ollessa vielä revareiden kynsissä. Hirvittää minkälainen tyrmäys sieltä tulee. Jouluun menessä on toivottavasti ensimmäinen versio kasassa niin saan jouluilla hyvällä mielellä. Keväällä pitää ruveta keräämään dataa väikkärin viimeiseen artikkeliin! HUI! Onneksi lähiaikoina on tiedossa kaikkea kivaa, kuten reissu Saksaan.

Alkavan akateemisen vuoden tavoitteet: töissä kaksi artikkelia ulos, vapaa-ajalla uusia vaatteita ja hattu!


Memmu

Otetaan alkuun sama kysymys kuin emännillä: mistä huomaa akateemisen vuoden alkaneen? Kuten Krista jo totesikin, aina ennen se on ollut Vulcan etkot (eli virallisten lukukauden avajaisbileiden aloittelupippalot histonilaisten kanssa). Tämä lukuvuosi on itselläni kuitenkin ensimmäinen, kun en ole enää opiskelija, enkä asu Oulussa. Opiskellessa en koskaan käynyt virallisissa avajaisjuhlissa - ei sillä, että Oulun yliopiston (OY) Saalastinsaliin mahtuisikaan koko yliopiston väki. Tänä vuonna kuitenkin osallistuin töiden puolesta OY:n ja Kajaanin yliopistokeskuksen akateemisen lukuvuoden avajaisjuhlaan täällä Kainuun kamaralla. Ohjelma ei ollut erityisen pitkä, mutta E. Hartemaan lauluesitykset olivat kyllä erittäin vaikuttavia! Ja tulihan se yliopiston rehtori Niinimäkikin nähtyä. Minut voi koettaa bongata laulamasta Nälkämaan laulua täältä.

Mitä tavoitteita minulla on kuluvalle lukuvuodelle? Jatkaa tutkimusta biosensoreiden parissa, käydä parilla työreissulla verkostoitumassa, popularisoida tiedettä, olla aktiivinen työyhteisössä esim. keilauksen järjestämisessä... Oikeastaan tavoitteena on jälleen uuden ison kokonaisuuden hahmottaminen ja parhaiden ratkaisujen löytäminen. Sitten siviilipuolella onkin vähän selkeämmät sävelet: salibandy ja Pohjois-Suomen kolmosdivari! Katsotaan tuleeko uudella joukkueella turpaan vai yllätetäänkö itsemme!

Loppuun vielä syksyinen kuva työmatkalta:

(Syöpä)uutisia

Seuraan erilaisia medioita vaihtelevalla taajuudella ja mielenkiinnolla. Viime viikkoina silmiini ja korviini on sattunut muutama mielenkiintoinen uutinen, joita on tässä ehkä syytä nostaa esille. Linkkejä klikkaamalla pääset käsiksi alkuperäisiin uutisiin.

Syöpähoitojen tulevaisuus

Olen niii-in iloinen, että muutamat kansalliset syöpätutkimuksen huippunimemme ovat viime aikoina rummuttaneet syöpälääkkeiden kehitystä ja syöpätutkimusta valtamedioissa. Oma lehmähän on tietenkin ojassa (mahdollisia tulevaisuuden lääkkeitä kehittää ja valmistaa yritys, jota he itse ovat olleet perustamassa), mutta ei se minua ainakaan haittaa. Niinhän sitä sanotaan että kaikki näkyvyys, joskus se negatiivinenkin, on hyvästä.

Mistä siis on kyse? Professorit Akseli Hemminki ja Heikki Joensuu (hyvä haastattelu, katsokaa!) Helsingin Yliopistosta ovat kumpikin tahoillaan puhuneet tulevaisuuden syöpähoidoista. Puheissa ja teksteissä ovat nousseet esille mm. termit syövän täsmähoito ja immunoterapia. Aihe on toki tärkeä, koska syöpähoidot elävät murroskautta ja perinteisistä sytostaatti- ja sädetyshoidoista pyritään pääsemään eroon niiden merkittävien haittavaikutuksien (kaikki väliltä kosmeettiset haitat, kuten tukan lähtö, ja fyysiset haitat, kuten laihtuminen oksentelun takia) takia. Suomalaisia tutkimusryhmiä on myös mukana kehittämässä näitä hoitoja (ensimmäisinä maailmassa!), joten niistä on hyvä ja helppo puhua. Ja onhan se nyt mahtavaa, että suurempikin yleisö saa tietää millaista työtä Suomessa tehdään syöpätutkimuksen saralla - sana tutkimus kun ei välttämättä kerro mitään ja voi tarkoittaa aivan eri asioita alasta riippuen. 

Roger Tsien on kuollut :(

Roger Tsien, lähde Nature.

Ja jos nimi ei sano mitään niin ehkäpä sanat green fluorescent protein (GFP lyhyesti) sitten soittavat kelloja. Kyseessä on siis se tyyppi, jonka elämäntehtävänä on ollut kehittää erilaisia värikkäitä merkkiaineita, joilla voidaan tunnistaa mihin kohtaan solua tietty proteiini on asettunut. Väitöskirjatyössään hän huomasi että Aequorea victoria-meduusan GFP-proteiini hohtaa UV-valossa vihreänä ja että se voidaan molekyylibiologian keinoin liittää johonkin toiseen kohdeproteiiniin. Tällöin kohdeproteiinin sijainti solussa (esim. tumassa tai mitokondriossa) voidaan havaita vihreänä hohtavan värin sijainnin perusteella.  Siitä eteenpäin hän käyttikin aikaansa GFP-proteiinin rakenteen selvittämiseen ja luodakseen kokonaisen väripaletin eri sävyissä hohtavia proteiini-väriaineita.

Kyseinen herrasmies sai myös kemian Nobel-palkinnon vuonna 2008 yhdessä Osamu Shimomuran ja Martin Chalfien kanssa. Hän kuoli ollessaan 64-vuotias (kuolinsyytä en löytänyt).

Muistakaa välinepuhtaus!

Ei mulla muuta, mutta ettäs tiedätte että säkkipilliä soittaessakin voi henki mennä - ainakin jos välineet ovat likaiset (tai miksei silloinkin, kun nuotti ei oikein osu kohdilleen). Yksi henkilö on hengestään jo päässyt, vaikkakin vasta vuosien oireilun jälkeen (hän kuoli lopulta keuhkokuumeeseen). Aiemmin säkkipillit valmistettiin nahasta, jonka käsittelyprosessin takia se on hieman antiseptinen ja siten huono kasvualusta sienille. Nykyisillä, synteettisillä säkkipilleillä asia on toisin ja kuumankosteaan soittimeensa voi saada loisimaan vaikkapa keuhkokuumetta aiheuttavan sienilajin. 

Lopuksi

Kirjoittajat näkivät toisiaan pitkästä aikaa ja iloisissa merkeissä viime viikolla. Huonolaatuinen kuvatodiste alla :)